Arkistokuva sinilevästä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kansakoulun vanhin osa on vuodelta 1906 ja laajennus vuodelta 1930. Koulutoiminta päättyi rakennuksessa vuonna 2013.
Arto Papunen
Lähetä urheilutulokset julkaistavaksi toimittajat@ylasatakunta.fi. Voit lähettää myös kuvia.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Metsähallitus tavoittelee, että jatkossa Seitsemisen luontokeskuksessa olisi saatavilla nykyistä kattavammin muun muassa retkeilypalveluita. Arkistokuva.
Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Maarit Lehto-Alatalo
Vesipääsky-maisemalautta vaihtaa Parkanon Kaidatvedet Tuusulanjärven maisemiin.
Jussi Rantala
Kesän ensimmäinen raportoitu sinilevähavainto tehtiin Kankarinjärvellä. Arkistokuvan levä on vanhempaa perua.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Petri Harjulan höyrykone vuodelta 1913 oli yksi Wanhat Koneet Vahojärvellä -tapahtuman vetonauloista.
Jussi Rantala
Tero Tukiainen oli hyvässä vauhdissa rallicrossin SM-avauksessa.
Vesa Rauhala
Ruoko on kerttusen laulupuu ja ruovikko elinympäristö.
Aino Uski
Jahtimiehiä ja saalis todennäköisesti 1980-luvulta.
Rauli Ala-Karvia / Ylä-Satakunnan arkisto
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Voitto Raita-aho (sd), Jonna Haavisto (kesk) ja Jari Lepistö (kesk).
Tiia Mantila tarjoaa kotitekoisia leipomuksia Kihniön keskustassa avaamassaan kahvilassa.
Juha-Pekka Rusasen muhkea baritoni piti kurissa koneellisen säestyksen.
Arto Papunen
Mari Kallio
Kuolemaan johtanut onnettomuus sattui Parkanon Karttiperäntiellä lokakuun alussa.
Belgian Flanderissa otettu kuva ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneen sotilaan hautakivestä.
Laura Jokisalo
Aitonevan konenäyttelystä löytyvä imuvaunu BPF-2M.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Santtu Raitala on Halley Wanian hovikuski. Pihtiputaalainen ajoi tammalla Kasvattajakruunun voiton ja Hevosenomistajapokaalin kakkostilan.
Rauli Ala-Karvia
Niina Kivioja
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Kanttori emeritus Stephen Evans.
Runoryhmä Ainot ja Reino, tai tällä kertaa Ainot ja Lauri, saa nyt pitää kiertopalkinnon itsellään. Ryhmä voitti Willin kansan teatterikatselmuksen kolmannen kerran peräkkäin.
Niina Kivioja
Jos pienpetoraudat on asetettu oikein, ei karhun pitäisi päästä laukaisemaan niitä tassuunsa. Kuvan nalle on Ilpo Lahtisen täytettyjen eläinten näyttelystä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maria Mäenpää
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.