Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Karviassa kulttuurikeskus Skantzin näyttämöllä on heinäkuussa perinteinen ihmissuhdekomedia nimeltä Kesälempeä. Ohjaaja Leena Koivulan luotsaama näyttelijäryhmä oli koolla paikan päällä aiemmin keväällä.
Arto Papunen
Tällä kertaa kyselyssä selvitetään etenkin kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita.
Ylä-Satakunnan arkisto / Kirsi Niemi
Raiskionpuiston leikkikenttä saneerataan, ja siksi se menee käyttökieltoon.
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Kihniön apteekkarin Maria Ala-Karvian kädessä on lääkeannospussirulla koteloineen. Yhdessä rullassa on 2 viikon lääkkeet.
Ensimmäiset koronarokotteet pistettiin tällä seudulla tammikuun puolivälissä, mutta alkuksi rokotteita saatiin vähänlaisesti. Nyt jo 40 prosenttia parkanolaisista, kihniöläisistä ja karvialaisista on saanut ainakin ensimmäisen kahdesta annoksesta.
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ennakkoäänestys järjestetään Parkanossa tällä kertaa kaupungintalon pihalla.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Johanna Kaunismäki välitti suoraa lähetystä VPK:n hallilta, jossa Mikko Rytkönen ja Lotta Kärkölä esittelivät poikansa Miikan kanssa paloauton varustusta ja kertoivat harrastuksesta.
Kun vuoden 2020 kirjastotilastot julkaistaan ensi vuonna, ovat kävijäluvut luultavasti matalammat vallitsevien poikkeusolojen vuoksi. Tämä kuva on Kihniön kirjaston palautusluukusta, joka sekin on poissa käytöstä tällä hetkellä.
Laura Jokisalo
Jari Ojala palasi Kihniö-Parkano-Ikaalinen-reitiltä ja pesi auton työvuoronsa päätteeksi.
Heikki Pettinen
Sämpylätaikinaan voi panna hiutaleita, siemeniä, mysliä, kuivattuja hedelmiä tai mitä kaapissa sattuukaan olemaan.
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Kolmostien pahimpien paikkojen korjaamisen käynnistäminen auttaisi kansantalouden toipumista koronakriisistä, Valtatie 3 -ryhmän kunnanjohtajat katsovat. Alaskylän mutkien oikaisun suunnitelmat ovat jo valmiina toteutettavaksi.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.