Lakeland Wild Oy:n Emma Perkiö ja Ville Syngelmä panostavat yrityksessään jatkossa kansainvälisiin matkailun kehittämisprojekteihin. Samalla yritys luopuu Käenkulman ravintolatoiminnasta.
Jussi Rantala
Karvian Kirin lentopallon D-tytöt toivat seuralle menestystä sijoittumalla tiikerisarjassa neljänsiksi 36:n joukkueen joukossa. Treeneissä vasemmalla Milla Aittokallio, verkolla Sonja Salminen, takana Mariika Riga ja palloa ottamassa haltuun Merlin Kass.
Eerika Markkulan ja Saana Uusi-Luomalahden hymy ei hyydy, vaikka sää oli kolea ja sukatkin kastuivat frisbeegolfradalla.
Mari Kallio
Kalaliemeen lisätään nippu tillinvarsia ja laakerinlehtiä.
Jani Suomilammi kertoo, että työ vie hänet vain harvoin paikan päälle arvokisoihin. Tässä tilastomies on yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoissa Berliinin olympiastadionilla elokuussa 2018.
Jani Suomilammin albumi
Noora ja Jani Mäkinen ovat tehneet valtavan työn pihan raivaamisessa. Vanhat puut ja marjapensaat on säästetty. Pihatöitäkin valvoo Museovirasto.
Urhon kestikievarista oli juttu Parkanon Joulussa 1994, josta oheinen kuva kievarin päiväkirjasta.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Parkonolaistaustaiset Ristamäen sisarukset päätyivät media-alalle. Juha Ristamäki toimii Iltalehden politiikan ja taloustoimituksen uutispäällikkönä. Sari Ristamäki on puolestaan Warkauden Lehden päätoimittaja.
Marko-Oskari Lehtonen, Tiina Laine
Kevätbrunssi on juuri alkanut.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Parkanon kaupunki pyytää täyttämään terveysturvallisuussuunnitelman, kun on järjestämässä tapahtumaa tai tuomassa kausityöntekijöitä.
Tunturisopulin turkki on väreiltään kaunis.
Aino Uski
Parkanon Pontevan salibandyn naisten edustusjoukkue jatkaa pelejä Suomen Cupin 2. kierroksella. Kuva on lauantaina Parkanossa pelatun turnauspäivän PaPon ensimmäisestä ottelusta SBT Wirmo Akatemiaa (keltainen peliasu) vastaan. Avausottelun PaPo hävisi 3-5, mutta voitti päivän kaksi muuta koitosta.
Jussi Rantala
Johanna Jorman No Act -patsas ilmaisi ”ei mitään” – hyvin vähän tapahtumista, vaikka odotuksia katsojalla olisi ehkä isompaan toimintaan.
Jussi Rantala
Kevään ja kesän aikana arboretumissa on tehty kasvien tunnistusta.
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.
Maarit Lehto
Jääkausi pääsi myös osaksi esitystä.
Arto Papunen
Viime keskiviikon ensimmäisessä opastuspäivässä vieraillut Pirjo Sirola testaamassa kirjautumislaitteen toimintaa.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Kolmostien Terveys Oy:n johtava lääkäri Lasse Korpi vastasi 20 koronaan tai muuten aihepiiriä sivuavaan kysymykseen.
Laura Jokisalo
Kimi Räikkösen F1-mestaruus vuodelta 2007 sai autossa näyttävän paikan.
Perttu Papunen
Kaironiemi ei mennyt kaupaksi taannoisessa huutokaupassa.
Niina Kivioja
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Fennosteel Oy tavoittelee hiilineuraaliutta. Kumppanina toimii Metsäparooni Oy. Kuvassa vasemmalta Fennosteelin vientipäällikkö Juha Laiho, Metsäparoonin toimitusjohtaja Jarkko Piilola sekä Fennosteelin tuotantojohtaja Miiro Kuusikko.
Jukka Huikko
Hirvijahti käynnistyy varsinaisesti 9. lokakuuta, mutta valkohäntäpeurojen metsästyksen toivotaan alkavan jo syyskuun alusta.
Niina Martikainen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.