Marketta Malin kehui kirkkoon suunniteltuja värejä lämpimiksi. Kristiina Mäkelä (vas.) arveli sävyjen jakavan mielipiteitä.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija.
Hyvin ilmastaa, totesivat Olli Majuri, Pentti Kangas ja työn valvoja Kyösti Ylirahnasto, kun laitteistoa testattiin asennustyön jälkeen.
Heikki Pettinen
Tomi Tuomisto ja Ari Tuomisto järjestävät Liekki-tapahtumien lisäksi räätälöityjä tapahtumia avaimet käteen -periaatteella niin yrityksille kuin muillekin tahoille.
Maarit Lehto-Alatalo
Juha Koivisto on asennuttanut talonsa katolle aurinkopaneelit, joiden tuotannon määrän hän näkee heti kännykästään.
Aulis Alatalo
Voitto Raita-aho kysyy Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston valtuustoaloitteessaan, olisiko palvelujen säilyttäminen saavutettavissa vuokria alentamalla.
Arkistokuva / Arto Papunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Sivistysjohtaja Ville Paldanius.
Oskari Rinne
Serhii Tereshchenko, Alona Luchnikova, Oleg Mishaka, Oscar Rosqvist ja Jasse Koskinen kantoivat Ukrainaan lähteväksi kerättyä tavaraa. Kuljetus lähti Parkano talolta.
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan arkisto
Karvialainen Maria Viitaniemi opiskeli aikanaan kätilöksi, sillä hän halusi työn, jossa voi käyttää sekä kädentaitoja että teoriaosaamista.
Niina Kivioja
Rikokseen viittaavaa ei ole ilmennyt sen enempää Kaviokujan kuin Siparilan tulipaloissa.
Bettina Pentti kokosi omia, perheen ja tuttujen vaatteita, kenkiä, asusteita ja laukkuja kierrätykseen. Putiikin valikoimasta löytyy erilaisia tyylejä ja monia kokoja.
Maarit Lehto-Alatalo
Seppo Markkula kävi Carbon Combolla (5) kovan lopputaiston Heikki Hietasen Feeling Boldin kanssa.
Seinäjoen ravikeskus / Kirsi Ka
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Mitä enemmän esimerkiksi nuoria saadaan digipalveluiden piiriin, sitä enemmän se vapauttaa resursseja niiille, jotka tarvitsevat paljon palveluita. Näin arvioi Pirkanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Erhola.
Tuukka Olli
Parkanon kaupunki kaatoi joukon puita Koulukadulla. Kiinteistönomistaja on jättänyt tapauksesta tutkintapyynnön poliisille.
Heikki Pettinen
Jämin hiihtotunnelia ei ensi syksynä avata. Ylä-Satakunta teki juttua parkanolaisista käyttäjistä syksyllä 2019. Kuvassa Veikka Soikkeli, Jouni Viitamäki, Seppo Soikkeli ja Katri Lamberg.
Minna Lautamäki
Joonatan Ylilammi tuuletti Ruotsin osakilpailujen kummassakin finaalissa kakkossijaa. Kuva on Tanskan osakilpailusta, jossa sijoitus oli pykälää vaatimattomampi.
RDF Media / Jari Nurminen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Tältä näytti valtatie 3 Alaskylän kohdalla 1960-luvun alkuvuosiin saakka. Kun kolmostie oikaistiin, vanhasta tielinjasta tuli Alaskyläntie. Markku Kuusikon vuoden 1939 Opel Kapitänille tämä reitti tuli tutuksi jo 1950-luvulla.
Heikki Pettinen
Laitosmiehiä tarvitaan joskus myös äkillisiin tehtäviin. Kihniö selvittää tältä osin palveluntuotannon vaihtoehtoja. Kuva vuoden 2022 tammikuussa sattuneesta vesivuodosta ja sen korjaustoimista.
Laura Jokisalo
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Niina Kivioja
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.