Willi Karvian toimitusjohtaja Niina Rautiainen toivoo, että kesälle suunnitellut tapahtumat Kulttuurikeskus Skantzissa pystyttäisiin järjestämään. Hänen mukaansa ulkoilmakatsomon etuna on väljyys ja mahdollisuus turvaväleihin.
Arto Papunen
Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta myönnettiin viime vuonna yhteensä 66 kunnalle. Kihniö sai 260 000 euroa.
Ylä-Satakunnan arkisto/Heikki Pettinen
Kolmostien Terveys tarjosi viime viikon lopulla koronarokotusaikoja tilapäisesti yli 60-vuotiaille, kun yli 70-vuotiaita rokotettavia ei tullut niin paljon kuin rokotetta oli tarjolla. Täksi viikoksi Parkanoon ja Kihniöön tulee siksi vähemmän rokotetta kuin viime viikolla.
Niina Kivioja
Vaalean turkinkyyhkyn kaulaa koristaa tumma sirppikuvio.
Aino Uski
Vilho Perälä (oik.) vastaanotti Sotainvalidien Veljesliiton suuren ansiomerkin Porissa. Ansiomerkin luovuttivat Sotainvalidien Veljesliiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Heikki Moilanen ja toiminnanjohtaja Marika Keskinen.
Anna Penttilä
Karvian Alkkiaan suunnitellun kuuden tuulivoimalan rakennustyöt alkavat tänä vuonna maanrakennustöillä. Kuva on Karvian Kanttissa sijaitsevasta voimalasta.
Minna Lautamäki
Kauppojen hävikkiruuan jakaminen päättyi Parkanossa vuoden 2019 lopussa, kun Pelastusarmeija lopetti toimintansa. Toiminnan päättyminen näkyy muille ruoka-apua antaville toimijoille kasvaneena avuntarpeena.
Urheilu oli suojeluskunnan keskeistä toimintaa 1920- ja 1930-luvuilla. Kuulantyöntökisan toimitsijan univormusta päätelleen suojeluskunta on ollut mukana näidenkin kisojen järjestämisessä.
Kihniö-Seura/Sisko ja Kalervo Hirvikosken kokoelma
Pahkalanniemen leirintäalue sai uuden yrittäjän. Vuokrasopimus tehdään saman tien 10 vuodeksi.
Heikki Pettinen
Parkanon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Jari Sammatti muistuttaa yrittäjiä yrittäjäjärjestön kautta tarjolla olevista tukipalveluista ja neuvonnasta. Sammatti kannustaa myös paikallisten palveluiden käyttöön juuri nyt. Esimerkiksi Sammatti itse kävi syömässä Ezzon kuuluisat keskiviikkoleikkeet.
Kauppias Jari Kuusijoensuu tarkisti tiistaina aamulla tullutta tavarantoimitusta, johon lukeutui säilykkeitä ja vessapaperia.
Karoliina Niemi
Näyttökuva Kihniön kunnan kotisivujen tapahtumakalenterista.
Laura Jokisalo
Nuorisotyönohjaaja Klaus Myllymäki piti perjantaina nuortenillan videon välityksellä. Seurakunnan kaikki ryhmäkokoontumiset on peruttu koronaviruksen vuoksi. Kuvakaappaus videosta Parkanon seurakunnan nuorisotyön Facebook-sivulta.
Parkanon seurakunnan nuorisotyö
Suojeluesitys Kihniön vanhasta kansakoulusta tuli vireille yli vuosi sitten.
Laura Jokisalo
Pääradan kehittäminen Tampereelta Helsinkiin on myös Parkanon etu, kaupunginhallitus katsoo.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Poikkeustilan johdosta muun muassa koulut suljetaan sekä ihmisten kokoontumisia ja kulkemista rajoitetaan. Arkistokuva.
Mari Kallio
Junien kulku ja aikataulu kannattaa nyt tarkistaa. VR on joutunut perumaan yksittäisiä vuoroja koronavirustilanteen aiheuttamien poissaolojen sekä veturinkuljettjien vuoronvaihto- ja ylityökiellon vuoksi.
Heikki Pettinen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.