Kihniöläiset peltoautoharrastajat Anton Piirtola, Eetu Kompsi, Eeli Järventausta ja Juho Rajala ovat täyttäneet tai täyttävät tänä vuonna 12 vuotta. He ovat luokkakavereita.
Mari Kallio
Vilja Lankinen ja pienimünsterinseisoja Iivari pääsevät kotikulmilla nauttimaan luonnosta. Koiraladulla he ehtivät hiihtää, ja koirien uimaranta Pyhäniemessä saa kesällä heistä vakikävijät.
Maarit Lehto-Alatalo
Marja Tuomi ottaa Kihniön kirkkoherran viran hoitaakseen, kun tuomiokapitulin asessori on määrännyt Jukka Taskisen hoitamaan Ruoveden kirkkoherran virkaa. Kumpikin hoitaa näitä tehtäviä oman virkansa ohella.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jonka tantraharrastus innosti opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Harrastuksiin lukeutuvat myös eräpirkkoilu ja improteatteri. Päivätyö ensihoitajana.
Georgia Dunn
Kihniön yksi haaste on ollut verotulojen heikohko kehitys. Nyt verotulot ovat nousseet muutaman vuoden ajan. Kunnanjohtaja Petri Liukun mukaan toivoa sopii, että verotulojen negatiivinen kehitys olisikin takana päin, koska kiinteät kulut pysyvät ja nousevat jatkossakin.
Laura Jokisalo
Morsiusvuoren läntinen rinne laskee loivasti Kaidatvedet-järveen. Maasto on paikoin avointa ja valoisaa kalliomännikköä. Paikoin komeat siirtokivilohkareet kaunistavat rinteitä.
Jarmo Vacklin
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Karvialainen Joonatan Ylilammi aloitti kesäkauden hyvillä sijoituksilla Tanskassa.
RDF Media/Jari Nurminen
Jari Santaharju ja kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma arkistokuvassa. Santaharjun valintapäätös on nyt selvä ainakin hallinto-oikeudessa.
Minna Lautamäki
SBT PaPon naistenjoukkueen pelaajat asuvat nykyään muualla, mikä vaikeuttaa harjoittelua. Niko Niemi oli tyytyväinen joukkueen sijoitukseen harjoittelu- ja pelaajamäärään nähden.
PaPo
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Jukka Huikko
Nuoriso oli ennenkin pilalla. Näin veisteli Marjo Heikkilä esitellessään tätä Kihniön asemalta otettua ryhmäkuvaa. Juho Patomäen kokoelmassa on paljon valokuvia asemalta, jonne nuoriso tykkäsi kokoontua pois kotiväen silmien alta. Muuten asiallisessa kuvassa on yllätyselementtinä oikealla näkyvä, lehteä lukeva aseman työntekijä.
Juho Patomäen kokoelma / Marjo Heikkilä
Sote-kiinteistöihin vuokralle tuleva hyvinvointialue on esittänyt Parkanon kaupungille listan vuokranantajan vastuista. Tekninen lautakunta saa pohtia, selvitäänkö niistä ilman uutta työnjohtajaa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Käenkosken bingoiltoihin saavutaan niin Parkanosta kuin kauempaakin. Palautteen perusteella osallistujat ovat viihtyneet hyvin.
Jussi Rantala
Hammer 22 kokoaa mekanisoituja joukkoja Pohjankankaalle. Kalustoa siirtyy myös junakuljetuksen Parkanon kautta Niinisaloon. Kuvassa MT-LB-miehistönkuljetusvaunu, joka tunnetaan myös lempinimellä "Ällitälli".
Jukka Huikko
Verkkohuutokaupan neljännellä kierroksella Senaatti-kiinteistöt sai Kaironiemestä tarjouksia. Korkein on 62888 euroa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on toiminut Satu Itäpään innoittajana monelle näyttelyssä nähytävälle tekstiilityölle.
Jari Heiniluoma tavoittelee Satakunnan maakuntajohtajan paikkaa.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Heikki Pettinen
Parkanon kamppailuseuraa edustava Maiju Myllymäki otti hopeaa Karate Finnish Open Cupista. SM-kisat käydään 5. marraskuuta.
Anssi Takala
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Siliäkankaan alue sijaitsee Karvianjärven länsipuolella Kauhajoen kuntarajaan rajautuen.
Heikki Hoffren oli Lipassin voittajaseremonioissa Porissa nyt valmentajana, sillä ohjastuksen hän antoi maan ykköskuskille Santtu Raitalalle.
Porin ravit
Nina Kaitaranta.
Vesa Holmala
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.