Karvian vapaa-ajanlautakunta nosti kuntosalikorttien hintoja kunnanhallituksen evästyksen jälkeen. Liikuntaneuvoja Tiina Kosken työpiste on Karviatalossa. Kuvassa kuntosalilla on Mari Kannisto.
Mari Kallio
Jäämeren rata on Ikaalisissa asuvan Ralf Henrikssonin 17:s kirja.
Niina Kivioja
Jussi Hellgrén ja Helena Aittoniemi toivovat, että paikkakuntalaiset yhdistykset ja yksityiset lähtevät puolustamaan vanhan kansakoulun säilyttämistä.
Maarit Lehto-Alatalo
Paikallislehti UutisOiva paljasti Ikaalisten kaupunginjohtajaa koskeneen häirintäepäilyn, vaikka lehteä painostettiin ja yritettiin vaientaa. UutisOivan työryhmä palkittiin siksi paikallislehdistön valtakunnallisella journalistipalkinnolla. Kuvassa tunnustuksen vastaanottaneet toimitusjohtaja-päätoimittaja Katri Linnikko sekä toimittaja Tuukka Olli.
Jukka Huikko
Toimintaan kaavaillut muutokset vaatisivat remonttia Kihniön paloasemalla.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Yli-Kovanen sanoo, että joulukuusi pitää sulattaa hitaasti ja sillä pitää olla aina vettä. Viime vuosina varsin suosituksi on noussut ruukussa kasvava huonekuusi.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta ja nuorisoseuroista. Todellinen kulttuurin moniottelija.
Jaakko Hietaluoman (kok) mielestä tuloveron korotus ei kohtele karvialaisia tasavertaisesti. Hänen mukaansa osalta korotus vie kukkarosta useita satasia vuodessa.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Tuoreiden laskelmien mukaan Parkanon valtionosuudet vähenevät ensi vuonna lähes 400 euroa asukasta kohden, eli neljänneksi eniten Suomen kuntien joukossa. Kaupungin mukaan laskelma perustuu puutteellisiin tietoihin viime vuoden sote-menoista ja -tuloista.
Maarit Lehto-Alatalo
Jari Lepistö johtaa keskustan Satakunnan piiriä ja Antti Kurvinen puolueen eduskuntaryhmää.
Karvialainen Aila Isotalo jakoi huonon kokemuksensa Satakunnan hyvinvointialueen palveluista keskustelutilaisuudessa. Harri Lehtonen on aluehallituksen puheenjohtaja.
Mari Kallio
Pirhan kulukuuri on tarkentunut yt-prosessin edetessä. Kuva Parkanon neuvosta.
Janna-Sofia Kuusinen
Mirkka Joensuun (ps) luottamustehtävät tulevat jaettavaksi Kihniössä.
Niina Kivioja
Ari Lamminmäki myi yrityksensä Jura Snårelle, mutta jatkaa liikenteestä vastaavana, neuvonantajana sekä hallituksen jäsenenä.
Syyttäjä vaatii heinäkuun 2020 kuolonkolarin kuorma-autonkuljettajalle ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Petri Tyrkkö on kautta maan tunnettu Saab-harrastaja.
Parkanon seurakunnassa määräaikaisena teologina aloittanut Tiina Paakkola tutustui paikallisiin nuoriin heti kesän alussa rippileirillä. Kesän toinen rippileiri alkaa juhannuksen jälkeen.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Laura Jokisalo
Parkanon Urheilukalastajien Mikko "Örkki" Törmä esitteli kurssilaisille perhonsidontaa.
Jussi Rantala
Georgia Dunn
Tuomo Rantaselta on Juhlapuistossa esillä muun muassa vaaleanpunainen joutsen. Näyttelyn kuraattori Arto Tuominen kannustaa ihmisiä löytöretkelle.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Kihniön arboretumissa kitketään jättipalsamia lauantaina 17.6. klo 10.
Niina Kivioja
Klaus Myllymäki kritisoi kesäkuun aluevaltuustossa valtuuston toimivallan kaventamista. Taustalla KD:n Sari Tanus ja Kauko Turunen.
Tuukka Olli
Yrittäjä Joni Kuronen toi ratikan Parkanon Kolmoskeskukseen toukokuun puolivälissä.
Niina Kivioja
Lylyharjun ykkösvaihtoehdossa Kihniöön tulisi 7 voimalaa, Parkanoon 3 ja Jalasjärven puolelle 4. Pirkanmaan ely-keskuksen mielestä 10 voimalaa on maksimi.
Maarit Lehto-Alatalo
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.