Sit­ten Jee­suk­sen luo tuo­tiin lap­sia, jot­ta Hän pa­ni­si kä­ten­sä hei­dän pääl­leen ja ru­koi­li­si. Ope­tus­lap­set nuh­te­li­vat tuo­jia, mut­ta Jee­sus sa­noi: ”An­ta­kaa las­ten ol­la äl­kää­kä es­tä­kö hei­tä tu­le­mas­ta mi­nun luok­se­ni, sil­lä hei­dän kal­tais­ten­sa on tai­vas­ten val­ta­kun­ta.” Ja Hän pani kä­ten­sä hei­dän pääl­leen. Sit­ten Hän läh­ti siel­tä.

Jee­sus ke­hot­ti mei­tä mu­reh­ti­maan vain me­neil­lään ole­vas­ta päi­väs­tä ja unoh­ta­maan huo­mi­sen, mut­ta vä­lil­lä tun­tuu vai­ke­al­ta muis­taa sa­man­kaan päi­vän asi­oi­ta. Hel­pos­ti ar­jen elä­mä saa mei­dät unoh­ta­maan us­kos­sa­kin pe­ru­sa­si­at. Lä­hes­ty­es­säm­me kirk­ko­vuo­den lop­pua ja uu­den kirk­ko­vuo­den al­kua, lä­hes­tym­me sa­mal­la myös us­kon pe­rus­tei­ta.

Mar­ras­kui­se­na sun­nun­tai­aa­mu­na kah­vi on tip­pu­mas­sa, pöy­tää ko­ris­ta­vat ka­kun li­säk­si las­ten te­ke­mät kor­tit ja lah­jat. Myös toi­saal­la mies saa yl­lä­tyk­sek­seen on­nit­te­lut, vaik­ka ei lap­sil­le var­si­nais­ta su­kua ole­kaan.

Py­häin­päi­vä­nä Jee­suk­sen seu­raa­jien jouk­koa ke­hu­taan tosi on­nel­li­sik­si (Matt.5). Olen usein poh­ti­nut, et­tä kei­tä ne au­tu­aat tä­nään oli­si­vat? Et­tä oli­si­ko se jo­kin us­ko­vien eri­tyis­ryh­mä, mo­raa­li­ses­ti pa­rem­pi po­ruk­ka, joi­den us­ko nä­kyy eri­tyi­sel­lä ta­val­la elä­mäs­sä vai...?

Ri­kok­sia tun­nus­te­taan, jos­kin har­voin syn­te­jä tun­nus­te­taan, kuka enem­män, kuka vä­hem­män. Raa­ma­tun teks­teis­sä tun­nus­ta­mi­nen on kui­ten­kin huo­mat­ta­vas­ti mo­ni­mer­ki­tyk­sel­li­sem­pi ja laa­jem­pi asia.

Kas­te­toi­mi­tuk­ses­sa sy­ty­te­tään kas­te­tul­le kas­te­kynt­ti­lä, jon­ka yh­tey­des­sä lu­e­taan Jee­suk­sen sa­nat: Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo. (Joh. 8:12).

An­ni on taa­pe­ro, joka on tuo­nut äi­tin­sä mus­ka­riin kir­kon mä­el­le. Äi­ti on hie­man vä­sy­nyt, mut­ta hän on päät­tä­nyt läh­teä mus­ka­riin it­sen­sä ja lap­sen­sa vuok­si. Äi­ti tie­tää, et­tä hän saa ver­tais­tu­kea mus­ka­riin ko­koon­tu­neil­ta äi­deil­tä ja isil­tä. Mus­ka­ri on heil­le yk­si vii­kon ko­ho­koh­dis­ta.

Eläm­me ai­kaa, jos­sa on pal­jon uh­ka­ku­via ja epä­var­muut­ta. Uu­ti­set ker­to­vat synk­kää kiel­tään maa­il­man ti­las­ta. Lähi-idän ruu­ti­tyn­ny­ri on rä­jäh­dys­pis­tees­sä, Uk­rai­nas­sa Ve­nä­jä jat­kaa hir­mu­te­ko­jaan, il­mas­ton­muu­tos uh­kaa koko maa­pal­lom­me elin­kel­poi­suut­ta, suo­ma­lai­nen hy­vin­voin­ti­val­tio on uhat­tu­na. Lis­taa voi­si jat­kaa vie­lä pal­jon pi­dem­mäl­le. Kuin­ka ku­kaan fik­su ja ajat­te­le­va ih­mi­nen kes­tää täl­lais­ta?

