Kihniön tekninen lautakunta näkee puutteita Takakangas-Pihlajaharjun tuulivoimahankkeessa muun muassa tiedottamisen osalta. Kuvassa kaavailtuja tuulivoimaloiden sekä voimajohtojen (pun. ilmakaapeli, sin. maakaapeli) paikkoja.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Kello 15:n aikaan Parkanon asemalla seisoi 3 matkustajajunaa. Oulusta lähtenyt IC38 oli seissyt raiteella 3 silloin jo pari tuntia. Osa matkustajista kävi jaloittelemassa ulkona.
Heikki Pettinen
Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi pakolaisia Ylä-Satakunnan alueellekin. Karvian yhtenäiskoulussa suomea opettavalla Svetlana Panfilovalla (kesk.) oli keväällä jo toistakymmentä ukrainalaista oppilasta, kuvassa Yevhen Sirotkin ja Anja Chereushenko.
Maarit Lehto-Alatalo
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Parkanolainen Wauhitta juoksi vuoden toisen voittonsa Seinäjoella Seppo Markkulan ajamana.
Moona Mäntyvaara
Art Festivossa on vuosien varrella koettu monenlaisia kulttuurielämyksiä. Kuva vuodelta 2014 Ylä-Satakunnan musiikkiopiston juhlavuoden pääjuhlasta yhteiskoulun salissa.
Minna Lautamäki / Ylä-Satakunnan arkisto
Joulukuun 15. päivänä ollut kokous oli viimeinen Kihniön kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Severi Ala-Kataralle ja puheenjohtaja Leila Törmälle.
Minna Lautamäki
Parkanon kaupunki on muistuttanut VR:ää siitä, että puolet junavuoroista ajaa ohi pysähtymättä Parkanon asemalla.
Jukka Huikko
Osayleiskaavan merkintä ohjaa ja rajoittaa maankäyttöä liito-oravien elinympäristössä Haapasennotkossa.
Kihniön kunnan osuus hyväksytyistä tukikelpoisista kustannuksista on enintään 54 957,44 euroa.
Heikki Pettinen
Leo Rikala luovutti Parkanon aivokerhon puheenjohtajuuden Heli Sampakoskelle.
Heikki Pettinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Posan hallituksessa istuva Heikki Huhtaluoma (ps) ei hyväksy ylilääkäri Margit Seppälälle maksettua ylityökorvausta.
Arto Papunen
Eläkeliiton Karvian yhdistys juhli maaliskuussa 50-vuotispäiväänsä. Kuvassa yhdistyksen varapuheenjohtaja ja Karvian vanhusneuvoston varajäsen Eero Niemi, puheenjohtaja, matkavastaava ja joululehtivastaava Marita Kujala, pitkäaikainen jäsen ja entinen hallituksen jäsen Kaisu Mustajärvi sekä rahastonhoitaja ja jäsensihteeri Sirpa Vihola.
Niina Kivioja
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Maarit Lehto-Alatalo
ABO Wind Oy:n Andrej Borgmästars esitteli Myyränkankaan tuulivoimapuiston suunnitelmia Puumilan taitotalossa. Borgmästarsin mukaan kuntalaisiin ollaan hankkeen edetessä säännöllisesti yhteydessä.
Jussi Rantala
Tarmo Oraluoma aloitti Kihniön teknisenä johtajana tammikuussa 2020 ja ensimmäisiä tehtäviä oli kirkonkylän vesijohto- ja viemäriverkoston kartoitus yhtiöittämistä varten.
Heikki Pettinen
Nuorisovaltuustolaiset Kerttu Alppi ja Minttu Koskinen Valkoisen talon edustalla. Kaksikko uskoo, että nuoret löytävät Satakunnankatu 21:n kodikkaan nuorisotilan.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Eläkeliitto vaatii muun muassa sitä, että junalippuja on voitava ostaa jokaiselta henkilöliikenteen asemalta.
Jukka Huikko
Kihniön terveyskeskuksen vuodeosasto lakkautettiin syksyllä 2019.
Laura Jokisalo
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Perttu Kovesjärvi (edessä) olisi palauttanut Kallion päiväkodin katon uusimiseen tarvittavan määrärahan takaisin valmisteltavaksi. Juha Mustajärvi (kuvassa keskellä) piti katon korjaamista huonoista vahtoehdoista vähiten huonona.
Aulis Alatalo
Arto Tuominen ja Tuomo Rantanen, jonka suurikokoiset ITE-veistokset ovat vielä tässä vaiheessa kokoamatta.
Jaakko Viitala ja Välikylän vaakuna.
Emilia Vainionpää
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.