Raa­ma­tun leh­dil­tä löy­tää uu­del­leen ja uu­del­leen aar­tei­ta, joi­den ää­rel­lä py­säh­tyy poh­ti­maan Ju­ma­lan to­del­li­suut­ta. Yk­si täl­lai­nen pu­hut­te­le­va koh­ta on tal­len­net­tu en­sim­mäi­sen Ku­nin­gas­ten kir­jan lu­kuun 19. Sii­nä ku­va­taan, kuin­ka pro­feet­ta Elia ko­kee Ju­ma­lan läs­nä­o­lon Ho­re­bin vuo­rel­la.

En­sin vuo­rel­le nou­see raju ja mah­ta­va myrs­ky. Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la ei ole läs­nä sii­nä. Toi­sek­si vuo­rel­le tu­lee maan­jä­ris­tys. Ju­ma­la ei ole läs­nä sii­nä. Kol­man­nek­si vuo­rel­le tu­lee tu­len­lies­ka. Mut­ta Her­ra ei ole läs­nä sii­nä­kään. Ajat­te­len, et­tä pro­feet­ta Elia koki näis­sä kol­mes­sa ti­lan­tees­sa Ju­ma­lan pois­sa­o­lon hy­vin ah­dis­ta­val­la ta­val­la.

Sit­ten kaik­ki muut­tuu sil­män­rä­päyk­ses­sä. Pro­feet­ta al­kaa kuul­la hil­jais­ta hu­mi­naa ja sil­loin hän peit­tää kas­von­sa vii­tal­laan. Ju­ma­la on läs­nä. Mi­ten pu­hut­te­le­va ja kos­ket­ta­va tämä Van­han tes­ta­men­tin ker­to­mus on­kaan! Sa­mal­la se ky­syy meil­tä, mil­lais­ta kai­puum­me Ju­ma­lan puo­leen on. Et­sim­me­kö vah­vaa ja voi­ma­kas­ta Ju­ma­laa? Vai riit­tää­kö meil­le ”hil­jai­nen hu­mi­na” Ju­ma­lan läs­nä­o­lon mer­kik­si?

En­si sun­nun­tain ai­hee­na on Py­hän Hen­gen odo­tus. Näin saam­me seu­ra­kun­ta­na val­mis­tau­tua hel­lun­tai­hin, joka on yk­si kol­mes­ta suu­res­ta kirk­ko­vuo­den juh­las­ta jou­lun ja pää­si­äi­sen kans­sa. Py­hän Hen­gen odot­ta­mi­seen ki­tey­tyy hy­vin olen­nais­ta kris­til­li­ses­tä us­kos­ta. Kai­paus ja odot­ta­mi­nen on us­kom­me ydin­tä ja pap­pi­na teh­tä­vä­ni on roh­kais­ta kai­paa­via.

Sa­mal­la Pyhä Hen­ki te­kee lak­kaa­mat­ta työ­tä sy­dä­mis­säm­me. Sik­si toi­sen us­ko­ne­lä­mää ei kos­kaan pidä ryh­tyä ar­vi­oi­maan. Vain Pyhä Ju­ma­la nä­kee mei­dän jo­kai­sen si­sim­pään. Jee­sus sa­noo yöl­li­ses­sä kes­kus­te­lus­sa Ni­ko­de­mok­sel­le: Tuu­li pu­hal­taa mis­sä tah­too. Sinä kuu­let sen hu­mi­nan, mut­ta et tie­dä, mis­tä se tu­lee ja min­ne se me­nee. Sa­moin on jo­kai­sen Hen­ges­tä syn­ty­neen lai­ta.

Lap­suu­des­ta muis­tan pa­pin, joka aloit­ti jo­kai­sen saar­nan­sa seu­raa­val­la ru­kouk­sel­la: Tule, Pyhä Hen­ki, tän­ne, las­keu­du tai­vaas­ta alas mei­dän sy­dä­mis­säm­me Kris­tus­ta kir­kas­ta­maan. Niin tah­don it­se­kin sy­dä­mes­sä­ni ru­koil­la ja luot­taa pro­feet­ta Eli­an ta­voin, et­tä Py­hän Hen­gen to­del­li­suus on läs­nä ”hil­jai­ses­sa hu­mi­nas­sa”. Se avaa ym­mär­tä­mään Raa­ma­tun sa­no­man ja lah­joit­taa Kris­tuk­sen läs­nä­o­lon.

Juk­ka Tas­ki­nen

Kih­ni­ön seu­ra­kun­ta