Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.
Lääkärillä käynti Kihniössä ja Parkanossa kallistuu ensi vuonna 30 sentillä ja kiirevastaanotolla käynti 40 sentillä.
Heikki Pettinen
Karvian kunnanvaltuusto myönsi Willi Karvia Oy:lle vielä tälle vuodelle 20 000 euron avustuksen, jotta omapääoma ei mene miinukselle. Matkailuyhtiö muun muassa organisoi tapahtumia Kulttuurikeskus Skantziin (kuvassa) ja markkinoi kunnan omistamia Jokipirttiä, Leiritupaa ja Willelää.
Ylä-Satakunnan arkisto
Parkanon Tuuli jakaa valtuutettujen mielipiteet. Tämä käy ilmi Ylä-Satakunna kyselyssä, johon vastasi 27 valtuutettua 31:stä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Karvian kunnanvaltuusto hyväksyi tulokseltaan alijäämäisen mutta vuosikatteeltaan plussalle jäävän talousarvion 2022.
Niina Kivioja
Parkanon uuden sosiaalityöntekijän viran perusteena ovat henkilöstömitoituksen vaatimukset, jotka ovat tiukentuneet lastensuojelua koskien.
Mari Kallio
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimitussihteeri.
Koronan vuoksi Pohjois-Parkanon kylätalossa on ollut tavallista hiljaisempaa, joten opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus tulee kyläseuralle tarpeeseen.
Arto Papunen
Tuomo Väliaho suunnittelee niin ammatikseen kuin harrastuksenaan. Kuvassa olevaa lyhtysarjaa Väliaho on kehitellyt reilun vuoden verran. Yksittäinen lyhty syntyy kahdesta metallikappaleesta ja kestää käytössä vuosikymmeniä. Asiakas voi valita värin ja haluamansa kuvion.
Maarit Lehto-Alatalo
Maarit Lehto-Alatalo
Mari Kallio
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Jari Santaharju.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Alkkiantien reikäinen asvaltti kuorittiin pois viime vuonna ja käytettiin saman tien parantamiseen sekoitusjyrsinnällä. Ensi kesänä Alkkiantielle on luvassa uusi ja ehompi asvaltti.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Marjo Niemi
Niko Korhonen
Marika Nevanpää tulee toimitusjohtajaksi Kuusiolinna Terveyden ja Laihian Hyvinvoinnin ikäihmisten palveluiden palvelujohtajan paikalta.
Marika Nevanpää
Tampereen piispa Matti Repo vieraili sunnuntaina Parkanossa. Hän osallistui ensin messuun kirkossa ja sen jälkeen videoyhteydellä käytyyn paneelikeskusteluun.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kurjenkylän historia on Jouko Niemelän seitsemäs kirja.
Tennispallo olisi kulkenut lumessa paremmin kuin kiekko. Konkareille pallo olisi ollut myös muistutus joukkueen alkuajoista, sillä ryhmä aloitti pelaamisen kaukalopallolla vuonna 1993. Vasemmalta Mikko Korte, Timo Rajala, Veli-Pekka Nyppeli, Jarno Kivimäki, Jouni Sampakoski ja Ari Salminen.
Pohjakartta: Parkanon kaupungin karttapalvelu
Ari Nurmenrinta kävi huoltamassa kihniöläisten suksia yhtenäiskoulun teknisen työn tiloissa. Parkanossa omassa vuokratilassa on tänä talvena riittänyt liikehdintää.
Parkanon risukasamurhaa käsitellään Arman ja Suomen rikosmysteerit -sarjan neljännen tuotantokauden kahdeksannessa jakso.
Nelonen / Ville Sarvola
Ylä-Satakunta 10.10. 1979
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.