Täl­lä ter­veh­dyk­sel­lä on haus­ka aloit­taa ta­va­tes­sa ih­mi­siä Sa­ta­kun­taa tai Pir­kan­maa­ta kau­em­pa­na. Ei kai Par­ka­no ole Sa­ta­kun­nas­sa? Mis­sä se Ylä-Sa­ta­kun­ta edes si­jait­see ja mitä sii­hen kuu­luu, jos­kus ky­sy­tään. Par­ka­no on mo­nel­le kyl­lä tut­tu ase­ma Sei­nä­jo­en ja Tam­pe­reen vä­lil­lä, mut­ta sa­tun­nai­nen ju­na­mat­kus­ta­ja ei vält­tä­mät­tä ole Par­ka­nos­sa py­säh­ty­nyt.

Ta­lou­den ta­sa­pai­not­ta­mi­nen kos­kee suur­ta osaa kun­nis­ta. Sääs­töt yh­dis­te­tään usein vä­hen­tä­mi­seen, te­hos­ta­mi­seen ja kur­jis­ta­mi­seen, mut­ta sääs­töt myös pa­kot­ta­vat mei­dät ajat­te­le­maan ”bok­sin ul­ko­puo­lel­ta”. Mitä uut­ta voim­me luo­da sääs­töis­tä huo­li­mat­ta?

Nyt kyl­lä pe­lot­taa, ja sa­non sen suo­raan. Tun­tuu, et­tä lä­hi­ai­koi­na on jou­tu­nut lu­ke­maan kou­lu­kiu­saa­mi­seen ja nuor­ten vä­li­seen vä­ki­val­taan liit­ty­vis­tä uu­ti­sis­ta enem­män kuin sie­to­ky­ky an­taa pe­rik­si, mut­ta ta­pah­tu­ma­vir­ran kat­kai­se­mi­seen ei ole vie­lä­kään kek­sit­ty rat­kai­sua.

Joka vuo­si pi­de­tään kaik­kien kun­tien ”ko­koon­tu­mi­sa­jot” eli Kun­ta­mark­ki­nat. Olen tuos­sa sa­mas­sa ta­pah­tu­mas­sa sei­so­nut vuo­des­ta toi­seen, logo vaan stän­dil­lä on vaih­tu­nut.

Nau­raa­ko auk­to­ri­teet­ti ja jos nau­raa, min­kä­lai­sel­ta nau­ru kuu­los­taa? Kuis­kii­ko ar­vos­te­lu ja mil­tä se kuis­kies­saan näyt­tää? Pii­lot­te­lee­ko tie­don pi­mit­tä­mi­nen ja mis­sä kaik­ki­al­la se voi­kaan mi­nul­ta pii­lo­tel­la?

Äi­din­kie­le­no­pet­ta­jat ai­ka­naan Par­ka­non ylä­as­teel­la ja lu­ki­os­sa oh­jeis­ti­vat mei­tä lu­ke­maan leh­tien pää­kir­joi­tuk­sia. Tuo­ta oh­jet­ta nou­da­tan yhä. En kui­ten­kaan aloi­ta leh­den lu­ke­mis­ta niis­tä vaan ih­mis­ten syn­ty­mä­päi­vä­haas­tat­te­luis­ta. Elä­män­ta­ri­nat kun kiin­nos­ta­vat mi­nua pää­kir­joi­tuk­sia enem­män.

Mi­nut on ris­tit­ty Mar­jak­si. Kos­ka nimi on en­ne, olen sa­mal­la saa­nut ris­tik­se­ni mar­jan­poi­min­ta­tar­tun­nan. Ei­hän se ole huo­no asia mi­nul­le, mut­ta mie­he­ni saat­taa ol­la tois­ta miel­tä. En­sim­mäi­sen kyp­sän mus­ti­kan il­maan­nut­tua olen me­nos­sa ei­kä mi­nua näy pa­riin kuu­kau­teen. Olen niin tä­pi­nöis­sä­ni maa­il­man isoim­mis­ta mus­ti­kois­ta.

Esi-isäm­me va­el­si­vat tän­ne, kun vä­li­me­rel­li­sek­si läm­men­nyt il­mas­to su­lat­ti jään. Se po­ruk­ka kui­ten­kin jäi vä­hem­mis­töön, kun il­ma al­koi taas vii­le­tä ja tän­ne tuli jouk­ko kyl­mää uh­maa­via ma­so­kis­te­ja.

