Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Tiina Toivonen toi Kihniön yhtenäiskoulun 3. luokan askartelemia joulukortteja kirjaston keräyslaatikkoon.
Kihniön vapaaseurakunnan joulupolku johdattaa ensimmäisen joulun äärelle perjantaina Kihniön keskustassa.
Minna Lautamäki
Severi Ala-Katara ja Jyrki Järventausta toivat Kihniön seurakunnan ja kunnan havuseppeleet sankarihaudalle.
Etsivä nuorisotyöntekijä Henna Pajusto ja Startti-ohjaaja Anna Mäkelä auttavat elämänsä suuntaa etsiviä parkanolaisia ja kihniöläisiä nuoria. Heidän toimipaikkansa on entisellä Keskustan koululla.
Niina Kivioja
PaPo haki tärkeän vierasvoiton sunnuntaina Iittalasta. Joukkueen kapteeni Jussi Tuuri iski ottelussa maalin ja syötti kaksi. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Keskustan Jari Lepistö piti tarkastuslautakunnan raporttia mielenkiintoisena mutta tiiviinä. Hän olisi kuullut mielellään lisää havaintoja. Hänen mukaansa käsittely koronan vaikutuksista hallintoon jäi kevyeksi.
Iskelmätähti, tummaääninen Mikko Mäkeläinen esiintyy perjantaina Kihniön joulukonsertissa.
Ria Ahonen
Karvialaistaustainen Ville Hakala on ylennetty everstin sotilasarvoon. Hakala palvelee Ilmavoimien henkilöstöpäällikkönä.
Puolustusvoimat
Reservin vääpeliksi itsenäisyyspäivänä ylennetty Jarmo Kuirinlahti on palvellut aktiivisesti maakuntajoukoissa yli kymmenen vuotta.
Jussi Rantala
Tasavallan presidentti on ylentänyt parkanolaisen Perttu Kovesjärven luutnantin sotilasarvoon reservissä.
Niina Kivioja
Juha-Matti Markkola sai Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.
Ylä-Satakunnan arkisto
Mari Kallio
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kihniön seurakuntatalolla pääsi käymään ehtoollisella viime sunnuntaina. Kuvassa vt. kirkkoherra Jukka Taskinen ja talouspäällikkö Mirja Kivioja.
Laura Jokisalo
JFT-rahastosta ei korvata turveyrittäjien menetyksiä. Rahaston euroilla tuetaan korvaavien työpaikkojen luomista.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Parkano on mukana kulttuuripääkaupunkihaussa luontoelämyksillä ja ITE-taiteella. Tässä viime kesän kuvassa Arto Tuominen, Mari Tuominen ja Raimo Flink päällystivät Covid 2020 -teosta niksibetonilla Puolen Kuution Kopin edustalla.
Ylä-Satakunnan arkisto/Maarit Lehto
Kosmetologi Maris Haapasalon kauneushoitolassa kasvohoitoon asettautui kihniöläinen Susanna Yli-Lankoski.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Ainakaan vielä aktiiviset Yhteisvastuu-kerääjät eivät pääse lippaineen kauppojen edustalle. Parkanossa vuonna 2018 Raija Ojanen puki liivin Anja Nikinojan ylle. Kampanjaan osallistuivat myös Matti Pakola, Tuula Haapamäki, Tuija Haukkaluoma, Kari Vuorinen, Markku Nikinoja ja Anja Runsas.
Kolmostien Terveys jatkaa seuraavaksi 80-vuotiaiden rokotuksia, kun rokotteita tulee lisää.
Taiteiden reitin varrella sijaitsee monipuolinen kattaus luovuutta. Anne Mattilan Taidekahvilassa esillä on kuvataidetta ja entisöityjä hirsirakennuksia.
Jukka Kohtakangas on osallistunut VPK:ssa toimiessaan lukemattomiin harjoituksiin. Kuva on otettu rakennuspaloharjoituksissa 5-6 vuotta sitten.
Mikko Rytkönen
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.