Pirha aloittaa Kolmostien Terveys Oy:n kanssa valmistelut niin sanottua liikkeenluovutusta koskien.
Joona Soininen
Laura Jokisalo
Päivätoiminta on tärkeä hetki viikosta ikäihmisille. Parkanolainen Irja Mäkynen (edessä oikealla) sopii muut menonsa niin, että hän pääsee päivätoimintaan. Hän ei ole ollut sieltä kertaakaan pois viime vuosien aikana.
Mari Kallio
Kihniön Savupirtin puuhamies Jaakko Rytilä (vas.) kertoo isoista muutoksista yhdistyksen toiminnassa.
Jukka Huikko
Pohjankankaalla on suuri sotaharjoitus, joka alkaa 24. huhtikuuta. Kuvassa Leopard-taistelupanssarivaunu, joita nähdään harjoituksessa.
Jukka Huikko
Parikymmentä juoksijaa asettui lähtöviivalle Parkanon kevään ensimmäisissä katujuoksuissa.
Paljonko Karvian kunta joutuukaan pulittamaan saadakseen Karvia-Päiville kesätyöntekijän kahdeksi kuukaudeksi? Kuva on vuoden 2022 tapahtumasta.
Arto Papunen
Rakennusjärjestys antaa kuntakohtaiset määräykset siitä, mitä ja miten saa rakentaa. Parkano päivittää parhaillaan rakennusjärjestystään yhteensopivaksi uuden rakennuslain kanssa.
Heikki Pettinen
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.
Kuvaustuotanto Jussi Valkeajoki
Niina Kivioja
Akku kannattaa hankkia erityisesti aurinkovoimalan kaveriksi.
Jukka Huikko
Kuvituskuva.
Laura Jokisalo
Näytteenottoauto kiersi esittäytymässä maakunnassa huhtikuussa 2024. Liikkuvaan laboratorioon oli mahdollista tutustua Karvian terveysaseman parkkipaikalla.
Arto Papunen
Auramolla hiihdettiin Satakunnan piirinmestaruus hirvenhiihdot 23. helmikuuta.
Aureen Metsästysseura
Niina Kivioja
Kuvituskuva.
Laura Jokisalo
Parkanolaisen yökerhon edustalta kaadettiin puita perjantain ja lauantain välisenä yönä huhtikuussa 2024.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon kaupunginvaltuusto piti syyskauden 2018 ensimmäisen kokouksensa toriteltassa. Puheenvuoroa pitämässä silloinen sivistysjohtaja Jenni Alppi.
Maarit Lehto-Alatalo
Se on varmaa, että ensi kesänä asfaltointihommia tehdään levikkialueelta ainakin Karviassa. Arkistokuva.
Kuvituskuva.
Laura Jokisalo
Kiirunan vaihtopuku sulautuu osin lumen peittämään tunturirakkaan.
Aino Uski
Kaksi kautta kunnanvaltuustossa istunut Marjo Niemi (kd) ei asettunut tällä kertaa ehdolle.
Mari Kallio
Oskari Mäkiviinikka (vas.) ampui PK 83:n voittomaalin jatkoajalla lauantaina virroilla. Oikealla Jani Vähä-Peltomäki. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Tähtivalmentaja Sanni oli valinnut kaksintaistelun kappaleeksi PMMP:n Joutsenet. Kuvassa kihniöläislähtöinen Erika Rahkola.
Saku Tiainen
Kihniön kunnan tekninen johtaja Henna Romppainen kuvattuna valtuustossa viime vuoden lopulla.
Jukka Huikko
Karvian vielä hetken vallassa oleva kunnanvaltuusto joulukuussa 2024 pidetyssä kokouksessa. Karvia on Ylä-Satakunnan alueen kunnista ainoa, jossa tuleva valtuusto ei ole kooltaan tämänhetkistä pienempi.
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen Veikko Liukonen on ehdottomasti sitä mieltä, että päivätoimintaa pitää jatkaa entiseen tapaan. Hoitaja Sari Uusi-Ristaniemi ojensi hänelle kuvabingopalkinnon torstaina Rauhalan Palvelukeskuksessa järjestetyssä päivätoiminnassa.
Mari Kallio
Birgitta Hällbergiltä ilmestyi hiljattain lattarimusiikkia Kuuma-sinkulla. Parhaillaan hän keskittyy herkkään englanninkieliseen duettoon.
Maarit Lehto-Alatalo
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.