Työ­voi­man liik­ku­vuu­des­ta ja koh­taan­to-on­gel­mis­ta on pu­hut­tu kas­va­vas­ti pit­kin 2000-lu­kua. Ko­ro­na-ai­ka­na etä­työt löi­vät vii­meis­tään läpi. Nyt yhä use­am­mas­sa am­ma­tis­sa – ei toki lä­hes­kään kai­kis­sa – on mah­dol­lis­ta asua ja työs­ken­nel­lä eri paik­ka­kun­nil­la.

Mön­ki­äi­nen ei re­a­goi­nut kil­jah­duk­seen ei­kä kirk­kaa­seen va­loon. Jos­ta­kin kar­vai­nen ka­ve­ri oli tup­sah­ta­nut yön ai­ka­na Ylä-Sa­ta­kun­nan kah­vi­huo­nee­seen. Otus oli löy­tä­nyt mie­les­tään mu­ka­van pai­kan pik­ku­lu­si­kas­ta. Juu­ri sil­lä lu­si­kal­la minä olin ai­ko­nut syö­dä lei­pä­juus­toa.

Ei­pä jää lup­po­ai­kaa, ajat­te­lin, kun uu­tis­ta Ori­pään kir­jas­ton­joh­ta­jan haus­ta luin. Pie­ni var­si­nais­suo­ma­lai­nen kun­ta nou­si ke­vääl­lä ot­si­koi­hin sen ha­et­tua kir­jas­ton­joh­ta­jaa, jon­ka pi­tää hoi­taa va­jaan 3 000 eu­ron kuu­kau­si­pal­kal­la muu­ta­maa muu­ta­kin hom­maa.

Kun on teh­nyt töi­tä leh­ti­a­lal­la muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen, on pääs­syt ide­oi­maan jut­tu­ja koh­ta­lai­sen pal­jon sekä omiin et­tä työ­ka­ve­rei­den tar­pei­siin. To­teu­tet­tu­jen ide­oi­den li­säk­si mu­ka­na on kul­ke­nut myös ai­hei­ta, jois­ta ei syys­tä tai toi­ses­ta kos­kaan tul­lut mi­tään. Lis­tal­la ne ovat saat­ta­neet ol­la jopa vuo­si­kau­sia, kun­nes jos­sain sii­vou­sin­nos­sa ide­a­kan­si­o­ta on kar­sit­tu.

Kar­vi­an pank­ki-ih­me ei näy­tä tois­tu­van Kih­ni­ös­sä. Tai sit­ten pääl­lä on kaik­kien ai­ko­jen ra­di­o­hil­jai­suus.

Mi­kään kuu­lem­ma ei ole ul­ko­puo­li­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta niin ra­sit­ta­vaa kuin kes­ki-ikäi­set mie­het muis­te­le­mas­sa ar­mei­ja­ko­ke­muk­si­aan. Niin­pä ai­on seu­raa­vak­si muis­tel­la hie­man ar­mei­ja­ko­ke­muk­si­a­ni, joi­ta Kar­vi­an taan­noi­nen vala- ja va­kuu­tus­ti­lai­suus taas pa­laut­ti mie­leen.

Crois­sant eli rans­ka­lai­nen voi­sar­vi si­säl­tää run­saas­ti ener­gi­aa, ras­vaa ja hii­li­hyd­raat­tia. On vai­kea löy­tää jär­ke­viä pe­rus­te­lui­ta sil­le, mik­si tuo ra­vin­to­köy­hä leh­te­vä lei­von­nai­nen kan­nat­taa nos­taa aa­mi­ais­lau­ta­sel­le. Hil­lon kera ka­lo­ri­mää­rä nou­see hui­mak­si, mut­ta näl­kä yl­lät­tää pian kui­dut­to­man hö­tön nau­tis­ke­li­jan.

Ihai­len kä­si­töi­den tai­ta­jia. Lä­hes­tul­koon lu­mou­tu­nee­na seu­ra­sin muu­ta­ma vuo­si sit­ten pit­sin­nyp­lää­jän työn ete­ne­mis­tä kan­sa­lai­so­pis­tos­sa. Näp­pä­ris­sä sor­mis­sa oli val­mis­tu­mas­sa tai­de­te­os her­kin ku­vi­oin.

