Harmaa norjanhirvikoira Varpu pelaa omistajansa Janika Kihon kanssa älypelejä ja käy koirakoulussa rally-tokoharjoituksissa. Se on sopeutunut hyvin myös kerrostaloelämään, vaikka hirvikoirat usein mielletään pihakoiriksi.
Niina Kivioja
Julia Ylitörmä, 19-vuotias lukion abi, käyttää eniten TikTokia sen hyvien algoritmien ja helposti kiinnostavaa sisältöä tarjoavan luonteen vuoksi. Hän viettää siellä noin 2-3 tuntia päivässä ja huomaa, että siihen on helppo 'hukkua'.
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Susanna ja Rami Patomäen tyttökolmikon nuorimmaisin syntyi 10. tammikuuta.
Maarit Lehto-Alatalo
Millä Kallion päiväkoti korvataan? Asia on poliittisessa päätöksenteossa, mutta valmistelun suunnista ja linjauksista on ollut epäselvyyttä.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Tilausliikenne Liikalan kuljettaja Jari Kannisto toi Lea Uusi-Penttilälle kotipalveluaterian tammikuussa 2023. Nykyään Uusi-Penttilä tilaa ruokansa yksityiseltä, koska haluaa annoksensa mieluummin kuumana kuin jäähdytettynä. Arkistokuva.
Mari Kallio
Lea Uusi-Penttilä haluaa ruokansa kuumana. Hän vaihtoi ruokatilauksensa yksityiselle kuulleessaan, että hyvinvointialue toimittaa ateriat jatkossa jäähdytettyinä. Arkistokuva.
Mari Kallio
Riiarinna-kuoro osasi yllättää yleisönsä. Keväällä 2016 kuoro konsertoi Parkanossa Kolmoskeskuksessa näin hersyvissä tunnelmissa.
Veli-Matti Heinisuo
Kuttikallion ja Lystinmäen 220 lapsen tuesta vastaa nyt kiertävä erityisopettaja, jonka työpanoksesta puolet on varattu varhaiskasvatuksen puolelle.
Niina Kivioja
Maarit Lehto-Alatalo
Helsingin Sanomat julkaisi 10.9.2023 laajan artikkelin pirkanmaalaisesta miehestä, jonka epäillään vuosien saatossa päässeen sepittämällä turvallisuus- ja pelastusalan sisäpiireihin.
Parkanon jäähallin pihassa uhattiin ja ammuttiin airsoft-aseella kohti kiekkojunioreita perjantai-iltana.
Joona Soininen
Useat Pirhan alaiset valiokunnat ovat antaneet kriittisiä lausuntoja sote-palveluverkkoa koskevista sopeutussuunnitelmista. Esimerkiksi Kihniöstä vastaanottopalvelut ovat nykymuodossa katoamassa. Kuvassa oikealla Kihniön sote-palveluiden puolesta puhujana tunnettu Leena Ojala ja tämän vieressä paljon palveluita käyttävien valiokunnassa istuva Janne Ojala (ps).
Mari Kallio
Pirha saattaa vähentää jopa 500 työpaikkaa nykyisestä 20000:sta.
Mari Kallio
Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi puhdistaa tie onnettomuuden jäljiltä.
Nuori moottoripyöräilijä menehtyi lauantai-iltana Parkanossa.
Alueen useista tuulivoimahankkeista viimeisimpänä on edennyt Mäntyperän tuulivoima-alue, jonka kaavaluonnoksen Kihniön tekninen lautakunta hyväksyi.
400 kV:n voimajohdon on hallitsee maisemaa, tässä tapauksessa Jämsänkoskella. Vieressä vasemmalla on hieman pienempää 110 kV:n voimajohtoa.
Janne Airaksinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Koskuelainen Mervi Ranta aloitti Karvian yhteinäiskoulun rehtorina Arimo Koiviston jäätyä eläkkeelle. Hän on entuudestaan tuttu oppilaille ja henkilökunnalle, sillä hän on opettanut ruotsia, englantia ja äidinkieltä Karviassa viime vuosina.
Mari Kallio
Parkanon seurakuntaan voi pian aueta haettavaksi suntion paikka.
Marko Huhta
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Mäntykankaan alueelle suunnitellut voimalat ja niiden huoltotiet.
Georgia Dunn
Klarissa ja Michael Bleu kuvattuna Lapua 1976 kutsuvierasnäytöksessä. Elokuvassa kuullaan pariskunnan musiikkia.
Tuomas Honkaniemi
Väylävirasto suunnitelmaluonnos Vahojärven liikennepaikan toisesta sivuraiteesta valmistui. Nykyvaatimukset täyttävä lisäraide mahdollistaa jopa 900 metriä pitkien tavarajunien liikennöinnin.
Heikki Pettinen
Vaasan hallinto-oikeuden mukaan Kihniön rhy:n kivääriampumaradan sijoituspaikka ei täytä ympäristönsuojelulaissa säädettyjä vaatimuksia.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.