Koulutetun hierojan Mikko Nevanperän toimitila on Kihniön uuden kuntosalin yhteydessä. Hän kertoo, että päivässä jaksaa hieroa 4-5 asiakasta, sitten voi alkaa työteho kärsiä.
Niina Kivioja
Toinen ely-keskuksen Kankarintien nopeusnäytöistä sijaitsi Rantatien liittymän jälkeisellä suoralla keskustaa kohti ajettaessa. Taajamakyltti eli 50 km/h:n rajoitusalue alkaa hieman ennen Rantatien liittymää.
Uuden teollisuushallin paikka on Tammelamin nykyisen tehtaan ja Heinosentien välissä oleva tontti.
Heikki Pettinen
Höyhenpuvun värit antavat västäräkille suojaa kivikon, betonin ja asfaltin keskellä.
Aino Uski
Suurriistakiväärin valmistaminen on ollut Kaj Martiskaiselle pitkä projekti. Ensimmäiset keskustelut siitä käytiin tilaajan kanssa 9 vuotta sitten.
Heikki Pettinen
Kauko Turunen teki vahvan kampanjan aluevaaleissa ja tuli valituksi Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustoon.
Jukka Huikko
Karvialainen Jari Lepistö haki Pomarkun johtoon.
Arto Papunen
Andre Samberg on turvallisuusasiantuntija ja rauhanturvaajaveteraani.
Konkaripuolustaja Antti Luusalo (etualalla) arvioi, että PaPon joukkue aloittaa ensi kauden III-divisioonassa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
Jukka Huikko
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti, joka harrastaa kirjoittamista ja jonka harrastusten kirjo on muutenkin laaja ratsastuksesta soitinharrastuksiin.
Kolmostien Terveys Oy:n entinen toimitusjohtaja Tero Järvinen hakee Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaksi.
Jukka Huikko
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Merkit kolmostien ja Uudenasemantien liittymässä kertovat, että tie on suljettu ja kiertotietä täytyy käyttää. Oudompi aprikoi, mistä kiertotie löytyy.
Heikki Pettinen
Suomen Lakiekonomit Oy:n ja Suomen Lakitilitoimisto Oy:n taustalla ovat veljekset Juha Tuominen (vas.) ja Jari Tuominen. Yhtiörypäs työllistää jo 23 henkeä.
Jukka Huikko
Lylyharjun tuulipuiston vastustajat keräävät nimiä adressiin. Kuva Kanttin tuulipuistosta Karviasta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Parkanon ja Kihniön perusturvalautakunta pitää tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella epätodennäköisenä, että tuulivoimamelusta aiheutuisi merkittäviä terveys- tai viihtyvyyshaittoja lähialueen väestölle.
Teemu Kuusijoensuu
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Tuulivoimalan verotusarvoon vaikuttavat investointikustannukset perustusten, tornin ja konehuoneen osalta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Teemu Kuusijoensuu
Kanttin tuulipuisto tuo kiinteistöverotuottoja Karviaan.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Koronarokotteista kuvassa Comirnaty eli BioNTech-Pfizer.
Niina Kivioja
Sulkuviikkojen aikana ensimmäisiä koronarokoteannoksia ei pistetä Karviassa.
Ylä-Satakunnan arkisto
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Mari Kallio
Marita Kolkkanen ihastui Puumilan miljööseen ja loistavaan sijaintiin.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.