Niin se on tä­mä­kin val­tuus­to­kau­si hu­jah­ta­nut lop­pu­suo­ral­le! Syk­syl­lä kun­tien luot­ta­mus­hen­ki­löt raa­pai­se­vat vie­lä ta­lou­sar­vi­ot ka­saan ja sit­ten las­ke­tel­laan ko­vaa vauh­tia koh­ti ke­vään vaa­le­ja.

Päät­ty­vä hei­nä­kuu on toi­mit­ta­jan nä­kö­kul­mas­ta ol­lut sil­lä ta­val­la pe­rin­tei­nen, et­tä ih­mi­siä on ol­lut vai­kea ta­voit­taa pu­he­li­mel­la. Näp­pi­tun­tu­mal­ta ar­vi­oi­sin, et­tä enin­tään joka vii­des soit­to on joh­ta­nut tu­lok­seen. Poik­keuk­se­na ka­las­tus­kun­tien ja -hal­lin­non edus­ta­jat, joi­den vas­tausp­ro­sent­ti on täy­det sata.

Su­per­vaa­li­vuo­den yli­voi­mai­sim­pia tu­lok­sia ei näh­ty­kään maa­lis­kuus­sa, jol­loin itä­naa­pu­rin joh­ta­jan il­moi­tet­tiin saa­neen pre­si­den­tin­vaa­leis­sa noin 88 pro­sen­tin kan­na­tuk­sen. Tätä kir­joit­ta­es­sa Ru­an­dan is­tu­va pre­si­dent­ti, maa­ta niin ikään vuo­des­ta 2000 hal­lin­nut Paul Ka­ga­me oli pi­tä­mäs­sä pal­lin­sa vaa­ti­mat­to­mal­la yli 99 pro­sen­tin ää­ni­o­suu­del­la.

En tie­dä mikä ny­ky­ään on ti­lan­ne, mut­ta ai­na­kin joi­tain vuo­sia sit­ten niin sa­no­tut self help- tai elä­män­hal­lin­ta­op­paat oli­vat var­sin suo­sit­tu, tai ai­na­kin ko­vas­ti mai­nos­tet­tu, jut­tu. Eh­kä joku on niis­tä it­sel­leen saa­nut­kin apua ja in­noi­tus­ta. Jos on, niin hyvä niin.

Vi­han­nes­ten ja he­del­mien kuo­ret sekä muut bi­o­jä­tök­set on meil­lä nyt muu­ta­man vii­kon ajan na­kat­tu kom­pos­tiin. Ta­lon nur­kal­la sei­so­va 220-lit­rai­nen läm­pö­kom­pos­to­ri tun­tui ai­ka isol­ta, kun se si­joil­leen lai­tet­tiin. Mie­tin, et­tä ker­tyy­kö sitä bi­o­jä­tet­tä sit­ten kui­ten­kaan tar­peek­si. Ly­hyt ai­ka on osoit­ta­nut, et­tä epäi­ly oli tur­ha.

Van­ho­jen va­lo­ku­va-ar­kis­to­je­ni skan­nau­su­rak­ka ete­nee vaih­te­le­vas­ti. Vii­me tal­ve­na eteen osui va­lo­ku­va vii­si­vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vil­tä­ni, jot­ka jär­jes­tet­tiin vuon­na 1984 syn­nyin­ky­lä­ni nuo­ri­so­seu­ran­ta­lol­la. Kool­la oli­vat lä­hes kaik­ki ky­län lap­set. Ne oli­vat sa­mal­la jää­hy­väi­set, sil­lä pian tuon jäl­keen muu­tim­me pois.

Kun kurk­kaan ul­ko­va­ras­toon, näen van­han val­koi­sen Cres­cent-pol­ku­pyö­rän. Pyö­rän ren­kaat ovat tyh­jät, run­ko on pö­lyi­nen ja hä­mä­hä­kin­seit­tien pei­tos­sa, ja sa­tu­lan pääl­lä on suo­ja­na muo­vi­pus­si.