Kannattavat ja kehittyvät yritykset ovat kuntamme tärkeimpiä voimavaroja. Yritykset luovat työpaikkoja asukkaille ja mahdollistavat kaupunkimme toimintaedellytyksiä.
Kaupungin tulee hankintastrategiallaan edesauttaa paikallisten yritysten osallistumista hankintakilpailuihin. Hankintojen kilpailuttamisen tulee olla tasapuolista ja niistä tulee ilmoittaa avoimesti esimerkiksi kaupungin nettisivuilla ja paikallislehdessä. Kaikilla täytyy olla yhtäläiset mahdollisuudet tarjota tuotteitaan ja palveluitaan. Avoimuudella pienhankinnoissa edistetään erityisesti yksinyrittäjien ja pienten yritysten kehittymistä.
Yrittäjien avoin osallistaminen aktiiviseen vuoropuheluun hankintoja suunniteltaessa edesauttaa hankintojen onnistumista. Huolellinen hankintojen etukäteinen suunnittelu, tavoitteiden määrittely ja niistä tiedottaminen ovat osa toimivaa hankintastrategiaa ja parantavat yritysten mahdollisuutta valmistautua kilpailutuksiin. Esimerkiksi koulun lähiruokahankinnoilla on brändiarvoa myös asukasmarkkinoinnissa ja sillä edistetään paikallisten ja lähialueen tuottajien elinkeinoja.
Kolmostien varren kaavoittamista yrityskäyttöön tulee jatkaa. Lisäksi tulee miettiä olemassa olevien yritysalueiden vetovoimatekijöitä ja brändätä alueet houkutteleviksi. Näin uutta sijoittumispaikkaa etsivät tai laajentumista suunnittelevat yritykset löytävät helposti tiedon, mille yritysalueelle sijoittuminen tukee omaa liiketoimintaa parhaiten. Edulliset toimitilakustannukset ovat Parkanon kilpailuetu suurempiin kaupunkeihin nähden, joten kiinteistövero on pidettävä nykyisellä tasolla, eikä sitä tule nostaa.
Osaavan työvoiman nopea saatavuus on yritysten kriittisimpiä menestystekijöitä. Työllisyyden hoitoa, mukaan lukien koulutuspalveluiden järjestäminen, tulee ylläpitää ja kehittää. Parkanon toisen asteen koulutusmahdollisuuksista tulee pitää kiinni ja yhteistyötä eri tahojen, kuten Saskyn kanssa tulee lisätä. Yrittäjyyskasvatus tulee ottaa osaksi arkea aina varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen saakka ja tukea esimerkiksi osuuskuntamuotoisen tai kevytyrittäjyyden sekä yrityshautomoiden syntymistä. Nuorilla on paljon erilaista osaamista ja yrittäjämäinen työskentely on tulevaisuudessa arvokas lisä nuorten ansioluetteloissa.
Julkisten elinkeinopalveluiden, yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin, kuten yrittäjäyhdistyksen välistä yhteistyötä yrityspalveluiden tuottamisessa tulee uudistaa. Ostamalla yrityspalveluita osittain yksityiseltä sektorilta, mahdollistamme erityisosaamisen saamista paikkakunnallemme yritysten yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Ei tehdä vastakkainasettelua kunnan ja yksityisen sektorin välille, vaan toimitaan yhteistyössä, jolloin varmistamme yrityksille parhaat palvelut.
Kaupungin tehtävänä ei ole toimia palveluntarjoajana markkinoilla, vaan palveluiden järjestäjänä, valvojana ja hankkijana. Mahdollistamalla yksityiselle sektorille palveluiden tuottamisen, edesautetaan uusien asiantuntijapalveluiden saamista ja syntymistä Parkanoon. Näin kaupungin olemassa olevia resursseja voidaan kohdentaa tehokkaammin muun muassa kasvavaan alue- ja verkostoyhteistyöhön, infran suunnitteluun, edunvalvontaan ja kaupunkimme markkinointiin yritysten sijoittumispaikkana.
On pidettävä huolta, että olemassa olevat yrityspalvelut kaupungissamme säilyvät ja niitä kehitetään entisestään. Näin huolehdimme kaupunkimme yritysten hyvinvoinnista ja kehittymisestä. Parkanon mutkattomuus yhdistettynä moderneihin yrityspalveluihin, jossa kaupunki, yksityinen- ja kolmas sektori toimivat hyvässä yhteistyössä, vahvistavat alueellista asemaamme ja luovat meille kilpailuetua tulevaisuuteen.
Anniina Leppihalme
Janne Holma
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.