Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Parkanolainen Karla Koivisto ratsasti A-ponien montén Suomen mestariksi Saphiralla. Sama poni oli seuraavana päivänä omistajansa ajamana kärrylähdössä SM-kolmonen.
Rauli Ala-Karvia
Nerkola rakennusvaiheessa 1930-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 1953 Nerkoon pvy osti lisämaata rakennuksen vierestä urheilukenttää varten.
Ylä-Satakunnan arkisto
Karvia-Päivät käynnistetään perinteiseen tapaan avajaiskulkueella. Kuva vuoden 2019 startista.
Arkistokuva / Aino Tuohiluoma
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Ylirönnien puutarha osallistuu Avoimiin puutarhoihin ensimmäistä kertaa. Kuvassa Kirsi Ylirönni.
Aleksi Nissilä
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Tanssin pyörteissä Mirjam Virkki ja Hannu Tiainen.
Niina Kivioja
Parkanon Urheiluautoilijoiden rallicross-kuljettaja Tero Tukiainen.
Vesa Rauhala
ParkU:n Riki Honkanen voitti moukarin, kiekon sekä kuulan ja Kalle Kyösti sai pronssia kolmiloikassa.
Tanja Honkanen
Lintujärvellä liihotteleva ruskosuohaukka on komea ilmestys.
Aino Uski
Pesäpallon parissa mittavan uran luonut ja kokemuksistaan kirjan kirjoittanut Seppo Paavola palasi lapsuutensa maisemiin Lapinnevan kentälle yhdessä Raija-vaimonsa kanssa.
Jussi Rantala
Tämä arkistokuva on otettu Parkanosta koulujen alun tehovalvonnan aikaan.
Ylä-Satakunnan arkisto/Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Minna Lautamäki
Iisakissa leikataan laserleikkurilla pakoputken kiinnityskappaleita Fennosteelille. Aleksi Järvenpää selosti työn etenemistä Jari Pihlajamäelle, Miiro Kuusikolle, Laura Saloselle ja Joni Liukkoselle.
Minna Lautamäki
Aikuisopiskelijat Aleksi Järvenpää ja Matti Hakanen kehuivat opiskeluilmapiiriä Iisakin kone- ja tuotantotekniiikan osastolla rehtori Joni Liukkoselle.
Minna Lautamäki
Kuva on Pyhäniemen ja Kihniön keskustan väliseltä latuosuudelta. Tässä lumimäärässä latua ei tosin ole vielä olemassa.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Lasse Korpi sai Ylä-Satakunnan harvoin jakaman Antti-patsaan.
Heikki Pettinen
Parkanossa toimintansa aloittaneen Worker Henkilöstö- ja teollisuuspalvelut Oy:n Olli Ostamo (vas.) ja Petri Syrjätie korostavat henkilökohtaisen läsnäolon tärkeyttä saatettaessa työnantajia ja -hakijoita yhteen.
Jussi Rantala
Uudella paikkatietojärjestelmällä pystytyään muun muassa seuraamaan katujen aurauksen etenemistä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Ylä-Satakunnan musiikkiopiston kasvatti Markus Rantala pääsi peruskoulun jälkeen opiskelemaan klassista lyömäsoittoa Tampereen konservatorioon. Rantalan tavoitteena on ura lyömäsoittajana kansainvälisissä sinfoniaorjestereissa. Päästäkseen tavoitteeseensa hänen on hallittava lukemattomia eri instrumentteja, kuten kuvassa näkyvä vibrafoni.
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Hyväksymisvaiheeseen edennyt Koivikon asemakaavan muutos- ja laajennusalue rajautuu pohjoisessa Saarijärventiehen, lännessä peltoalueeseen ja Järvisuomentiehen, etelässä Pyhäniementiehen ja idässä metsäalueeseen.
Liikenneverkon strateginen tilannekuva ei tunnista Pori–Parikkala-yhteyden avaamista, vastasi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kansanedustaja Jari Koskelan kirjalliseen kysymykseen.
Arto Papunen
Joulupukissa riitti hämmästeltävää Benjamin Laurinaholle. Vaunujen vieressä Pasi ja Karoliina Piikkilä. Kuva Kihniön joulunavauksesta Pyhäniemestä.
Arto Papunen
Karvian talvihoito on nyt järjestetty toistaiseksi suorin hankintasopimuksin. Edessä on vielä uusi tarjouskilpailu.
Mari Kallio
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.