Mi­tään en tar­vit­se, pait­si työ­tä ja ruo­kaa. Näin to­te­aa 81-vuo­ti­as Esa Pirt­ti­mä­ki, jol­le liik­ku­mi­nen on ol­lut elä­män­ta­pa nuo­res­ta as­ti. Hän sa­noo, et­tä ta­voit­teek­si on lai­tet­tu yk­sin­ker­tai­suu­des­saan se, et­tä liik­kua pi­tää.

Pirt­ti­mä­en vii­kot ryt­mit­ty­vät si­ten, et­tä maa­nan­tai­na on kun­to­sa­li­har­joit­te­lua, kes­ki­viik­ko­na mies­jump­pa ja per­jan­tai­na len­to­pal­lo. Päi­vi­sin hän liik­kuu met­säs­sä rai­vaus­töis­sä. Vii­kon­lop­pui­na oh­jel­maan kuu­luu tans­seis­sa käyn­ti: vii­mek­si hum­pat ja jen­kat tait­tui­vat uu­den­vuo­den­päi­vä­nä Kos­ku­el­la.

Töitä metsällä ja maatilalla

Suo­mi­jär­vel­lä asu­va Pirt­ti­mä­ki ker­too aut­ta­van­sa lyp­sy­kar­ja­ti­lal­lis­ta poi­kaan­sa maa­ti­lan töis­sä päi­vit­täin. Omal­ta tu­val­ta ti­lal­le on 300 met­rin mat­ka, jon­ka hän pol­kee pyö­räl­lä. Työt vaih­te­le­vat ti­lan­teen mu­kaan – vii­mek­si hän oli apu­na hie­ho­jen siir­ros­sa.

Met­sä­töi­tä Pirt­ti­mä­ki taas on teh­nyt yli 50 vuot­ta, ja hän ti­tu­lee­raa­kin it­se­ään met­sien mie­hek­si. Hyvä fyy­si­nen kun­to on hä­nen mu­kaan­sa saa­vu­tet­tu met­sä­töil­lä. Osa­te­ki­jäk­si hän mai­nit­see myös isän­sä hy­vät gee­nit.

– Tai­mi­kos­sa nä­kee työn­sä tu­lok­set. Kun siel­tä läh­tee, on hyvä mie­li sekä met­säl­lä et­tä mie­hel­lä.

Ny­ky­ään Pirt­ti­mä­ki viet­tää met­säs­sä noin kak­si tun­tia ker­ral­laan sääs­tä ja mie­len­ti­las­ta riip­pu­en. Useim­mi­ten hän käy sa­haa­mas­sa pui­ta rai­vaus­sa­han tan­kil­li­sen ver­ran. Moot­to­ri­sa­han käy­tön hän on lo­pet­ta­nut sai­raan­hoi­ta­jan ja fy­si­o­te­ra­peu­tin ke­ho­tuk­ses­ta.

– Se on vaa­ral­lis­ta, kun on jo ikää, hän to­te­aa.

Pirt­ti­mä­ki ker­too, et­tä epä­ta­sai­ses­sa maas­tos­sa liik­ku­mi­nen pi­tää ta­sa­pai­no­e­li­met kun­nos­sa. Se on hä­nen mu­kaan­sa tär­ke­ää, jot­ta pys­tyy aja­maan moot­to­ri­pyö­rää. Pirt­ti­mä­en 125-kuu­ti­oi­seen Kee­wa­yn cus­tom-mal­li­seen pyö­rään tu­lee ki­lo­met­re­jä vuo­sit­tain noin 1 000 ki­lo­met­riä.

– Olen lä­hes 60 vuot­ta aja­nut moot­to­ri­pyö­rää. Tal­vi­a­jan se on sei­son­nas­sa, mut­ta ke­vään tul­len täy­tyy pääs­tä aja­maan. Usein ajan Kar­vi­an­jär­ven ym­pä­ri, ja vä­lil­lä olen käy­nyt Par­ka­nos­sa ja Hon­ka­jo­el­la.

Kuntosalista tullut tärkeä harrastus

Kun­to­sa­li­har­joit­te­lun Pirt­ti­mä­ki to­te­aa ole­van eri­lais­ta met­sä­töi­hin ver­rat­tu­na. Ny­ky­ään har­ras­tus on hä­nel­le ko­vin tär­keä, ja sitä hän ei jät­täi­si mis­sään ni­mes­sä. Kun­to­sa­li on tuo­nut mu­ka­naan myös uut­ta ka­ve­ri­pii­riä.

Har­joi­tel­les­saan kun­to­sa­lil­la Pirt­ti­mä­ki käy kaik­ki lait­teet vuo­rol­laan läpi. Pai­not ei­vät ole suu­ria, mut­ta tois­to­ja on enem­män. Täl­lä oh­jel­mal­la har­joit­te­lu­vuo­sia on eh­ti­nyt tul­la nel­jä.

– Ku­kaan ei kun­to­sa­lil­le vie, jol­lei it­se pis­tä ta­voit­tei­ta ja siel­lä käy. Ei saa jää­dä ko­tiin miet­ti­mään.

Pirt­ti­mä­ki ker­too, et­tä ko­tiin jää­mi­nen oli lä­hel­lä käy­dä vii­si vuot­ta sit­ten, kun hä­nen vai­mon­sa me­neh­tyi. Ää­ni pään si­säl­lä ke­hot­ti kui­ten­kin läh­te­mään liik­keel­le.

– Minä sa­noin, et­tä nyt läh­det met­säl­le. Siel­lä ei aja­tel­la, kun siel­lä on te­ke­mis­tä.

Vaik­ka Pirt­ti­mä­ki on liik­ku­nut koko ikän­sä ja teh­nyt rai­vaus­töi­tä vaa­ral­li­sis­sa­kin olo­suh­teis­sa, hän to­te­aa ole­van­sa on­ne­kas, kun suu­rem­pia haa­ve­rei­ta ei ole sat­tu­nut.

Ker­ran hän kaa­tui met­säl­lä, min­kä seu­rauk­se­na louk­ka­si ol­ka­pään­sä. Ny­ky­ään se on jo pa­ran­tu­nut, mut­ta iän myö­tä ol­ka­pää on sär­ke­nyt vä­lil­lä öi­sin sekä ra­si­tuk­ses­sa.

Pirt­ti­mä­ki muis­taa myös erään lä­hel­tä piti -ti­lan­teen, jos­sa hor­jah­ta­es­saan ve­täi­si moot­to­ri­sa­hal­la rei­teen­sä. Hä­nen on­nek­seen te­rän py­säyt­ti­vät tur­va­hou­sut, ei­kä mi­tään sat­tu­nut.

– Sen jäl­keen en us­kal­ta­nut kol­meen päi­vään men­nä met­sään, Pirt­ti­mä­ki nau­rah­taa.

Ai­no Tuo­hi­luo­ma