Kuu­lun ikä­luo­kas­sa­ni some-vä­hem­mis­töön. Vä­hem­mis­töön sii­nä mie­les­sä, et­tei mi­nul­la ole Yo­u­Tu­be-ti­liä lu­kuun ot­ta­mat­ta mui­den viih­teel­lis­ten some-pal­ve­lui­den käyt­tä­jä­ti­le­jä. Sel­lai­sek­si en las­ke Fa­ce­boo­kia, jota käy­tän hy­vin har­voin ja lä­hin­nä pi­tääk­se­ni it­se­ni edes jo­ten­kin ajan ta­sal­la ym­pä­ris­tö­ni ta­pah­tu­mis­ta.

Tätä kir­joi­tet­ta­es­sa Ruot­sin Ar­mand Dup­lan­tis on juu­ri ylit­tä­nyt Pa­rii­sin olym­pi­a­lai­sis­sa mies­ten sei­pään maa­il­ma­nen­nä­tys­kor­keu­den 625. Ruot­si on ki­so­jen mi­ta­li­tau­lu­kos­sa si­jal­la 13, ja ja­lo­me­tal­lia on pu­jo­tet­tu naa­pu­rien kau­laan pe­rä­ti kah­dek­san rii­pus­ta. On Suo­mi tä­män teks­tin men­tyä pai­noon saa­nut mi­ta­li­ti­lin­sä au­ki tai ei, iso kuva ei muu­tu mik­si­kään.

Olet­te­ko kos­kaan kuul­leet “tai­tei­li­joi­den tus­kas­ta”? Omien kä­si­tyk­sie­ni mu­kaan se on ter­mi, jota käy­te­tään ku­vaa­maan luo­vien ih­mis­ten vai­kei­ta tun­ne­ti­lo­ja ja ko­ke­muk­sia, joi­ta he yleen­sä yrit­tä­vät kä­si­tel­lä it­sel­len­sä hen­ki­lö­koh­tai­sen te­ke­mi­sen kaut­ta.

Olen pi­tä­nyt yh­den ai­kui­se­lä­mä­ni pi­sim­mis­tä tau­ois­ta työ­e­lä­mäs­tä tänä ke­sä­nä ole­mal­la opin­to­va­paal­la. Mi­nul­la on ol­lut pit­kä­ai­kai­nen ja jos­kus jopa saa­vut­ta­mat­to­mal­ta­kin tun­tu­nut haa­ve väi­tös­kir­jan kir­joit­ta­mi­ses­ta. Nyt olen kir­ja­ni lu­vus­sa kol­me ja kesä on lo­puil­laan, jo­ten ta­voi­te ei ole vie­lä edes lä­hel­lä täyt­ty­mis­tä.

Pys­tyy­kö­hän ku­kaan niin yk­sin­ker­tai­seen kom­mu­ni­kaa­ti­oon, et­tä ei jät­täi­si pai­kat­ta­via auk­ko­ja tie­don siir­ros­sa? Ih­mi­set op­pi­vat täyt­tä­mään heil­le epä­sel­vät koh­dat kes­kus­te­lun ede­tes­sä ku­kin omal­la ta­val­laan.

Mat­kaa­jat ym­pä­ri Suo­men tie­tä­ne­vät Par­ka­nos­ta mitä il­mei­sem­min ai­na­kin kak­si paik­kaa: Shel­lin ja rau­ta­tie­a­se­man. En­sim­mäi­nen ei ole ol­lut ih­met­te­lyn ai­he, mut­ta jäl­kim­mäi­nen on as­kar­rut­ta­nut ih­mi­siä si­jain­tin­sa vuok­si kai­ke­ti koko his­to­ri­an­sa ajan.

Mö­kil­lä pau­ha­si­vat vaah­to­päät hel­teen jäl­jil­tä, kun tu­lim­me tän­ne sun­nun­tai­na lap­sen­lap­sien hoi­to­vii­kon jäl­keen ren­tou­tu­maan. Se toi mie­leen toi­sen tuu­li­sen päi­vän, kun hin­ku­sin juok­su­len­kil­le.