Kahlaajiin kuuluva jänkäsirriäinen viihtyy parhaiten mutaikoilla, joilla on niukasti kasvillisuutta.
Aino Uski
Mervi Yli-Lankoskella sekatekniikalla toteutettu maalaus. Mariialla on sisustustaulussaan ripaus mustaa, Aadalenan satumaailma loistaa vaaleissa ja heleissä väreissä.
Maarit Lehto-Alatalo
Sosiaaliset luotot ovat suuruudeltaan 200 -5000 euroa ja niiden takaisinmaksuaika on enintään 5 vuotta.
Heikki Pettinen
Viime vuoden Parkano-päivien yksi vetonaula oli Viinikanjoen ankkaralli. Tänä vuonna muoviankat eivät jokeen pääse, mutta muuta ohjelmaa on tarjolla yllin kyllin.
Aleksi Nissilä
Perinteinen markkinatapahtuma keräsi viime vuoden Karvia-Päiville hienosti väkeä.
Arto Papunen
Matti Paavilaisen kirja esittelee 51 taloa Kaukolasta niin kuin evakkoon joutuneet ne muistavat.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
IPP korottaa syyskuun alusta lähtien yritysten tietoliikennepalveluiden hintoja.
Jukka Huikko
Georgia Dunn
Joni Seilolla on Parkanon kaupunginvaltuutetuista vähiten kokousosallistumisia. Kuluva valtuustokausi on Seilon ensimmäinen.
Jussi Rantala
Länsi-Suomen Kalatalouskeskuksen Joonas Aaltonen lähettää kuhatukimukseen osallistuville talkoolaisille tarvittavat työkalut eli ohjeet, suomupusseja, puntarin ja mitan.
Jussi Rantala
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Eläinlääkäri Krasimir Kirov toteaa koirille kertyvän hammaskiveä hyvin yksilöllisesti. Toisille riittää hammaskiven poisto kerran vuodessa, kun toinen vaatii saman hoidon kolmen kuukauden välein.
Maarit Lehto-Alatalo
Kaarnan näyttämöllä tehtiin green screen -kuvauksia. Näyttelijöiden taustalle lisätään editointivaiheessa taustakuvaa. Aleksi Rajamäkeä, Julia Ylitörmää ja Lotta Leinoa opastaa esittävän taiteen opettaja Piritta Vartola.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on kihniöläislähtöinen Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka työskentelee toimittajana MTV Urheilussa. Mielenkiintoa kutkuttavat myös musiikki, lukeminen, ajankuvat ja ympäröivä yhteiskunta.
Anssi Shemeikka on Helsingissä asuessaan huomannut, että pääkaupunkiseudun nuorilla aikuisilla on paljon juurettomuutta.
Anssi Shemeikan albumi
Georgia Dunn
Anni Lamminsivu opiskelee Parkanossa lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon -osaamisalalta. Hän sairastaa itse vaikeaa synnynnäistä sydänvikaa.
Pyhäniemen alueelta paljastui muinaisjäännös, joka on peräisin reilun tuhannen vuoden takaa Suomen viikinkiajalta.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Kirsi Niemi
Anniina Lehto ja Petri Ristiniemi esittelivät vuokravälineitä. Erityisen kysyttyjä ovat tällä hetkellä liukulumikengät.
Mari Kallio
Parkanolainen Viktoria Virsi on sitä mieltä, että postin kulku on hidastunut aiempaan verrattuna. Joskus hän sai muistutuslaskun, vaikka alkuperäistä laskua ei oltu toimitettu. Hänen kokemuksensa mukaan on helpompi maksaa lisämaksu kuin alkaa selvittää asiaa. Tästä syystä heidän perheessä on siirrytty e-laskuihin.
Mari Kallio
Maarit Lehto-Alatalo
Tiina-Kaisa Aro-Heinilä jätti Karvian nuorisosihteerin tehtävät vuoden lopussa.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon 2000-luvun kaupunginjohtajat: Tarmo Aarnio, Kari Karjalainen, Jarkko Malmberg ja Jari Heiniluoma. Kuka on seuraava?
Ylä-Satakunnan arkisto
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Sveitsiläisyhtiö MW-Storage Nordic Oy rakentaa 15 megawatin ja yli kymmenen miljoonan euron arvoisen sähkövaraston Ikaalisiin vielä kuluvan vuoden aikana.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.