Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen kova syysvire sai jatkoa. Lauantaina kaatui Urjalan Sisukiekko maalein 10-5. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Suvi Oksasen elämän kirjoihin lukeutuu Deborah Spungenin kirjoittama Nancy. Viimeksi hän luki Enni Mustosen Vasikkatanssin.
Kirsti Nieminen ja Salme Vuorenmaa asettelemassa lahjoitettavia palapeittoja.
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Kuinka valoisalta tai hämärältä näyttävät Parkanon tulevat vuodet? Sitä saa kaupunginvaltuusto pohtia aloittaessaan kuntastrategian päivittämisen.
Heikki Pettinen
Maarit Lehto-Alatalo
Jukka Jylhän maalla oleva kosteikko kasvattaa kokoaan puolesta hehtaarista 3,8 hehtaariin. Kaivurilla maavallia kasaa urakoitsija Wiljam Murto.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Santtu Raitala on ajanut Halley Wanialla kaikki varsan viisi kilpailua. Niistä kaksi on päättynyt voittoon, ja huonoin sijoitus on kolmas.
Rauli Ala-Karvia
Kumottu Lemmenniemen ranta-asemakaava osoitti uusia rakennuspaikkoja Kuirinlahden pohjoisrannalle. Riihisaaren ranta-asemakaava jäi voimaan. Siinä uudet rakennuspaikat ovat saaren etelärannalla.
Parkanon kaupungin karttapalvelu
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Tero Tukiainen ajoi tänä kesänä Fenno-rallissa kolmostilalle kartturinaan Pekka Leppihalme.
Timo Uimi
Katja Losonen
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Jari Sammatti on Parkanon Urheilijoiden uusi puheenjohtaja.
Kujalan tilan löytölään tuli Kankarilta seurallinen ja kiltti kissa, jolle ei kuitenkaan löytynyt omistajaa. Minna Yli-Kujala kertoo, että kisu on pikapuoliin saamassa uuden kodin.
Näissä häkeissä on majoitettu monia löytökissoja. Minna Yli-Kujala kertoo, että syksyllä oli varsinainen ruuhka, kun kerralla tuli samasta paikasta 16 kissaa. Jokaisen eläimen jälkeen häkki pitää desinfioida ja pehmikkeinä käytetyt tekstiilit pestä.
Sarvinevalla oli sijoiteltu suojakaistoja virheellisesti vesien virtaussuunnan suuntaisesti. Sen vuoksi pintavedet pääsevät virtaamaan suoraan ojiin. Kuva on Luken raportista.
Ylä-Satakunnan arkisto/Maarit Lehto
Ilkka Suutari lenkkeilee päivittäin koiriensa Natan ja Moonan kanssa Kihniön keskustassa. Vaaaehtoistoimijat ovat tuttuja Kihniön ja Parkanon päiväkodeissa ja palvelukodeissa.
Simi Virtanen, Heidi Viita-Virtanen sekä heidän poikansa Eino ja Aatos muuttivat Parkanoon marraskuun lopussa. Simi Virtanen aloitti työn Parkanon seurakunnan seurakuntapastorina joulukuun alussa.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.