Eija Kantolan setissä oli niin perinteisempää hitaampaa, mutta myös vauhdikkaampia kappaleita.
Arto Papunen
Mitenkäs vävykokelaalta (Emil Kuivanen) ja perheen isältä (Klaus Myllymäki) sujuu juhlakatoksen pystyttäminen, tiedustelee Leena Tuomi (Anne Suurimaa).
Arto Papunen
Kolmostien Terveys Oy:n johtajana aikanaan toiminut Timo Hokkanen on valittu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen palvelualuejohtajaksi. Arkistokuva.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan Parkanosta aikanaan Tampereelle muuttanut kolumnisti, joka toimii nykyisin media-asiantuntija ja jolla on toimittajataustaa useammasta lehdestä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Vanhusneuvoston puheenjohtaja Anne Kuusisalo muistuttaa, että vanhusneuvoston pitäisi lakisääteisesti saada vaikuttaa eri toimialojen suunnittelu- ja valmisteluvaiheissa toiminnoissa, joilla on merkitystä ikäihmisille.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kesätoimittaja.
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa, kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Suunnilleen tästä kohtaa Ahertajankadun reunasta suoraan eteenpäin kaupunki rakentaa liikenneväylän vastapäiselle tontille. Matkaa on vajaa 50 metriä.
Heikki Pettinen
Markku Nuuttila haki 17. kesäkuuta käsipyöräilyn SM-kultaa Porvoosta. Arkistokuva viime vuodelta, jolloin mitali oli myös kultainen.
Niina Kivioja
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Pelastuslaitos sammutti ja jäähdytti lihalastissa olleen kuorma-auton renkaan torstaina aamupäivällä Parkanon Shellin pysäköintialueella.
Kulttuurikeskus Skantz ja Willi Karvia Oy kytkeytyvät vahvasti toisiinsa muutenkin kuin siksi, että niillä on suunnilleen yhtä pitkä historia. Elokuussa 2020 kulttuurikeskuksen lavalla rokkasi Costello Hautamäki.
Ylä-Satakunnan arkisto / Aino Tuohiluoma
Niina Rautiainen jätti Willi Karvia Oy:n toimitusjohtajan tehtävät, mutta jatkaa Karvian Yrittäjien johdosssa.
Arto Papunen
Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Onnettomuusauto tuli Kihniön suunnasta ja ajautui ajosuunnassa vasemmalle ulos tieltä.
Heikki Pettinen
Tampereen ja Seinäjoen välillä on uusittu turvalaitejärjestelmää vuodesta 2020 alkaen. Työt päättyvät vuoden loppuun mennessä. Uutta järjestelmää testataan talvella ja se otetaan keväällä käyttöön.
Jukka Huikko
Pyhäniemen viimeisin arkeologinen inventointi on tehty vuonna 2004, mutta se koski vain osaa aluetta ja erityisesti kivikautisia kohteita. Viime kesänä alueelta löytyi rautakautisia esineitä.
Marko Huhta
Maarit Lehto-Alatalo
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Heikki Pettinen
Käenkosken silta eilisaamuna tiistaina 19. lokakuuta.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Sekä Pirkanmaalla että Satakunnassa on yhä käytössä laaja maskisuositus.
Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen
Parkanolais-hämeenkyröläinen Humu-Liisa on menestynyt tämän vuoden loppupuolella mukavasti. Teivossa reilu viikko sitten tamma otti syksyn kolmannen voittonsa.
Rauli Ala-Karvia
Joonas Jaakkola (vas.), Jiri Pentti, Joni Mäkipää, Teemu Salomäki ja Niklas Mäkinen valmistautuivat Hauenkalastajat Open -kisaan lauantaiaamun pimeydessä Parkanonjärvellä. Venerannan valaistus olisi yksi kalastajien toiveissa olevista parannuskohteista.
Jussi Rantala
Kalastajat toivovat parannuksia veneenlaskupaikoille. Esimerkiksi kuvan Kanankadun veneenlaskupaikalla rantaveden rinne on turhan jyrkkä ja maa pehmeää. Kyseiseltä veneenlaskupaikalta pääsee kulkemaan Viinikanjokea myöten Parkanonjärvelle. Kihniön-Parkanon kalatalousalueen toiminnanjohtajan Marko Paloniemen mukaan kunnostushankkeille on haettavissa tukea ely-keskuksesta.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.