Niina Kivioja
Kari Santikko tavoittelee toistamiseen Parkanon teknisen johtajan pestiä.
Niina Kivioja
Saarijärven yksityistie perusparannetaan ensi kesänä. Tiekunnan jäsen Kauko Kallioniemi ja puheenjohtaja Ari Kortessalo kertovat, että remontti siirrettiin tähän vuoteen, kun kuultiin tulevasta valtionavustuksen korotuksesta.
Niina Kivioja
Joonas Juupajärvi juhli taas Tampereen Pistejääradan voittoa, nyt viimeistä kertaa Pyynikin urheilukentällä.
Tenho Photography
Elmeri Haapamäki ratkaisi kilpailun tarkalla ammunnalla.
Heikki Pettinen
Juhlapukuinen sinisorsa on komea puolisukeltaja, joka on metsästysaikaan haluttu saalis, vaikka sen puku onkin silloin haalistunut.
Aino Uski
Kaupunginhallitus esittää Aki Viitasaarta Parkanon kaupunginjohtajaksi.
Heikki Pettinen
Liikuntaneuvoja Sanna Perälä opastaa tarvittaessa seniorikuntosalin laitteiden käytössä. Anja Husgafvel ja Maija Autio (takana) tuntevat laitteet läpikotaisin, sillä he ovat jo pitkään kuntoilleet salilla joka viikko.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolaiset tuntevat Tapani Kinnusen speciaali-hinnoistaan. Hyllyssä on neljä uutta frisbeegolf-kiekkomallia, joita kauppias aikoo kokeilla kevään tullessa.
Mari Kallio
Paula Ylimys toi akryylimaalauksiaan Kihniön kirjastoon. Paikkakunta on hänelle tuttu kotikoulussa opiskelun ajoilta.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon kaupunginjohtajakisassa haastateltiin Atte Rantanen (ylärivissä vasemmalla), Aki Viitasaari, Riku Siren (alarivissä vasemmalla), Seppo Pirttikoski ja Mikko Latvala.
Mikael Karvia opiskelee Helsingissä taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi. Karviassa hän ei ole vielä käynyt.
Seppo Jokinen ei luvannut vielä vielä aikoihin päästää komisario Sakari Koskista eläkkeelle.
Heikki Pettinen
Satu Haveri ja Jaana Yli-Kärkelä vetävät Kihniössä vertaistukiryhmää päihdeongelmaisten läheisille.
Niina Kivioja
Katri Ylinen kirjoitti esikoiskirjansa Aamu ilman darraa, joka kertoo hänen omasta alkoholismistaan ja juomisen lopettamisesta.
Niina Kivioja
PaPon naisten edustusjoukkue aloittaa toisen kautensa salibandyn ykkösdivisioonassa. Kuva viime kauden ottelusta Nivalaa vastaan.
Jukka Huikko
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Antti Poussa on nimitetty uuden OP Satapirkan hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Poussa tunnetaan museautoharrastuksesta ja Fennosteelin toimitusjohtajuudesta.
Kihniö haki harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta viimeksi vuonna 2020, jolloin sitä myös myönnettiin kunnalle 260 000 euroa.
Ylä-Satakunnan arkisto/Heikki Pettinen
IPP on valittu Pohjois-Kihniön laajakaistahankkeen toteuttajaksi.
Heikki Pettinen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Jenni Kuuhimo toteaa, että Parkanopirtille matalan kynnyksen huolikahvilaan on helppo poiketa rupattelemaan.
Nykyinen lounasravintola- ja kahvilatoiminta päättyy Puumilassa lokakuun puolivälissä.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Parkanolaisen Jouni Järvensivun osaomistama Halley Wania selviytyi ensi lauantaina ravattavaan Oulu Expressin finaaliin. Kuskina oli Santtu Raitala.
Ahkerasti kuntorasteilla käymällä voi harjoitella vaikka Jukolaakin varten.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniön yhtenäiskoulu saa uuden rehtorin ja kunta sivistystoimenjohtajan.
Parkanon kaupunginjohtajan viransijaisuutta hoitava Hannu Mars on valittu vastuualueen johtajaksi Etelä-Savon ely-keskukseen.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.