Jou­lu­val­mis­te­lut ovat jo useim­mil­la täy­des­sä vauh­dis­sa. Kaup­po­jen ja mar­ket­tien hyl­lyt täyt­ty­vät jou­lu­kon­veh­ti­ra­si­ois­ta, jou­lu­ko­ris­teis­ta ja lah­jai­de­ois­ta. Use­am­pi mai­nos­leh­ti muis­tut­taa: mitä voi­sin hank­kia jou­luk­si it­sel­le tai muil­le. Ko­tia val­mis­tel­laan juh­la­kun­toon ja usein myös jou­lu­kii­re val­taa ar­kem­me ja mie­lem­me.

Minä sei­son ovel­la ja kol­ku­tan. Jos joku kuu­lee ää­ne­ni ja avaa oven, minä tu­len hä­nen luok­seen, ja meil­lä on Juh­la. (Ilm. 3: 20.)

Var­maan si­nul­le­kin on jos­kus esi­tet­ty ky­sy­mys: ”Tun­net­ko tä­män hen­ki­lön”? Olet vas­tan­nut ky­sy­jäl­le: ”Tie­dän kyl­lä hä­net, mut­ta en tun­ne hän­tä lä­hei­sem­min”. Vas­tauk­se­si oli täy­sin tot­ta, sil­lä tie­tä­mi­nen ja tun­te­mi­nen ovat ai­van eri asi­oi­ta.

Kris­ti­tyt ovat kah­den maan kan­sa­lai­sia. Olem­me Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, tai­vaal­li­sen val­ta­kun­nan ja tä­män maa­il­man kan­sa­lai­sia, ku­kin sii­nä maas­sa, jo­hon olem­me aset­tu­neet. Raa­mat­tu ke­hot­taa­kin kris­tit­ty­jä mie­lel­lään suos­tu­maan ja toi­mi­maan maal­li­sen esi­val­lan alai­suu­des­sa, sil­lä se on Ju­ma­lan tah­to:

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä (Luuk. 12:4–7) Jee­sus muis­tut­taa, et­tä Ju­ma­la on las­ke­nut jo­kai­sen hius­kar­vam­me. Ju­ma­la siis tun­tee mei­dät lä­pi­ko­tai­sin.

Sun­nun­tain Evan­ke­liu­mis­sa ih­mi­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta merk­kiä tai­vaas­ta, mut­ta Hän lu­pa­si vain ”Joo­nan mer­kin”. Kai­ken­lai­sia ajan merk­ke­jä me­kin kyl­lä ky­sym­me ja lu­em­me, mut­ta tär­kein on jo kes­kel­läm­me, Kris­tuk­ses­sa, hä­nen so­vi­tus­kuo­le­mas­saan ja ylös­nou­se­muk­ses­saan.

Kuu­kau­si sit­ten, tors­tai­na 21.9, sau­naa läm­mit­tä­es­sä len­näh­ti mie­lee­ni lau­se ”Mi­tä­hän ihi­mi­set sa­noo”. Tuo­ta pi­kaa syn­tyi aja­tuk­ses­ta lau­lu, jon­ka teks­ti on tä­män kir­joi­tuk­sen poh­ja­na.

Be­lie­ve it or not? Us­ko­a­ko vai ei? Muis­tan lap­se­na kat­sel­lee­ni tä­män ni­mis­tä oh­jel­maa te­le­vi­si­os­ta. Sii­nä ih­mi­set te­ki­vät mitä ih­meel­li­sim­piä asi­oi­ta, heil­lä oli mitä ou­doim­pia tai­to­ja tai maa­il­mas­ta esi­tel­tiin jo­tain to­del­la eri­kois­ta ja nii­tä sit­ten häm­mäs­tel­tiin. Osa tun­tui niin us­ko­mat­to­mal­ta, et­tei sitä ol­lut it­se edes us­koa to­dek­si, vaik­ka ih­mi­set ne omin sil­min nä­ki­vät­kin. Maa­il­mas­sa on pal­jon asi­oi­ta, joi­ta em­me us­ko, en­nen kuin nä­em­me ja sil­ti­kin saa­tam­me vie­lä epäil­lä sil­mi­äm­me.

