Parkanossa on tyhjillään useampia aiemmin ravintolana toimineita liikehuoneistoja. Kuvituskuvan paikka toimi aikaisemmin pitkään yökerhona.
Maarit Lehto-Alatalo
Suomalainen tositelevisioesiintyjä Kristian Heiskari kertoo Iltalehden haastattelussa (IL 23.5.2025), että hän aikoo perustaa kreikkalaisen ravintolan Parkanoon.
Heiskari on televisionkatsojille tuttu kasvo useista tositelevisio-ohjelmista. Hän on voittanut sekä Big Brotherin vuonna 2019 että Selviytyjät Suomi -kisan vuonna 2020. Hän on kilpaillut myös Farmi Suomi -ohjelmassa.
Heiskari on tehnyt lisäksi podcasteja ja toiminut juontajana.
Iltalehti otti Heiskariin yhteyttä, kun tositelevisiotähti oli poistanut sometilinsä ja poistunut julkisuudesta.
Heiskari sanoi, että aikoo nauttia kesästä, fiilistellä hyviä asioita ja viettää aikaa luonnossa.
– Ajattelin avata kreikkalaistyylisen lounasravintolan Parkanoon, Heiskari kertoi.
Lounasravintolan perustamisen aikataulusta ei jutussa ollut mainintaa.
Maarit Lehto-Alatalo
Katso täältä kaikki mainokset
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.