Parkanon kaupungin esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät nyt uudelta verkkosivulta. Kaupunginsihteeri Risto Uotilan mukaan sivun vaihtaminen liittyy käynnissä olevaan prosessiin, jossa asianhallintajärjestelmä vaihdetaan uudemmaksi.
Heikki Pettinen
Antti Hakasen voitokas kesäkuvakilpailukuva viime vuodelta. Kankarinjärvellä oli tuolloin jopa hieman mustavalkoinen tunnelma. Hakanen sanoo mustavalkokuvissa olevankin aina tiettyä voimaa.
Antti Hakanen
Leskirouva Maija (Arja Ruinu) saa yllätysvuokralaisen (Lauri Viitala). Taustalla kiinteistönvälittäjä (Pentti Pentinmäki).
Niina Kivioja
Leena-äiti (Anne Suurimaa) saa leukailua tyttäriltään Adalmiinalta (Kerttu Myllymäki) ja Alinalta (Salla Könönen) sekä naapurin Valtterilta (Emil Kuivanen).
Niina Kivioja
Pyhäniemen kesäteatterissa ei nähdä Nostalgia Revyytä, mutta Jari Järventaustaa ja Sami Niemelää kuullaan kuitenkin kesäkonsertissa. Arkistokuva on vuoden 2019 Aikamatka-revyyn harjoituksista.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Toni Rajala on mukana Suomen jääkiekkomaajoukkueessa kotikisoissa. Kuva Pekingin talviolympialaisista.
Riku Laukkanen
Ylöjärvellä asuvat Päivi ja Pauli Heinonen viihtyvät Kihniön mökkimaisemissa suurimman osan vuodesta.
Jussi Rantala
Pahkalanniemen leirintäalueen 1970- ja 1980-luvuilta periytyvät sähköasennukset eivät täytä nykyisiä määräyksiä.
Heikki Pettinen
OmaSP lopettaa arvo-osuustilit, mutta pankki suosittelee kumppaniksi Mandatumia, kertoo palvelupäällikkö Karri Kuhalampi.
Niina Kivioja
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Mietityttääkö jokin asia, jolla saattaisi olla yleistä merkitystä tai kiinnostusta? Lähetä kysymyksesi Ylä-Satakunnan toimitukselle toimittajat@ylasatakunta.fi ja otamme selvää.
Harjulan lavan kohtaamis- ja tankkaamispisteellä.
Marina Erhola valittiin Pirkanmaan hyvinvointialuejohtajaksi reilulla äänienemmistöllä aluevaltuuston edellisessä kokouksessa. Erhola keräsi heti ensimmäisellä kierroksella 47 ääntä, eli yli puolet aluevaltuutettujen 79 äänestä.
Päijät-Sote
Suomalaiset jääkäripioneerit harjoittelemassa vesistön ylitystä Libaun alueella 4.6.1917. Pioneerikomppaniaan kuuluneelle Nestori Järviselle tämän tyyppiset harjoitukset tulivat tutuiksi.
Museovirasto / Erkki Räikkönen
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Hammaslääkäri Carlos Soler saa kokeneet työkaverit, joista kuvassa suuhygienisti Janna-Mari Friman. Yli 36 vuotta Parkanossa hammaslääkärinä toiminut Riitta Koivunen siirtyy viettämään eläkepäiviä huojentunein mielin.
Jarvanjoen kunnostustalkoissa uutta kutusoraa jokeen kaatoivat talkoolainen Rauno Hemminki Seinäjoelta ja KVVY:n kalastotutkija Sami Ojala.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Kari Sainio, Leena Nurminen ja Satu Estlander lähdössä Sulkuejärvelle. Yleensä ryhmä liikkuu kumiveneellä, mutta tämä vene oli lainassa Kihniö-Sulkue ry:ltä.
Teemu Kuusijoensuu
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Perussuomalaisten Heikki Huhtaluoma valittiin Karvian kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi.
Janne Airaksinen
Tämän vuoden Kurafutis peruttiin koronan vuoksi.
Ylä-Satakunnan arkisto/Laura Jokisalo
Arto Mäkiviinikan mukaan uuden toimitilahallin tilat ovat herättäneet jo heti valmistuessaan kiinnostusta.
Jussi Rantala
Riki Honkanen Sastamalassa kisatussa piirinhuipentumassa.
Tanja Honkanen
Miten on -palstalla toimitus kysyy ja selvittää lukijoiden vinkkaamia asioita. Lähetä oma kysymyksesi os. toimittajat@ylasatakunta.fi.
Erika Rahkola on juuri aloittanut toisen vuoden opinnot julkaisutuotannossa Tredu Mediapoliksessa Tampereella.
Jos Takakangas-Pihlajaharjun tuulipuisto rakennetaan, Ari Lehtisen mökkimaisemaan Ylisenjärven taakse ilmestyy monta 300-metristä voimalaa. Pohjois-Parkanossa kerätään parhaillaan nimiä listaan, jotta voimalahanke saadaan estettyä.
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.