Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Parkanolaisen Jouni Järvensivun osaomistama Halley Wania selviytyi ensi lauantaina ravattavaan Oulu Expressin finaaliin. Kuskina oli Santtu Raitala.
Ahkerasti kuntorasteilla käymällä voi harjoitella vaikka Jukolaakin varten.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniön yhtenäiskoulu saa uuden rehtorin ja kunta sivistystoimenjohtajan.
Parkanon kaupunginjohtajan viransijaisuutta hoitava Hannu Mars on valittu vastuualueen johtajaksi Etelä-Savon ely-keskukseen.
Heikki Pettinen
Partiolippukunta Kihniön Katajaiset aloitti syyskautensa leireilemällä Käskyvuoressa. Pieni mutta tiivis porukka rakensi yhdessä hyönteishotellin, jonka täytteitä esittelivät Joosua Mansikkaviita, 4, ja Sofia Lahti, 8. Taustalla sudenpenturyhmän ohjaaja eli akela Jarno Mansikkaviita, lippukunnanjohtaja Jaakko Jokioja ja lippukunnan sihteeri Sanni Jokioja.
Niina Kivioja
Soljanlahden (kuvassa) ja Haisevanojan uimarannoille tulee muun muassa uutta hiekkaa, kunnostetut pukukopit ja uudet ulkovessat. Maisemaa on avarrettu karsimalla puustoa.
Niina Kivioja
Sprinttirata oli rakennettu hyödyntäen Pahkalan alueen teitä ja kiinteistöjen pihoja.
Arto Papunen
Tero Tukiainen Oulussa 20. elokuuta.
Tero Lyttinen
Karhun jykevä olemus seisauttaa ihmisen. Silloin ei etelän miehenkään kannata ruveta huitomaan ja säntäilemään.
Aino Uski
Vesterinen Yhtyeineen huipensi vuoden 2022 Liekkiyön. Vuonna 2009 ensimmäisen pitkäsoiton julkaissut orkesteri on viime vuosien aikana saavuttanut suuren keikkasuosion.
Jukka Huikko
Suunnilleen tästä kohtaa Ahertajankadun reunasta suoraan eteenpäin kaupunki rakentaa liikenneväylän vastapäiselle tontille. Matkaa on vajaa 50 metriä. Asiaan liittyvää päätöksentekoa puitiin nyt myös tarkastuslautakunnassa.
Heikki Pettinen
Mira Sälkämäki (ylärivi vasemmalla), Juho-Pekka Mäntylä, Atro Kuusisto, Kimmo Myllyniemi ja Jarno Kuronen eivät kannata tuulivoiman lisärakentamista. Tapio Ristamäki (alarivi vasemmalla), Kauko Turunen ja Pasi Viitasalo näkevät mahdolliseksi 31-50 tuulivoimalan rakentamisen.
Kuluvana vuonna Kihniön seurakunta on käynyt Parkanon seurakunnan kanssa neuvotteluja seurakuntarakenteesta ja yhteistyön tiivistämisestä.
Nykyisin parkanolaisessa omistuksessa ja valmennuksessa oleva Tornapull juoksi toistaiseksi ainoan voittonsa kuvan Markku Niemisen treenaamana.
Rauli Ala-Karvia
Karvian seurakunta lakkautetaan hieman yli vuoden päästä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Juha ja Tiina Karhulahti vierailivat Karviassa lokakuussa.
Arto Papunen
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Pelastustoimi on saatu toimimaan tehokkaasti alueilla. Satakunnan aluevaltuustosta paikkaa tavoitteleva pelastusylitarkastaja Jari Lepistö uskoo, että sama on mahdollista myös hyvinvointialueilla.
Arto Papunen
Hiljattain 101 vuotta täyttänyt parkanolainen Reino Pajusto vietti rintamajoulua Karjalan Kannaksella tasan 80 vuotta sitten.
Jussi Rantala
Joulun viettoa rintamalla vuonna 1941. Lempaalassa otetussa kuvassa hyvin todennäköisesti jalkaväkirykmentti 15:en sotilaita. Rykmentissä palveli tuohon aikaan runsaasti myös parkanolaisia, karvialaisia ja kihniöläisiä miehiä.
SA-kuva / Niilo Verronen
Jäkälänkankaan, eli aiemmin Alkkian tuulivoimapuistona tunnetun alueen rakentaminen on alkanut muun muassa raivaustöillä kartassa näkyvän kaapelilinjan oikeanpuoleisesta päästä, jonne tulee kytkentäasema. Varsinaisten tuuliturbiinien rakentamisen aloittamiselle on myönnetty nyt kahden vuoden jatkoaika.
Enercon
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Koulutukseltaan Janne Ojala on insinööri, ja hän työskentelee Agco Power Nokian Linnavuoren tuotekehityksessä. Vaikka Pohjois-Pirkanmaa on lähinnä Ojalan sydäntä, ei aluevaltuustossa voi ajaa vain yhden alueen asiaa.
Mäkikylän Metsästäjien puheenjohtaja Lauri Huhtala ja metsänväen joulurauhan julistus.
Veli-Matti Heinisuo
Ylasatakunta.fi tarjoilee juttuja päivittäin jouluna ja vuodenvaihteen pyhinä normaalisti.
Jukka Huikko
Parkanon rautatieaseman valvontakamerat ovat nyt käytössä. Kamerat asennettiin jo syksyllä, mutta niistä kertovat kyltit vasta nyt.
Heikki Pettinen
Karviasta paikkaa Satakunnan aluevaltuustossa tavoitteleva Jonna Haavisto (kesk.) näkee, että uudistuksen jälkeenkin jokaisesta pitäjästä pitää löytyä toimiva terveysasema.
Arto Papunen
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.