Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Suurilla Lehtipäivillä esiteltiin marraskuussa tutkimusyhtiö Innolinkin tuoreita tuloksia. Paikallislehtien vastaajista peräti 71 prosenttia oli kokenut informaatiovaikuttamista.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Jos Kihniön ja Parkanon väliset kiistat ovatkin aina silloin tällöin tuntuneet ikuisilta, niin viimeistään nyt on kyynisimpienkin nähdä uusien aikojen koittaneen.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon rakennusvalvonnan monivuotisen riesan, vanhan valtion virastotalon tarina sai uuden luvun sunnuntaina, kun ulosottolaitos huutokauppasi talon. Ei suinkaan ensimmäisen kerran. Edellinen verkkohuutokauppa oli vuonna 2015, silloinkin ulosottolaitoksen aloitteesta.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Sähkömarkkinoiden epävarmuuden ja sähköenergiaa myyvien yritysten tuotteistuksen myötä yhä useammalla kuluttajalla on pörssihintainen sähkösopimus.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Talouskeskustelu heräsi sittenkin uneliaan syksyn jäljiltä niin Parkanossa kuin Karviassa. Parkanossa veroäyriä viilattiin, mutta Karvia päätyi reippaaseen korotukseen – toki takamatkalta naapuriinsa nähden.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon valtuustossa tuskailtiin viime viikon maanantaina kaupungin valtionosuuksien ankaraa alenemaa. Valtiovarainministeriö lupasi ensi vuodeksi vajaata 3 miljoonaa euroa eli 2,5 miljoonaa vähemmän kuin tänä vuonna. Lähes kaikki kunnat menettävät, mutta Parkano neljänneksi eniten, kun pudotus lasketaan asukasta kohden.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Sote-uudistuksen tavoite yhdenvertaisten palvelujen järjestämiseksi kaikille ihmisille on ymmärrettävästi vaikea saavuttaa. Tämä on selvää, kun puhutaan vaikkapa ympärivuorokautisesta päivystyksestä tai ensihoidon vasteajoista maakunnan syrjäisimmissä kolkissa. Huolestuttavampaa on, että niinkin jokavuotisen operaation kuin korona- ja influenssarokotusten hakeminen törmää vaihteleviin hallinnollisiin esteisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon taloustyöryhmän alkuperäiseen kokoonpanoon ei nimetty yhtään naista (YS 26.10.2023). Tilanne on mitä todennäköisimmin tasa-arvolain vastainen poliitikkojäsenten osalta, sillä ryhmän tehtäväksi on kirjattu nimenomaan poliittisen ohjauksen antaminen viranhaltijoille. Työryhmällä on siis selkeä julkishallinnollinen tehtävä.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Työryhmä etsii taloutta sopeuttavia ratkaisuja Parkanossa. Yllätyksenä tilanne ei tule, sillä ennusteet ovat kertoneet tulevasta jo pitkään.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tänään on Suuri veropäivä, kun viime vuoden verotustiedot julkaistaan. Kansalliseksi kateuspäiväksikin tätä kutsutaan. Hyviä veronmaksajia kiitellään, ja samalla muistutetaan, kuinka kireää verotuksemme on. Se vie kansalaisten työhalut.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuten vanha poliittinen viisaus tietää, vaalit ovat aina tulossa. Jo ennen presidentin- ja europarlamentin vaaleja käydään Suomen kunnissa nuorisovaltuustojen vaalit, ehkä. Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä ei viime vuosina ole juuri tarvinnut äänestää. Hyvä, jos vaikuttamaan valmiita nuoria on ilmoittautunut sen verran, että uusi valtuusto saadaan kokoon.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon Säästöpankkisäätiö on juhlistanut kymmenvuotista taivaltaan. Lauantaina Käenkosken ilmaistilaisuudessa kansaa viihdytti maankuulu Elastinen.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön kunta teki loppuvuodesta 2019 hyvät kaupat, kun se myi Koivikon alueelta 5 teollisuuskiinteistöä Tampereen Konepajat Oy:n omistajan Juhani Lehden kiinteistöyhtiölle. Samaan konserniin kuuluva Riikonen Group toimii Koivikon teollisuusalueella. Kaupalla yhtiö pystyi järjestämään toimintojaan entistä järkevämmin, varsinkin kun samassa yhteydessä sovittiin kiinteistökokonaisuutta halkovan Teollisuustien sulkemisesta.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Karvialainen Voitto Raita-Aho (sd) jätti viime viikolla Satakunnan hyvinvointialueen valtuuston kokouksessa aloitteen, jonka mukaan kuntien kanssa neuvoteltaisiin 20 prosentin vuokranalennus sote-kiinteistöjä koskien.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pirkanmaan ja Satakunnan hyvinvointialueiden suunnitelmat palveluiden karsimisesta ovat herättäneet kansalaisissa laajaa huolta. Osa perinteisistä kivijalkaan perustuneista palveluista katoaa monesta pitäjästä.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.