Tänä ke­sä­nä ih­mi­siä on hem­mo­tel­tu en­nä­tyk­sel­li­sil­lä hel­le­päi­vil­lä ja penk­kiur­hei­lun ys­tä­viä sen­teil­lä, se­kun­neil­la ja pis­teil­lä. Yk­si Uu­den tes­ta­men­tin ja Jee­suk­sen elä­män ja hä­neen us­ko­vien seu­raa­jien­sa yh­tei­nen ni­mit­tä­jä on nike.

Vuo­de­nai­ko­jen kier­to osoit­taa meil­le eh­kä par­haim­mal­la ta­val­la sen, mis­tä ylös­nou­se­muk­ses­sa ja kuo­le­man voit­ta­vas­sa elä­mäs­sä on kyse. Nyt syk­syn alus­sa voi­daan seu­ra­ta, kuin­ka leh­det al­ka­vat tip­pua, ke­sän veh­reys ka­do­ta ja tal­vi teh­dä tu­lo­aan. Mut­ta sa­mal­la tie­däm­me, et­tä ke­vääl­lä leh­det kas­va­vat jäl­leen ja veh­reys pa­laa.

"Ei tääl­lä asu san­ka­rei­ta, hä­vin­nei­tä on niin mon­ta. Ker­jä­läi­siä vain uu­pu­nei­ta.."Yht´äk­kiä se oli­kin to­del­li­suut­ta. Louk­ka­sin it­se­ni töis­sä ja jou­duin pit­käl­le sai­raus­lo­mal­le. Tu­lot pu­to­si­vat ja koko elä­mä mul­lis­tui ker­ta­hei­tol­la. En pär­jän­nyt­kään omil­la­ni, vaik­ka luon­tee­ni oli­si niin vaa­ti­nut. Oli pak­ko tur­vau­tua Ju­ma­laan ja ru­kouk­seen.

En­nen van­haan maal­la mo­nil­la oli sää­tik­ku na­ve­tan sei­näs­sä. Kuu­sen lat­vas­ta teh­ty pui­nen vii­sa­ri en­nus­ti tu­le­vaa. Sää­ti­kun toi­min­ta pe­rus­tuu luon­nol­le. Sa­teen lä­hes­ty­es­sä vuol­tu ok­sa kään­tyi ylös­päin, ja vas­taa­vas­ti sen liik­ku­es­sa alas­päin tie­det­tiin pou­dan ole­van tu­los­sa. Sää­tik­ku toi­mii edel­leen häm­mäs­tyt­tä­vän tar­kas­ti, jopa vuo­ro­kau­den va­roi­tu­sa­jal­la. Ju­ma­la on aset­ta­nut luo­ma­kun­taan­sa tiet­ty­jä merk­ke­jä, joi­ta tark­kaa­mal­la voi aa­vis­taa mitä on tu­los­sa.

Kun ver­taa elä­mään­sä mui­hin ja kat­se­lee asi­oi­ta, mitä it­sel­lä ei ole ja toi­sil­la on, ei ole vai­kea ol­la ka­teel­li­nen. Lo­ma­muis­to­ja, per­he-elä­mää, au­to­ja tai asun­to­ja ver­tail­les­sa usein ai­dan ta­ka­na löy­tyy hie­nom­paa ja pa­rem­paa.

Kun tänä ai­ka­na kuun­te­lee uu­ti­sia tai lu­kee leh­tiä, huo­maa, mi­ten pal­jon pa­haa maa­il­mas­sa ta­pah­tuu. Ei ole ih­me, et­tä ih­mi­set huo­les­tu­vat ja pel­kää­vät tu­le­vai­suut­ta.

Mo­net tut­ki­muk­set ker­to­vat yhä suu­rem­mas­ta nuor­ten ah­dis­tuk­ses­ta, jos­sa var­mas­ti vä­häi­sin syy ei ole ul­ko­nä­kö­kes­kei­syys ja sii­hen liit­ty­vät pai­neet. Ei­kä tämä ra­jau­du vain nuo­riin, vaan iäs­tä riip­pu­mat­ta mo­nil­la on sa­man­tyyp­pi­siä pai­nei­ta.