Jee­sus va­lit­si kak­si­tois­ta mies­tä apos­to­lin teh­tä­vään. Jo­kai­nen heis­tä oli eri­lai­nen, oma ai­nut­laa­tui­nen per­soo­nan­sa. Jo­kai­sel­la oli omat vah­vuu­det ja heik­kou­det. Yk­si heis­tä oli ni­mel­tään Tuo­mas, epäi­le­vä­nä Tuo­maa­na­kin tun­net­tu. Evan­ke­liu­meis­sa ei hä­nes­tä ko­vin pal­jon ker­ro­ta, mut­ta hä­nen sa­nan­sa ovat jää­neet his­to­ri­aan: Jos en it­se näe nau­lan­jäl­kiä hä­nen kä­sis­sään ja pis­tä sor­me­a­ni nii­hin ja jos en pis­tä kät­tä­ni hä­nen kyl­keen­sä, minä en us­ko. (Joh. 20:25)

Mi­nul­la on yk­si al­le­vii­vaus Raa­ma­tus­sa, joka py­säyt­tää mi­nut usein­kin miet­ti­mään, myös omaa hen­gel­li­syyt­tä­ni ja us­ko­a­ni, eli ope­tus Hen­gen he­del­mis­tä: Rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä. (Gal. 5: 22)

Ku­ten on tun­net­tua, maan­vil­je­li­jä tar­vit­see pal­jon tai­toa ja tie­toa sekä ko­ke­mus­ta ja oi­kea-ai­kai­suut­ta, ja mik­sei myös on­nea saa­dak­seen kor­jat­tua näin syk­syi­sin hy­vän sa­don vil­je­le­mäs­tään maas­ta.

Suo­ma­lai­nen sa­non­ta ”kis­sa kii­tok­sel­la elää” ku­vas­taa sitä, kuin­ka kii­tol­li­suus tu­li­si osoit­taa vas­ta­pal­ve­luk­sel­la tai ai­na­kin val­miu­del­la toi­mia vas­ta­vuo­roi­ses­ti ih­mis­tä koh­taan, joka on aut­ta­nut tai muu­ten pal­vel­lut it­seä. Sa­nan­las­ku on sii­nä mie­les­sä vei­keä, et­tä kis­sa ei vält­tä­mät­tä ole pa­ras kii­tol­li­suu­den osoit­ta­ja.

Tut­ki­mus­ten mu­kaan pääs­säm­me pyö­rii kes­ki­mää­rin 4 000–6 000 aja­tus­ta päi­väs­sä. Mu­reh­ti­mi­seen tai­pu­vil­la lu­ku­mää­rä on to­den­nä­köi­ses­ti vie­lä suu­rem­pi, mut­ta Jee­suk­sen sa­no­ja mu­kail­len, on­ko ku­kaan meis­tä on­nis­tu­nut mu­reh­ti­mal­la li­sää­mään elä­män­sä pi­tuut­ta kyy­nä­rän­kään ver­taa?

Sau­li Nii­nis­tö on toi­mi­nut val­ti­on pää­mie­he­nä koh­ta 12 vuot­ta. Nii­nis­tö on hoi­ta­nut pre­si­den­tin vir­kaa kii­tet­tä­väs­ti naut­tien kan­san suur­ta luot­ta­mus­ta. Uu­si pre­si­dent­ti va­li­taan en­si vuo­den alus­sa, ja eh­do­ka­sa­set­te­lut ovat sel­vät lä­hes kaik­kien puo­lu­ei­den osal­ta. Var­maa on se, et­tä uu­si pre­si­dent­ti as­tuu suu­riin saap­pai­siin ul­ko­po­liit­ti­sen ti­lan­teen ol­les­sa sa­nal­la sa­no­en to­del­la haas­ta­va.

Kuun­te­len mel­ko usein pod­cas­te­ja. Nii­den suo­sio on kas­va­nut vii­me vuo­si­na. Ei­kä ih­me, sil­lä ne avar­ta­vat maa­il­maa ja he­rät­tä­vät ajat­te­le­maan. Jo­kin ai­ka sit­ten kuun­te­lin kes­kus­te­lun, jos­sa poh­dit­tiin kris­ti­tyn hy­viä te­ko­ja.