Teki mie­li nau­raa. Sii­nä is­tu­es­sa­ni hii­ren hil­jaa täy­des­sä luo­kas­sa, ym­pä­ril­lä mo­nia sa­mas­sa ti­lan­tees­sa ole­via, tie­to­ko­neen va­loa hoh­kaa­vat kas­vot kiin­ni kon­sep­ti­pa­pe­ris­sa, kel­los­sa tai teh­tä­vän syö­ve­reis­sä. Oli hu­vit­ta­vaa huo­ma­ta, kuin­ka sii­nä oma­toi­mi­ses­sa suo­ri­tuk­ses­sa oli niin yk­sin, mut­ta sa­maan ai­kaan olim­me kaik­ki sa­mas­sa ve­nees­sä.