Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Ylä-Satakunta -lehden levikkialueella on Tilastokeskuksen Kuntien avainluvut -tilaston mukaan noin 3 000 kesäasukasta. Perikuntien omistamia, yhteisomistuksessa olevia tai ulkomaalaisten omistamia kesämökkejä ei ole huomioitu kesäasukkaiden lukua laskettaessa. Kesäasukkaisiin ei lasketa myöskään samalla paikkakunnalla mökkeileviä.
Määrät ovat olleet pienessä laskussa viime vuosina, joskin Kihniössä määrä on pysynyt vakaana. Karviassa kesäasukkaita on vähiten, mutta sielläkin enemmän kuin koko maassa keskimäärin vakituisten asukkaiden määrään suhteutettuna.
Lehden levikkialueen kaikkiin kuntiin on suunnitteilla laajoja tuuli- ja aurinkovoima-alueita. Mikäli valmistelussa olevat hankkeet toteutetaan, tulevat tuulivoimalat näkymään ja kuulumaan merkittävään osaan alueen vapaa-ajan asunnoista. Jo nyt Parkanon Mustajärvellä osa vapaa-ajan asukkaista kokee Karvian Jäkäläkankaan tuulivoimalat häiritsevinä sekä melun että maisemahaitan vuoksi.
Lounais-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan tuulivoiman hyväksyttävyys on parempi kodin kuin loma-asutuksen läheisyydessä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä kuka haluaisi viettää vapaa-aikaansa teollisuusalueen liepeillä.
Vapaa-ajan asukkaiden liiton alkuvuodesta 2025 tekemän kyselyn mukaan kesämökkiläiset pelkäävät mökkinsä arvon laskevan, jos läheisyyteen sijoittuu esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimala, louhos tai kaivos. 38 prosenttia vastanneista arvioi arvon tällöin putoavan ja 11 prosenttia ilmoitti myyvänsä mökin.
Ylä-Satakunta uutisoi 10.5.2025 kolmesta Parkanossa lopettamassa olevasta erikoisliikkeestä. Karviassa on viime vuosien aikana yrityksiä joutunut lopettamaan muun muassa konkurssien ja tulipalon myötä.
Kesäasukkaat käyttivät vuonna 2024 Mökkibarometrin mukaan 33 euroa vuorokaudessa päivittäistavaraostoksiin, joskin osa ostetaan asuinpaikkakunnalta. Rakentamiseen ja kunnostamiseen käytettiin 2 500 euroa ja muihin tavaroihin ja palveluihin 580 euroa vuodessa, mistä noin puolet hankitaan aiempien Mökkibarometrien mukaan mökkipaikkakunnalta. Tämä tarkoittaa lehden levikkialueella varovasti arvioiden 2,5–3,6 miljoonan euron tuloja vuodessa paikallisille kauppiaille ja muille yrittäjille. Monelle liikkeenharjoittajalle ja ruokakaupalle lomakausi on vuoden tärkein myyntiaika. Sillä sinnitellään hiljaisempien kausien yli.
Karviassa, Kihniössä ja Parkanossa on vielä päivittäistavarakauppoja, erikoisliikkeitä sekä yrityksiä, joilta kesäasukkaat ostavat tavaroita ja palveluita. Mutta kuinka kauan, mikäli kesäasukkaat jättävät saapumatta ja kiinteistönsä kunnostamatta? Osa kesäasukkaista on jo vähentänyt uusia investointejaan sekä kunnostushankkeitaan tuuli- ja aurinkovoimasuunnitelmien vuoksi.
Mikäli päivittäistavarakauppoja ja erikoisliikkeitä lopettaa, vaikuttaa se myös vakituisten asukkaiden palveluiden saatavuuteen. Ovatko Karvian, Kihniön ja Parkanon päättäjät miettineet loppuun saakka kaikki vaikutukset paikallistalouteen, mikäli tuuli- ja aurinkovoimahankkeet toteutetaan?
Kirsi Kaunisharju
Pj Karvian ja Parkanon elinympäristön puolesta ry
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.