Yhteisryhmä harjoitteli Kiikoisten esitystä varten perjantaina.
Arto Papunen
Viikonloppuna riehuneen ukkosmyrskyn jäljiltä jouduttiin sähkölinjojen korjausten yhteydessä mittaviin raivaustöihin.
Jukka Rajala
Sivistysjohtaja Jenni Alppi hoitaa nyt myös kehitysjohtajan tehtävät sekä myöhemmin hallinto- ja talousjohtajan työt, kunnes uusi hallinto- ja talousjohtaja on valittu.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Santtu Raitala ohjasti Halley Wanian kolmanneksi Ruotsin E3-finaalissa. Arkistokuva.
Rauli Ala-Karvia
Sääksi eli kalasääski on monen mielestä Suomen komein petolintu.
Aino Uski
Ikätorilla kahvitellaan ja jutellaan Kihniön terveyskeskuksessa samoissa tiloissa, joissa myös päivätoiminta yleensä kokoontuu.
Rakennus- ja ympäristölautakunta keskeytti joulukuussa 2020 soranoton tällä Maanrakennus Kalevi Viitaharjun soramontulla, koska yhtiö ei ollut noudattanut maa-ainesluvan ehtoja. Silloin määrätty 5000 euron uhkasakko on nyt menossa maksuun.
Heikki Pettinen
ITE-kuraattori Arto Tuominen iloitsee saatuaan esille tämänvuotisen taidenäyttelyn HaITEkki-nimeen sopivat moottoroidut teokset.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan arkisto / Veli-Matti Heinisuo
Keskustan Jouni Ovaska on ensimmäisen kauden kansanedustaja Pirkanmaalta. Hänellä on taustaa niin keskustan puoluesihteerin paikalta kuin Mauri Pekkarisen kabinetista.
Jukka Huikko
Kehitysjohtaja Erkki Hirsimäen jälkeen Parkanoon ei haeta kehitysjohtajaa vaan hallinto- ja talousjohtaja. Hänen hoidossaan olleet palkka-asiamiehen tehtävät siirtyvät henkilöstöpäällikölle. Hirsimäki oli perjantaina viimeistä päivää töissä.
Heikki Pettinen
Meijerin siltaa eli Mattilan siltaa tutkittiin kahden päivän ajan.
Arto Papunen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan bloggaaja, jolla on taustaa muun muassa koulumaailmasta, nuorisoseuroista sekä monipuolisesti kulttuurin saralta.
Parkanon kunnallisvero on ensi vuonnakin 22 prosenttia. Mutta olisiko valtuuston pitänyt päättää siitä jo kesäkuussa ennen talousarvion hyväksymistä?
Ylä-Satakunnan arkisto
Liikuntaneuvoja Amalia Yli-Kärkelä on ohjaajana paikalla sekä eläkeläisten että yläkouluikäisten kuntosalivuoroilla. Lisäksi hän voi antaa yksilöllistä neuvontaa salin käyttöön. Näin olisi tarkoitus madaltaa kynnystä käydä kuntosalilla.
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkueen kova syysvire sai jatkoa. Lauantaina kaatui Urjalan Sisukiekko maalein 10-5. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Suvi Oksasen elämän kirjoihin lukeutuu Deborah Spungenin kirjoittama Nancy. Viimeksi hän luki Enni Mustosen Vasikkatanssin.
Kirsti Nieminen ja Salme Vuorenmaa asettelemassa lahjoitettavia palapeittoja.
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Kuinka valoisalta tai hämärältä näyttävät Parkanon tulevat vuodet? Sitä saa kaupunginvaltuusto pohtia aloittaessaan kuntastrategian päivittämisen.
Heikki Pettinen
Maarit Lehto-Alatalo
Jukka Jylhän maalla oleva kosteikko kasvattaa kokoaan puolesta hehtaarista 3,8 hehtaariin. Kaivurilla maavallia kasaa urakoitsija Wiljam Murto.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Santtu Raitala on ajanut Halley Wanialla kaikki varsan viisi kilpailua. Niistä kaksi on päättynyt voittoon, ja huonoin sijoitus on kolmas.
Rauli Ala-Karvia
Kumottu Lemmenniemen ranta-asemakaava osoitti uusia rakennuspaikkoja Kuirinlahden pohjoisrannalle. Riihisaaren ranta-asemakaava jäi voimaan. Siinä uudet rakennuspaikat ovat saaren etelärannalla.
Parkanon kaupungin karttapalvelu
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Tero Tukiainen ajoi tänä kesänä Fenno-rallissa kolmostilalle kartturinaan Pekka Leppihalme.
Timo Uimi
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.