Jari Alkkiomäki arvioi, että aluevaltuustossa on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa, kunhan valtuutettu on aktiivinen. Myös hyvät yhteistyöverkostot auttavat vaikutusmahdollisuuksiin.
Niina Kivioja
Parkanossa ja Kihniössä on tähä mennessä annettu enemmän 3. koronarokotetta kuin Pirkanmaalla ja koko Suomessa keskimäärin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Rokottaminen, näytteenotto ja tartunnanjäljitys ovat vaatineet lisäresursointia.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Kirsi Niemi
Kela-kyytien tilausnumerot vaihtuvat ensi vuoden alusta. Taksiautoilijat Mikko Kantola ja Jouni Haapakoski toivovat, että muutos ei aiheuta samanlaista sekaannusta kuin edellisellä kerralla 2,5 vuotta sitten.
Heikki Pettinen
Telian matkapuhelinverkossa oli ongelmia viime viikolla Kihniössä useamana päivänä.
Veli-Matti Heinisuo
PaPon Kerttu Alppi (musta peliasu etualalla) vääntää Papas-ottelussa.
Piia Virtanen
Hannu Tiaisen mottona vaaleissa ja elämässä on "aina heikomman puolella". Aluevaltuutettuna Tiainen pyrkisi pitämään kiinni pienten ja reuna-alueiden kuntien sote-palveluista.
Niina Kivioja
Metsähallituksen hakkuista Häädetkeitaan liepeillä puhutaan myös eduskunnassa.
Heikki Pettinen
Parkanon kaupungin tuulivoimatilaisuus tänä iltana pidetään kokonaan Teams-yhteydessä koronatilanteen vuoksi.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Tehtaantien viimeinen osuus Uusivatusentien liittymästä Vatusentielle on avattu liikenteelle.
Jussi Rantala
Pasi Viitasalo pyrkii olemaan luottamustoimissa pirkanmaalainen parkanolainen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä toimintakenttä on hänelle tuttu.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon ja Kihniön perusturvalautakunta pitää hoitotakuun laajennustavoitteita hyvinä, mutta ei usko resurssien riittävän niiden toteuttamiseen suunnitellussa aikataulussa.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto-Alatalo
Parkanolainen Honey tutki kiinnostuneena Kankaanpään koirapuistoa heinäkuussa 2018.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Leo ja hänen isänsä Marko Räty odottavat innolla lumien sulamista, jotta ulkoradoille pääsee taas harjoittelemaan.
Kirjoittaja on parkanolaislähtöinen ja nykyisin Parkanon vapaa-ajanasukkaisiin lukeutuva kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Nuorten vaalikoneessa pääsee tutkimaan oman kunnan kuntavaaliehdokkaita.
Eeva-Liisa Laurikka-Seilo istui hevoskyydissä kotoa työpaikalleen. Peesaajana työkaveri Marjo Kylmänen ja ohjaksissa Satu Koivisto Talli Satumaasta.
Iso Kivijärven nuotiopaikalle ja Kivinevalle pääsee lumiolosuhteissa enää vain patikoiden tai lumikengillä. Latua Metsähallitus ei sinne enää aja.
Minna Lautamäki
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Yrjö Kurunmäki 1942-2021
Ylä-Satakunnan arkisto
Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -palkinnon luovuttivat Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorinen ja elinkeinoasioiden päällikkö Maria Virtanen. Sen ottivat vastaan Parkanon Yrittäjien puheenjohtaja Jari Sammatti ja kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma.
Vanha kansakoulurakennus toimi kouluna vuoteen 2013 asti.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.