Arto Papunen
Aatos Myllyniemi (edessä) ja Onni Rusila ottivat tuntumaa maatilan traktorikalustoon.
Jussi Rantala
Karvian kivisilloista Satakunnan rakennusperintö 2005 -kohteiden joukkoon pääsivät aikanaan Otavan silta ja Tuulenkylän silta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Palavassa kasassa on puolentuhatta rengasta.
Arto Papunen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi viime syyskuussa Parkanon kaupunginvaltuuston päätöksen asemakaavamuutoksesta, jolla vanhan lukion suojelumerkintä olisi poistettu.
Marko Huhta
Jenni Alppi ja Perttu Kovesjärvi hakevat Parkanon kaupunginjohtajan viransijaisuutta 8 muun lisäksi.
Kaksoisvelipojat Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Luettavaa, kuunneltavaa ja joskus nähtävääkin huumorilla - ei tosikoille.
Hulevesimaksulla rahoitetaan Parkanon hulevesijärjestelmän ylläpitoa. Yksi sen rakenteista on kolmostien vieressä, valtatien ja Rantalanniemen puoleisen kiertoliittymän välissä.
Heikki Pettinen
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Viikon lista on toimituksen kokoama lista ajankohtaisesta aiheesta.
Pohjois-Satakunnan Sotilaspoikien Perinnekillan vuosikokous pidettiin Parkanossa. Kuvituskuva sotilaspojista SA-kuvat-arkistosta vuodelta 1941.
SA-kuva
40-vuotiaiden painonnoston tuoreet Suomen mestarit: Arto Lähdekorpi 61-kiloisissa ja Miiro Kuusikko 74-kiloisissa.
Ylä-Satakunnan arkisto
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Karvialainen Torpparin Sisu pääsee avaamaan Seinäjoen kuninkuusravilauantain suomenhevosten montén SM-finaalissa. Selässä on kuvan Anna Sulinin sijasta Maija Fors.
Rauli Ala-Karvia
Juha-Matti Markkola vaihtaa kunnanhallituksen puheenjohtajan paikalta valtuuston puheenjohtajaksi.
Ylä-Satakunnan arkisto
Yöjuoksulla nähtäneen perjantaina värikkäitä asuja ja Joni Lentovaaran kaltaista heittäytymistä. Vyötä piukemmalle vetämässä Markus Mustajärvi.
Karvia-Päivien urkukonsertissa muistellaan kanttori Juhani Yli-Antolaa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Martikainen
Nuolihaukka on saanut nimensä nopeudestaan ja lentotaidostaan.
Aino Uski
Susanna Yli-Lankoski myi Kihniön grillin
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Anu Säily, Jaakko Jytilä, Juho Jytilä ja Kirsi Jytilä vuodelta 1832 peräisin olevin puulinjaalien vieressä. Museon esineistön kerännyt Valfrid Jytilä piti linjaaleita kokoelman arvokkaimpana esineenä.
Kihniön hautausmaalle ensimmäisinä haudattujen hauta on lähellä siunauskappelia. Kiven teksti on kuitenkin poispäin kappelista, joten hauta jää helposti huomaamatta.
Kirjoittaja on parkanolainen sähkö- ja automaatiotekniikan lehtori sekä valtakunnallisesti tunnettu Saab-harrastaja.
Karvian kunnan vuokrataloyhtiö joutuu kertomaan verkkosivuillaan, ettei vapaita asuntoja ole juuri nyt tarjolla. Yhtiön sivut palvelevat myös englanniksi ja venäjäksi.
karvia.fi
PAV:n alapihalla käynnistyy kello 12.00 huutokauppa. Järjestävänä tahona on Parkanon Seudun Mobilistit ry.
Janne Airaksinen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.