Riki Honkanen Sastamalassa kisatussa piirinhuipentumassa.
Tanja Honkanen
Miten on -palstalla toimitus kysyy ja selvittää lukijoiden vinkkaamia asioita. Lähetä oma kysymyksesi os. toimittajat@ylasatakunta.fi.
Erika Rahkola on juuri aloittanut toisen vuoden opinnot julkaisutuotannossa Tredu Mediapoliksessa Tampereella.
Jos Takakangas-Pihlajaharjun tuulipuisto rakennetaan, Ari Lehtisen mökkimaisemaan Ylisenjärven taakse ilmestyy monta 300-metristä voimalaa. Pohjois-Parkanossa kerätään parhaillaan nimiä listaan, jotta voimalahanke saadaan estettyä.
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon Puntin voimanostaja Nuutti Mansukoski voitti voimanoston junioreiden SM-kilpailussa sarjan M23 120+ kiloa. Toiseksi tuli Aku Heinonen, pronssia nappasi Mikael Salomäki.
Ajanvarauksettomiin tilaisuuksiin voivat mennä kaikki rokotusvuorossa olevat ensimmäisen rokoteannoksen ottajat. Rokotusvuorossa ovat nyt kaikki vähintään 12-vuotiaat. Kuvituskuva on Parkanon neuvolan edustalta.
Sellisti Olli Varonen konsertoi Parkanon kirkossa ensi keskiviikkona.
Parkanon yksityiseltä lentokentältä nousee koneita ilmaan viikoittain.
Niina Kivioja
Toni Mäki-Turja yhdistyksen hallituksesta kertoo, että seuratoiminta alkaa syksyllä, mikäli koronarajoitukset ja yleinen tautitilanne eivät tuo muutoksia suunnitelmiin.
Janne Airaksinen
Jukka Torvinen ajoi perjantaina Turussa Humu-Liisan kakkoseksi.
Parkanon Keräystuote Oy liittyy Sahatiellä Jaakkolassa toimivien yritysten joukkoon.
Jukka Huikko
Nyt Käskyvuori kohoaa noin 188 metriä merenpinnasta. Ympäristöään se on noin 40 metriä korkeammalla.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on karvialainen kolumnisti ja teatteriharrastaja, joka on tehnyt elämäntyönsä opettajana.
Suolonni on maailman harvinaisin eläinlaji, joka joutui taannoin sukupuuttoon. Jäljellä ovat enää nämä neljä yksilöä. Kuvassa Panda Ilën, Elsa Kalervo, Sauli Nokelainen ja Ira Oinonen.
Keijo Antila
Poltinkosken golfkenttä Ikaalisten ja Parkanon rajan tuntumassa kasvoi täysimittaiseksi eli 18-väyläiseksi vuonna 2019. Kuva otettu vuonna 2014 juniorien valmennuksesta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Teemu Kuusijoensuu
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Sahara Peyote käy kisaan 150 000 euron ykköspalkinnosta 5. syyskuuta Vermossa.
Kuten monet haitalliset vieraslajit, myös jättipalsami tuotiin Suomeen alun perin koristekasviksi. Kuva on Kihniön keskustasta.
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Kiertopalkinnon luovutus koronan aikaan. Kuvassa Kihniön liikunta- ja vapaa-aikaohjaaja Jyrki Järventausta ja Parkanon nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Antti Luusalo.
Laura Jokisalo
Verottaja on määrännyt Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymälle 67 500 euron suuruisen veronkorotuksen. Lisäksi PoSa joutuu maksamaan verottajalle ennakonpidätyksiä vuodelta 2019. Tätä summaa PoSa ei paljasta. Vyyhti liittyy palveluostoihin ennakonperintärekisteriin kuulumattomalta Palvelukodit Pomarkun Tilkkutäkki Oy:ltä. Kuva Karvian terveysasemalta, joka on PoSan ylläpitämä.
Aino Tuohiluoma
Metsästäjäliiton puheenjohtaja Ilkka Mäkelä puhui Käenkoskella Susiseminaarissa.
Susiseminaarissa keskusteltiin myös salametsästyksestä. Kuvan susi ei ole kuitenkaan salakaadon uhri, vaan Karviassa pari vuotta sitten luvallisesti kaadettu pihoissa liikkunut yksilö.
Ylä-Satakunnan arkisto
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.