Kokemukset niin kaupungeista kuin maaseudun pikkukunnista ovat vaikuttaneet kansanedustajaehdokas Jari Lepistön ajatteluun.
Mari Kallio
Vuoden 2019 erämessuilla katseltiin muun muassa kuinka karstulalainen Timo Peiponen voitti moottorisahaveiston Suomen mestaruuden teoksellaan Fasaanin lento.
Jukka Huikko
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Lea Mäkipää nauttii nykyisin kotoilusta ja luonnon seuraamisesta pihapiirissä. Pääkaupungissa hän käy vain harvakseltaan.
Maarit Lehto-Alatalo
Vahva talouspolitiikka ja vähemmistöjen asema ovat asioita, jotka ovat olleet tärkeä osa RKP:n politiikkaa, muistuttaa Tomas Lundström.
Arto Papunen
Tomas Lundström (ylh. vasemmalla), Kauko Turunen, Janne Ojala, Jari Lepistö ja Kainu Jokipii tavoittelevat paikkaa eduskunnasta.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa on vuosi vuodelta vähemmän jäseniä. Kirkon jäsenennusteen mukaan Parkanossa alitetaan 5 000 seurakuntalaisen raja ensi vuonna.
Marko Huhta
Leena Ojala
Maarit Lehto-Alatalo
Tuomo Kemppainen ehti toimia Parkanon Säästöpankkisäätiön asiamiehenä reilut kaksi vuotta.
Niina Kivioja
Koulupsykologi Katariina Laurilan ovi on avoinna oppilaille Karvian yhtenäiskoululla torstaisin.
Niina Kivioja
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Viime toukokuussa silloisen nuorisovaltuuston jäsenet Kerttu Alppi ja Minttu Koskinen esittelivät Valkoista taloa.
Vuosi sitten Joonas Juupajärvi tuuletti Tampereen Pistejääradan voittajana.
Minna Lautamäki
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Elsa, Niina, Eino ja Jussi Myllymäki liikkuvat paljon luonnossa. Käenkosken maastot ovat tuttuja niin kesä- kuin talvikaudeltakin.
Parkanon Tuuli Oy:n omistajiin lukeutuva Etha Ab on siirtämässä osuutensa kokonaan omistamalleen tytäryhtiölle.
Teemu Kuusijoensuu
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Vuonna 2019 Fenno Rallisprint keräsi satakunta osallistujaa. Kuvassa ajovuorossa Juupajoen Kaisa Sistonen.
Ylä-Satakunnan arkisto
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Polkujuoksuun osallistui useita lapsia ja nuoria, kuten Elsa Myllymäki, Elsa Talonen ja Eino Myllymäki.
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Karvialaissyntyinen dosentti Risto Lammintausta tunnetaan suomalaisen bioalan uranuurtajana.
Turun yliopisto
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniöläinen kone- ja metallitekniikan insinööri Harri Yli-Hietanen tavoittelee kotipitäjänsä teknisen johtajan virkaa.
Niina Kivioja
Muun muassa kaupunginsihteeri Risto Uotila (vas.), tuore parkanolainen Tapio Järvensivu sekä sivistysjohtaja Jenni Alppi tavoittelevat Parkanon uutta kakkosvirkaa.
Maarit Lehto-Alatalo, Heikki Pettinen
Nuorten SM-kisoihin Nurmijärvelle matkaava Riki Honkanen ja pitkään tämän valmentajana toiminut Timo Jalonen.
Kouluratsastaja Kaisa Pirinen ja tamma Lauren.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Mustapäinen koiraspajusirkku on helppo tunnistaa kesällä, mutta syksyn tullen sirkkujen selvät värituntomerkit katoavat.
Aino Uski
Karvia-Päivillä oli iso kattaus esiintyjiä. Portion Boys esiintyi perjantai-illalla viimeisenä esiintyjänä ja keräsi suuren yleisömäärän lavan eteen.
Arto Papunen
Thaimaalainen Tassanee Keeratiratwattana ja hollantilainen Egbert Darwinkel pitivät Parkanon R-kioskilla kahvi- ja jäätelötaukoa.
Aleksi Nissilä
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.