Puo­li vuot­ta sit­ten, hel­mi­kuus­sa, saa­vuim­me Kih­ni­öl­le ki­nos­ten kes­kel­le. Muut tun­tui­vat ole­van jo kyl­läs­ty­nei­tä moi­seen lu­mi­mää­rään, mut­ta mei­tä se ilah­dut­ti. Asum­me ni­mit­täin Es­pan­jas­sa, jos­sa 5-vuo­ti­as tyt­tä­rem­me on elä­män­sä pää­o­sin viet­tä­nyt. Hän­tä noin val­koi­nen näky aluk­si vä­hän pe­lot­ti­kin, ja hän ky­se­li, mil­loin lumi läh­tee pois, mut­ta muu­ta­man to­tut­te­lu­päi­vän jäl­keen pel­ko vaih­tui in­nos­tuk­seen. Lumi kun luo mah­dol­li­suu­den upeil­le elä­myk­sil­le, jois­ta ete­län lap­set jää­vät ai­van pait­si.