Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Laura Jokisalo
Santeri Suonpää palaa PK 83:n takalinjoille.
Jukka Huikko
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Maarit Lehto-Alatalo
Kauko Turuselta käy myös joulukuusen koristelu. Parkanon kirkon kuusen lahjoitti Kaukomaalaus Oy.
Mari Kallio
Pirkanmaan pelastuslaitos sai tiistaina aamupäivällä hälytyksen suurpalosta K-Supermarket Parkanoon. Tulipalo saatiin kuitenkin hallintaan alkusammutuksella.
Jussi Rantala
Aki Haapaniemen ja Kimmo Myllyniemen vuoronvaihto tapahtui vauhdissa. Haapaniemi nousi Myllyniemen paikalle sekä kaupunginvaltuustoon että -hallitukseen.
Heikki Pettinen
PaPon Jussi Tuuri vastasi kolmesta tehopisteestä lauantain ensimmäisessä ottelussa. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Riiarinna piti joulukonsertin Parkanon kirkossa sunnuntaina 18. joulukuuta. Sama ohjelma esitettiin Ikaalisten kirkossa keskiviikkona 14. joulukuuta.
Niina Kivioja
Kaikki luottamushenkilöt äänestivät talousarvion lisäyksen puolesta. Paikalla oli 17 varsinaista valtuutettua ja 4 varavaltuutettua.
Maarit Lehto-Alatalo
Seitsemisen kansallispuisto saa nyt eduskunnan joululahjarahoja toistamiseen peräkkäin.
Minna Lautamäki
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Parkonolaistaustaiset Ristamäen sisarukset päätyivät media-alalle. Juha Ristamäki toimii Iltalehden politiikan ja taloustoimituksen uutispäällikkönä. Sari Ristamäki on puolestaan Warkauden Lehden päätoimittaja.
Marko-Oskari Lehtonen, Tiina Laine
Kevätbrunssi on juuri alkanut.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkija, joka toimii myös Ylä-Satakunnan avustajana.
Parkanon kaupungin esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät nyt uudelta verkkosivulta. Kaupunginsihteeri Risto Uotilan mukaan sivun vaihtaminen liittyy käynnissä olevaan prosessiin, jossa asianhallintajärjestelmä vaihdetaan uudemmaksi.
Heikki Pettinen
Antti Hakasen voitokas kesäkuvakilpailukuva viime vuodelta. Kankarinjärvellä oli tuolloin jopa hieman mustavalkoinen tunnelma. Hakanen sanoo mustavalkokuvissa olevankin aina tiettyä voimaa.
Antti Hakanen
Leskirouva Maija (Arja Ruinu) saa yllätysvuokralaisen (Lauri Viitala). Taustalla kiinteistönvälittäjä (Pentti Pentinmäki).
Niina Kivioja
Leena-äiti (Anne Suurimaa) saa leukailua tyttäriltään Adalmiinalta (Kerttu Myllymäki) ja Alinalta (Salla Könönen) sekä naapurin Valtterilta (Emil Kuivanen).
Niina Kivioja
Pyhäniemen kesäteatterissa ei nähdä Nostalgia Revyytä, mutta Jari Järventaustaa ja Sami Niemelää kuullaan kuitenkin kesäkonsertissa. Arkistokuva on vuoden 2019 Aikamatka-revyyn harjoituksista.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Toni Rajala on mukana Suomen jääkiekkomaajoukkueessa kotikisoissa. Kuva Pekingin talviolympialaisista.
Riku Laukkanen
Ylöjärvellä asuvat Päivi ja Pauli Heinonen viihtyvät Kihniön mökkimaisemissa suurimman osan vuodesta.
Jussi Rantala
Pahkalanniemen leirintäalueen 1970- ja 1980-luvuilta periytyvät sähköasennukset eivät täytä nykyisiä määräyksiä.
Heikki Pettinen
OmaSP lopettaa arvo-osuustilit, mutta pankki suosittelee kumppaniksi Mandatumia, kertoo palvelupäällikkö Karri Kuhalampi.
Niina Kivioja
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Mietityttääkö jokin asia, jolla saattaisi olla yleistä merkitystä tai kiinnostusta? Lähetä kysymyksesi Ylä-Satakunnan toimitukselle toimittajat@ylasatakunta.fi ja otamme selvää.
Harjulan lavan kohtaamis- ja tankkaamispisteellä.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.