Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Ruotsissa asuva sopraano Noora Karhuluoma on laulanut Parkanon kirkossa viimeksi vuonna 2018.
Erik L. Underbjerg
Lempäälän Kisan Klaara Leponiemi rikki kenttäennätyksen naisten 5000 metrillä. Seuraava tähtäin Leponiemellä on Kalevan kisojen kymppi.
Arto Papunen
Arttu Latvajärvi on Kihniön uusi vapaa-aikaohjaaja.
Niina Kivioja
Lauhanvuoren susilauman kaatolupaa on nyt puitu hallinto-oikeudessa, jonka mukaan lupa oli lainvastainen. Kuva on arkistokuva takavuosina kaadetusta sudesta.
Vainionkadun varrella keväällä pulpunnut vesi on peräisin maaperästä, ei vesijohdosta.
Jukka Huikko
Räkättirastas on kaunis lintu, mutta ärsyttää joitakin ihmisiä tavoillaan.
Aino Uski
Tummaa kynää tummalle paperille. Monet Enrico Mazzonen Ilmestyskirja-luonnokset erottuvat vasta lähietäisyydeltä.
Niina Kivioja
Tuttu suuhygienisti Janna-Mari Friman on palvellut parkanolaisia niin ikään tutuissa vastaanottotiloissa toukokuusta lähtien.
Jussi Rantala
Veden laatu sai parhaat pisteet Parkanon Vesi Oy:n asiakaskyselyssä. Hintaa muutama vastaaja moitti.
Heikki Pettinen
Parkanolainen lyömäsoittaja Markus Rantala on nyt Suomen mestari. Hän soittaa puhallinorkesteri Boforissa, joka nappasi äitienpäiväsunnuntaina puhallinorkesterien suomenmestaruuskilpailuista ykköstilan.
Niina Kivioja
Irma Kupri (o.s. Pohjansalo) asui Karviassa vuodesta 1992 lähtien. Kupri oli kanadansuomalainen, ja hänen perheensä muutti Neuvostoliittoon vuonna 1931. Tässä on Kuprin koulukuva, jossa hän on ylärivissä vasemmalla.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Tietoja Karjalassa vuosina 1937 ja 1938 teloitetuista ehdittiin koota, kun Neuvostoliiton arkistot avautuivat 1990-luvulla. Aarne Kujalan ja Irma Kuprin muistelmat kertovat samaa historiaa henkilökohtaisella tasolla.
Satu Kallioniemi laajentaa yritystoimintaansa uusiin kuntiin ostettuaan Suomen Lakitilitoimisto Oy:n isännöintitoiminnan.
LH Geopark valmistautuu jo Unescon seuraavaan arviointikierrokseen. Arvioijat haluavat nähdä kehitystä tapahtuneen. Ainakin Alkkianvuoren opastetaulut ja pitkoksia on uusittu ensimmäisen evaluoinnin jälkeen.
Maarit Lehto-Alatalo
Alkkian tuulivoimapuiston rakentaminen on alkanut kartassa näkyvän kaapelilinjan oikeanpuoleisesta päästä, jonne tulee kytkentäasema.
Enercon
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Parkanolainen Juha Valli aloitti Kekkilän Parkanon tehtaan site managerina eli johtajana toukokuussa. Kuvan betonielementit tulevat osaksi uutta 600 neliön raaka-ainehallia, joka nousee vielä tämän syksyn aikana.
Niina Kivioja
Kaksi jokihelmisimpukkaa eli raakkua.
©Rami Laaksonen
Maarit Lehto-Alatalo
Metsäparooni Oy on saanut Leader-rahoituksen, jonka avulla kehitetään puunenergian toimitusketjua. Selvitystyöstä vastaa Perttu Latvala, joka on aloittanut uutena metsäasiantuntijana. Latvala vastaa myös Jalasjärven suunasta, jonne Metsäparooni laajentaa puunhankinnan. Oikealla toimitusjohtaja Jarkko Piilola.
Jukka Huikko
Sompanevan turpeenoton ympäristölupa kesti hallinto-oikeudessa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Taisto Nummi
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Aluevaltuusto päättää tulevaisuudessa muun muassa terveyspalveluista. Paikkaa ensimmäisestä aluevaltuustosta tavoittelee ainakin seitsemän paikallista ehdokasta. Todennäköisesti ehdokkaita tulee vielä lisää. Kuvassa ylärivissä vasemmalta Tapio Ristamäki (sd.), Hannu Tiainen (vas.), Klaus Myllymäki (kesk.). Alarivissä vasemmalta Pasi Viitasalo (kok.), Marja Kallioniemi (ps.), Jaana Männikkö (sd.) ja Petri Vahosalmi (vas.).
Parkanon kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma (vas.), Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma ja Kihniön kunnanjohtaja Petri Liukku luotsaavat pitäjiään kohti uutta aikaa.
Heikki Pettinen, Mari Kallio, Niina Kivioja
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Eilen tiistaina (14.9.) tehdyn tarkistuksen mukaan sekä Parkanossa, Kihniössä että Karviassa oli vapaita aikoja koronarokotukselle vielä tälle kuluvalle viikolle.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kuvan Jukka Torvisen sijasta Humu-Liisaa ohjasti Teivon voittojuoksussa kuskiliigaa hallitseva Santtu Raitala.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.