Parkanon Tarja Manner (ps.), Karvian Juha Rinne (sd.) ja Kihniön Petteri Wiinamäki (ps.) ovat edelleen eniten vaalikoneen suosituksia saaneiden listan kärjessä.
Juhlapukuinen järripeippouros on helppo tuntea. Erilaiset talvipuvut vaikeuttavat tunnistusta.
Aino Uski
Elävää klassista luvassa Parkanoon elokuun lopulla.
Ylä-Satakunnan / Mari Kallio
Karvian seurakunta teki viime vuonna saamansa perinnön ansiosta yli 500 000 euron ylijäämän. Verotulot ovat kuitenkin laskusuunnassa, sillä seurakunnan väkimäärä vähenee. Tilinpäätös hyväksyttiin torstaina 3.6. kirkkovaltuuston kokouksessa, kuvassa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Esa Pukkila ja kirkkoherra Seppo Myyryläinen.
Niina Kivioja
Parkanon-Karvian riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Kallio jatkaa sekä valtakunnallisen riistaneuvoston jäsenenä että Satakunnan alueellisen riistaneuvoston puheenjohtajana alkavan kolmivuotiskauden ajan.
Arto Papunen
Joni Lentovaara (ps.) nousee vielä valtuutetuksi heinäkuun loppuun saakka ulottuvalla valtuustokaudella.
Arto Papunen
Toimintakeskus Pajulinnun asiakkaat ovat tänä keväänä istuttaneet Rantakodon pihaan puita, pensaita ja monivuotisia koristekasveja. Vasemmalta Sinikka Selin, Timo Rikala, Tero Koskela ja Susanna Rahkola.
Niina Kivioja
Vuosikorjauksena toteutettiin siunauskappelin betonitiilikaton puhdistaminen.
Kirjoittaja on karvialainen kolumnisti ja teatteriharrastaja, joka on tehnyt elämäntyönsä opettajana.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Arto Papunen on karvialainen freelance-toimittaja, videokuvaaja sekä Ylä-Satakunnan juna-asiantuntija. Papunen on myös aktiivinen VPK-lainen.
Anette Ponsiluoman, 10, mielipuuhaa on leipominen. Lähes kaikki omenapiirakkaa varten tarvittavat ainekset saatiin kotoilukassin tuotteista.
Mikä nimeksi Leijonapuiston minigolfradan viereen aukeavalle kesäkahvilalle? Ehdotuksia voi lähettää Parkanon kaupungin vapaa-aikatoimeen.
VR lopettaa lipunmyynnin junissa toistaiseksi 15.6. alkaen. Lippu pitää ostaa aina etukäteen.
© VR Group
Tampereelta Seinäjoelle 1 tunti 13 minuuttia ja Seinäjoelta Parkanoon 33 minuuttia. Välissä 1 tunti ja 24 minuuttia Seinäjoella.
Heikki Pettinen
Parkanon Lasipalvelun miehet asensivat puhelinkioskiin uudet lasit.
Heikki Pettinen
Parkanon kaupunki ei ole koskaan halunnut suojella tätä rakennusta. Pasi Viitasalon mukaan suojelumerkintä pantiin vain siksi, että koulun alueen kaavamuutos saadaan läpi mahdollisimman nopeasti.
Heikki Pettinen
Kaverille rupattelu onnistuu suoraan mopoauton kyydistä. Kuvassa mopoautokuski Maisa Mustakoski ja kaverinsa kyydissä oleva Jesse Koivuniemi.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Aureentien korjaus kestää ensi viikon lopulle, mutta läpiajon pitäisi onnistua jo parin päivän sisällä.
Heikki Pettinen
Jukka ja Teija Miettisen kesä kuluu palvellessa matkailijoita kahdella leirintäalueella. Perjantaina kaksikko otti vastaan karavaanareita Pahkalanniemessä.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.