Talitiaisen keltamusta puku muistuttaa monien urheiluseurojen asuista. Koiraan vatsavyö on leveämpi kuin naaraan.
Aino Uski
Kolmostien Terveyden uusi toimitusjohtaja Marika Nevanpää painottaa asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden tarpeita. Hän haluaa luoda myös lisää kommunikaatiota palveluntuottajien ja -käyttäjien välille.
Niina Kivioja
Minne vesi menee? Parkanon keskustaajamasta puuttuu viemäriliittymiä.
Heikki Pettinen
Sami Niemelä pitämässä Kihniön nuorisoseuran lippua.
Seitsemisen kansallispuistossa vieraili viime vuonna yli 60 000 kävijää. Kuvan maisemasta voi nauttia Kirkaslammen taukopaikalla.
"Virvon varvon tuoreeks terveeks, koronattomaks keväimeks!" Parkanolainen koululainen Onni Huikko näyttää turvallisen virpomisen mallia. Virpojalla on maski ja vitsalla pituutta 2,5 metriä, eli tarpeeksi pitkä väli virvottavaan säilyy helposti.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, joka toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa strategian opettajana.
Väylävirasto selvitti Tampereen ja Oulun ratavälin liikennettä yksityiskohtaisesti. Tutkinnassa oli esimerkiksi liikennepaikkojen sivuraiteiden lisäämisen tarve. Kuva Kuivasjärven liikennepaikalta, jossa sivuraiteita on useita.
Arto Papunen
Tampere–Seinäjoki-rataa remontoidaan edelleen ahkerasti, Vuonna 2019 alkaneessa remontissa on uusittu kaapeleita, akselinlaskijoita ja opasteita.
Arto Papunen
Tarmo Tossavainen, Risto Rautiainen ja Jarmo Hakala kairaavat Pohjois-Parkanossa sijaitsevan Iso Somerojärven jäähän tutkimusreikiä. Meneillään on tutkimus pohjan laadun selvittämiseksi.
Janne Airaksinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Parkanon jäähallin muutamat kihniöläisille suunnatut vuorot ovat olleet tänä talvena suosittuja. Maanantain vuoron ensimmäisen tunnin aikana liikkujia oli noin 30.
Laura Jokisalo
Johanna Aholla on tallessa viime kesänä ostamansa kokispullo, jonka korkissa oleva numerosarja osoittautui voitoksi Kaliforniaan.
Aino Tuohiluoma
Juuri avattua Elämyskellaria esittelivät marraskuussa Janne Keskinen ja Jani Kallioniemi.
Ylä-Satakunnan arkisto/Niina Kivioja
Kalle Kyösti valmistautuu tempaukseen ja omaa vuoroaan odottelevat urheilutalon painonnostosalissa Matias Kuusikko, Juho Honganpuhto ja Miikka Kuusikko.
Ensimmäiset Kesätyörekryt pidettiin koulukampus Kaarnassa.
Laura Jokisalo
Invanostimen avulla Anssi Seppä pääsee omin voimin pihalle ja takaisin sisälle. Hän käyttää laitetta johdon päässä olevalla ohjaimella, mutta nostin toimii tarvittaessa myös kauko-ohjaimella.
Kateryna Manierova ja Julia Pihala myivät Insta Caféssa itse leipomiaan herkkuja. Heidän mielestään hyvinvointimessut ovat hyvä idea.
Aino Tuohiluoma
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.