Keskustanaisten Karvian paikallisyhdistys ry:n toinen lopettamiskokous pidetään ensi tiistaina. Yhdistyksen puheenjohtaja Jonna Haavisto kertoo, että syynä on jäsenten vähäinen osallistuminen virallisiin kokouksiin.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Pilkunviilausta on Ylä-Satakunnan kielioppiknoppipalsta, jossa suomen kielen koukeroita oiotaan vakavasti mutta silti huumorilla.
Kirjoittaja on karvialainen kolumnisti ja teatteriharrastaja, joka on tehnyt elämäntyönsä opettajana.
Ira Sirkiä vierailee entisessä kotikunnassaan Parkanossa muutaman kuukauden välein tapaamassa ystäviään. Joulukuun alussa hän tuli kastamaan tutun pariskunnan lapsen. -On kunnia, että tuttavat pyytävät minua papiksi, hän sanoo.
Niina Kivioja
Kuntalaisten arjessa isoja muutoksia ei pitäisi näkyä, vaikka Karvian vuoden 2022 talousarviota höytättiin tasaisesti kaikkialta, arvioi kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma.
Arto Papunen
Vanhuspalvelulakiin sisältyvä hoitajamitoitus lisää osaavan työvoiman tarvetta. Saskyn saama lupa vanhustyön erikoisammattitutkinnon järjestämiseen on yksi vastaus tarpeeseen.
Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Maarit Lehto-Alatalo
Musiikkiopiston kuuseen oli toivottu valoja jo kauan.
Heikki Pettinen
Parkanolainen Ville Levula esiintyi sunnuntaina Forssassa sekä valmentajana että ohjastajana.
Rauli Ala-Karvia
Maarit Lehto-Alatalo
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Pyhäniemen matkailusuunnitelman (Master Plan) yksi kehittämisehdotus on, että nykyinen päärakennus purettaisiin ja uusi päärakennus rakennettaisiin lähemmäs rantaa.
Marko Huhta
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kirjoittaja on karvialainen kolumnisti ja teatteriharrastaja, joka on tehnyt elämäntyönsä opettajana.
Kihniöläinen Tero Katara aloitti autokorjaamoyrittäjänä helmikuun alussa. Korjaamon hallissa on monenlaista kalustoa, kuten yrittäjän takana näkyvät ilmastointihuoltolaite sekä renkaanvaihto- ja tasapainotuskoneet.
Hihnojen kanssa ristiin rastiin ja ympäri...Tulevaisuudessa kaverukset Honey, Nuppu ja Nasu saattavat päästä juoksemaan vapaasti takana olevalla alueella, jos koirapuisto rakennetaan Viinikan poururadan tuntumaan. Mukana menossa myös Kristiina Keskinen, Anne Kuusisalo ja Elisa Simola.
Juhlajuna pysähtyi kymmeneksi minuutiksi Parkanon asemalle maaliskuussa 1971 matkalla Tampereelta Seinäjoelle. Kyydissä oli myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
Ylä-Satakunnan arkisto
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan toimittaja.
Pirkanmaan ely-keskus muistuttaa, että koulukampus Kaarna on suunniteltu paikalleen voimassa olevan kaavan mukaisesti eli niin, että vanha lukio on suojeltu ja pysyy sijoillaan.
Marko Huhta
Metsäparoonilla aloittanut Saku Oksala oli käymässä Karviassa, joka kuuluu hänen vastuualueelleen.
Umbra ry:n Inari Kohtala ja Tuire Mäkinen sekä Viruksen vallassa -yhteisteos Parkanontie 66:n ikkunassa. Teosta on helppo käydä katsomassa koronaturvallisesti.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Vuonna 2014 aloittanut OP Satapirkka on mukana kolmen pankin fuusiosuunnitelmissa. Sastamalan, Satakunnan ja Satapirkan Osuuspankkien yhdistymisestä päätetään arviolta kuluvan vuoden syksyllä. Kuvassa vasemmalta OP Satapirkan hallintoneuvoston puheenjohtaja Esa Ala-Kantti, hallituksen puheenjohtaja Jouni Nieminen ja toimitusjohtaja Antti Suomijärvi.
Jukka Huikko
Emily Williams opiskelee Parkanossa lähihoitajaksi ja on parhaillaan työharjoittelussa Kuttikallion päiväkodissa.
Pelastuslaitosta tarvittiin syyskuussa Parkanossa Lidlin pysäköintipaikalla, kun syysmyrsky irrotti linkkimaston harusvaijerin ja alue piti tyhjentää maston kaatumisvaaran vuoksi.
Maarit Lehto
Urjalalainen Markku Nieminen on valmentanut Rehabia koko uran ajan. Valmennustyö jatkui myös tiistaina Teivon kisoissa, joissa parkanolaisruuna otti uusille omistajille ensimmäisen voittonsa.
Rauli Ala-Karvia
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Vielä viime vuonna abit julistivat rekan kyljissä koronan taltuttamiskeinoja. Tänä vuonna rekka-ajelu on viruksen vuoksi peruutettu eikä koululle oteta ulkopuolisia katsojia.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Kivioja
Yrittäjäpariskunta Jarkko ja Annika Piilolan liiketoiminta mahdollistaa metsästyselämyksiä niille alan harrastajille, joilla ei ole metsästysseuran jäsenyyttä. Piilolat ovat kunnostaneet vesilintujahtia varten kosteikon, jota ympäröi erämaatunnelma.
Pyhäniemen yrittäjien tiivis yhteistyö on kantanut hedelmää. Anni Peltolan, Noora Törmän, Annika Rajalan ja Margit Hellgrénin mielestä lomakylän vetovoima on löytynyt Geoparkin ansiosta.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.