Kaisa Paulamäki aloitti pianonsoiton opiskelun musiikkiopistossa pari vuotta sitten ihan alkeista. Hän harjoittelee opettaja Ilona Kurvisen johdolla tällä hetkellä elokuvasävelmiä.
Niina Kivioja
Isosaaren uimaranta pysyy uimarantana.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka opiskelee Jyväskylässä, harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta musisointiin.
Laura Jokisalo
Rakennus- ja ympäristölautakunta pani maksuun Jari Sammatille asetetun uhkasakon. Ympäristötarkastajan 5. toukokuuta tekemän arvion mukaan kiinteistöt eivät vieläkään ole lautakunnan edellyttämässä kunnossa.
Heikki Pettinen
Ahti Törmä palvelee asiakkaita vielä jonkin aikaa kehystämössä, jolla on laaja valikoima ja varasto. Kesäkuussa tulee täyteen 40 vuotta yrityksen perustamisesta.
Maarit Lehto-Alatalo
Arttu Haavisto on selvittänyt tiensä Taitaja-kisan finaaliin metsäkoneen käytössä ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuotenaan.
Skills Finlandin kuvapankki / Katja Rinta-Porkkunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Pohjois-Satakunnan ja Luoteis-Pirkanmaan kuntiin haki asumiskokeiluun yhteensä yli 200 hakijaa. Tarkkoja kuntakohtaisia lukuja ei julkaista, mutta vähintään 15 hakijaa toivoo pääsevänsä tutustumaan kuvassa olevaan Karvian kirkonkylään viikoksi.
Marko Huhta
Urapalkinnolla palkittu 8-vuotias käyttömäyräkoira Vulpes Rakel on metsällä määrätietoinen, sitkeä ja sisukas.
Anne Kiho
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Satakunnan aluevaltuuston tekemän päätöksen takana oli 40 valtuutettua 69 valtuutetusta.
Arto Papunen
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.
Kuvaustuotanto Jussi Valkeajoki
Niina Kivioja
Akku kannattaa hankkia erityisesti aurinkovoimalan kaveriksi.
Jukka Huikko
Parkanon Pontevan kasvatit Veeti Peltoniemi ja Markus Vainionpää päättivät junioriuransa upeasti voittamalla Tampereen Classicissa toistamiseen Suomen mestaruuden sarjassa P22.
Markus Ojanen
Useita tuulivoimahankkeita on suunnittelupöydällä tai jo luvituksessa. Ylä-Satakunnan seurannan mukaan lehden levikkialueelle ja sen välittömään läheisyyteen on tulossa jopa 235 tuulivoimalaa nykyisten lisäksi.
Niina Kivioja
S-kirjaimen muotoon taipuva kaula erottaa harmaahaikaran kurjesta.
Aino Uski
Kristiina Mäkelä valittiin odotetusti Kihniön kunnanjohtajaksi. Onnittelijoina päätöksen jälkeen toimivat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha-Matti Markkola (vas) ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Koivistoinen.
Jussi Rantala
Keskustan Jari Lepistö jatkaa Satakunnan aluevaltuutettuna.
Emil Kuivanen
Kauko Turunen (kd, etualalla) ja Klaus Myllymäki (kesk) nähdään jatkossakin aluevaltuustossa.
Heikki Pettinen
Heikki Pettinen
Susanne Talonen-Seppälän (vasemmalla) luotsaama keskusta nosti paikkamäärää kahdella, vaikka valtuuston paikkamäärä putosi neljällä.
Emil Kuivanen
Kihniön kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha-Matti Markkola (kesk) takana, etualalla kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Koivistoinen (ps).
Jukka Huikko
Keskustan Jari Lepistö nousi Karvian ääniharavaksi. Lepistön potti oli 172 ääntä.
Arto Papunen
Paikallislehti Ylä-Satakunnan "vaalilive" käynnistyy klo 19. Tässä koko illan ajan päivitettävässä artikkelissa luvassa vaali-illan seurantaa, kommentointia ja tulosinfoa muun uutispäivityksen rinnalla.
Jukka Huikko
Pirjo Huvila asui lapsuudessaan Törmän noppatalon yläkerrassa. Alakerrassa toimi sekatavarakauppa.
Maarit Lehto-Alatalo
Mummodiskon saamista Karviaan ideoinut Sirkka Ilvonen määrittelee itsensä diskobeibiksi ja entiseksi nuoreksi.
Niina Kivioja
Mari Kallio
Kirjoittaja on Vahojärven mökkiläinen, työhyvinvoinnin dosentti, eläkkeelläkin työn- ja elämäniloa edistävä puhuja, tietokirjailija ja mummu.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.