Teemu Mäkelä ja Laura Gehlen sekä heidän kaksi veljeään jatkavat viljelyä tilalla 5. sukupolvessa. Keväällä he laajensivat mansikka-alaa lisäämällä Polkaa sekä ottivat kokeiluun kuivuutta ja kuumuutta kestävää Verdiä.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon kirkonmäellä sijaitseva, vuonna 2009 pystytetty muistomerkki muistaa myös Kalevankankaalle joukkohaudattuja.
Jussi Rantala
Minna Kyrönviita arvioi, etä tositoimiin poiminnassa alkaa vähitellen päästä heinäkuun viimeisellä viikolla.
Maarit Lehto-Alatalo
Avonaista nevaa ympäröivät erilaiset rämemetsät. Matala ja kitukasvuinen puusto on etupäässä luonnontilaista. Kymmenmetrinen ohut männyn käppyrä voi olla parisataa vuotta vanha. Mänty voi elää satoja vuosia vanhaksi. Vaikka suo on vähäravinteinen alue niin lopulta kaikki elämä tarvitsee ainakin pienen määrän kivennäisaineita.
Jarmo Vacklin
Toistaiseksi ulkokuntosalilla on käytössä vain yksi levytanko korkeammalla telineellä. Levypainot vienyt varas tallentui kuntosalin valvontakameraan.
Oskari Rinne
Kirjoittaja on Parkanosta aikanaan Tampereelle muuttanut Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka toimii nykyisin media-asiantuntijana. Hänellä on toimittajataustaa useammasta lehdestä.
Georgia Dunn
Petronella Grahn saapui yhtenäiskoululle, kun Jenni Vehmasto kirjoitti hänelle kutsukirjeen nähtyään somessa taiteilijan päivityksen hyväntekeväisyystempauksesta. Grahn ei ottanut maalaustyöstä maksua.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon viime vuodelle budjetoidut kadunrakennustyöt eivät toteutuneet suunnitellusti. 8 niistä jäi tekemättä, sen sijaan 11 sellaista kohdetta tehtiin, joita budjetissa ei ollut. Arkistokuvassa korjataan Kausenkatua toukokuussa 2020.
Heikki Pettinen
Lintuinfluenssan vuoksi muun muassa siipikarjan ulkona pitäminen on toistaiseksi kielletty Satakunnan alueella.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Pelastuslaitos joutui tulipalon vuoksi töihin Parkanon teollisuustiellä.
Minna Lautamäki
Parkano otti askelen kohti hiilineutraaliutta asennuttamalla kaupungintalon katolle aurinkovoimalan huhtikuussa 2021. Ilkka Ylinen Solarigo Systems Oy:stä kertoi, että laitos tuottaa energiaa laskennallisesti noin 30 kerrostaloasunnon tarpeisiin vuositasolla.
Janne Airaksinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan Parkanosta aikanaan Tampereelle muuttanut kolumnisti, joka toimii nykyisin media-asiantuntija ja jolla on toimittajataustaa useammasta lehdestä.
Georgia Dunn
Tuomari Maija Mäkinen (vas.) arvioi pitkäkarvaista kaniinimäyräkoiraurosta Good Point Ioshia. Koiran esitti sen omistaja Maarit Kalke Keravalta.
Niina Kivioja
Kolmostien Terveyden johtava lääkäri Toni Kulju toivoo, että Parkanon terveyskeskuksen nykyinen käytäntö saa jatkua.
Mari Kallio
Arto Papunen
Ensiapulaukussa on myös joitakin lääkkeitä. Hannu Mukka, Jori Louhisuo ja Juhani Käkelä kuuntelevat Tuomo Marttilan asiantuntevaa esitystä.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Klaus Myllymäki kertoo, miksi ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa.
Jussi Rantala
Veikka Soikkelin kotiareena on nyt toista kautta Porin Astora Areena eli Patajunnuareena. Takana näkyvällä Parkanon jäähallin jäällä hän pelasi viimeksi pari vuotta sitten yläkoulun klassikko-ottelussa seiskat vastaan ysit.
Heikki Pettinen
Vuoden 2022 aikana nähtiin poikkeuksellisen paljon henkilöstön irtisanoutumisia. Suurimpana ammattiryhmänä erottui hoitohenkilöstö.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon, Karvian ja Ikaalisten kesken pyöritetään salibandyn harrasteturnauksia, jotka on tarkoitettu kaikista nuorimmille ikäluokille.
Arto Papunen
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen on tehty kolme valitusta, jotka liittyvät Parkanon ja Pihlajalinnan viime vuoden sote-sovintoon ja perusturvalautakunnan 1,8 miljoonan euron lisämäärärahaan.
Heikki Pettinen
Puoliparkanolainen ranskalaisruuna Iago Vici juoksi tammikuussa kaksi voittoa valmentajansa Hannu Korven ohjastuksessa.
Teivon ravit
Nuutti Mansukoski vei voimanoston Suomen mestaruudet ja nosti ennätyksensä kaikissa nostolajeissa Pomarkussa.
Miiro Kuusikko
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Jenna Lettoniemi ja Mira Koivula saivat Parkanon Hesburgerin ravintolapäälliköltä Jaana Karhusalolta tietoa tarjolla olevista työpaikoista. Karhusalo olisi toivonut, että tapahtumassa olisi ollut enemmän nuoria paikalla. Hän arvelee, että päivän kohtaamisista muutama johtaa työhaastatteluun.
Mari Kallio
Turun hovioikeus antoi ratkaisunsa torstaina 26. tammikuuta. Palkkakiistaa on käsitelty tuomioistuimissa syksystä 2020 lähtien.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.