Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Niina Kivioja
Mari Kallio
Lintuharrastaja Jyrki Pynnönen, Luonto-Liiton Sommer Ackermann, Greenpeacen Matti Liimatainen, Luonnonmetsä-työryhmän Ida Korhonen ja Elokapinan Vilma Alaklaavu tarkkailivat hakkuun etenemistä torstaina iltapäivällä.
Heikki Pettinen
Skaala IFM Oy osti marraskuun puolivälissä ikkunatehtaan kiinteistön sitä hallinnoineelta, alkuvuodesta konkurssiin menneeltä kiinteistövuokrayhtiöltä. Myynti- ja markkinointijohtaja Antti Hautapakan mukaan kiinteistökauppa ei vielä tarkoita tuotannon aloittamista Karviassa uudelleen, mutta on investointi mahdollisten tulevien tarpeiden varalle.
Arto Papunen
Maarit Lehto-Alatalo
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
Kuivasjärven valuma-alueen mittava kunnostushanke painoi vahvasti valinnassa, kun Pro Kuivasjärvi sai vuoden vesiteko -tunnustuksen. Kuva on hankkeen viimeisistä töistä reilun kuukauden takaa.
Niina Kivioja
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Keskustelutilaisuus on päättynyt muutama minuutti sitten. Kuvassa aiemmin pitkään Kihniön seurakunnan talouspäällikkönä toiminut Leena Ojala, esiselvityksen tehnyt Ilmajoen seurakunnan talousjohtaja Antti Viita, Kihniön vt. kirkkoherra Jukka Taskinen, Hämeenkyrön rovastikunnan lääninrovasti Olli-Pekka Silfverhuth ja Tampereen hiippakunnan hiippakuntadekaani Terhi Törmä.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Perussuomalaisten Jaakko Rytilä hakee eroa kaikista luottamustehtävistään Kihniössä. Hän näkee, että Kihniön kunnan itsenäisyyttä ajetaan nyt väkisin. Hänen mielestään se ei ole kuntalaisten etu.
Arto Papunen
Parkanon kaupunki kilpailee uuden erä- ja luontokulttuurimuseon sijoituspaikasta. Paikaksi on ehdolla entinen Luken kiinteistö Kaironiemessä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Niina Martikainen
Arja Honkanen esittelee Tetiana Teslialle ja hänen tyttärelleen Valentynalle tietopakettia, joka on koottu Karviaan muuttaneille ulkomaalaisille. Teslian nelihenkinnen perhe on lähtöisin Ukrainasta.
Tetiana Teslian ja kahdeksan kuukauden ikäisen Valentynan vierailu kunnantalolla ilahdutti kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoman ja hanketyöntekijä Arja Honkasen työpäivää.
Niinisalon elokuvateatterissa oli suuren maailman tyyliä.
Kankaanpään kaupunginmuseo
Kimmo Vesanto tuntee paikalliset metsästysseurat ja riistanhoitotyön käytännöt. Hän on myös palkittu metsästyskoirien kasvattaja.
Minna Lautamäki
Karvian seurakunta on vastaanottanut perinnön, johon kuuluvat muun muassa kirkkoherra Seppo Myyryläisen osoittamat polttopuut. Seurakunta järjestää halkomyyjäiset lähetystyön hyväksi tulevana lauantaina.
Diakoniatyöntekijä Heidi Viita-Virtanen on työmaallaan yleensä loppuviikosta. Seurakuntalaisiin yhteydenpito hoituu toistaiseksi puhelimitse.
Maa-ainesluvassa edellytetään aina, että toiminnan päätyttyä jäljet maisemoidaan.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kolumnisti on karvialaistaustainen toimittaja, joka on asunut Turkissa vuosina 2016-2018. Nykyisin hän toimii STT:n ulkomaantoimittajana.
Yrittäjä Eija Ojanen kertoo, että Matkailupalvelu Eräpäivä lopettaa matkahuoltoasiamiehen tehtävät maaliskuun lopussa. Matkahuolto etsii parhaillaan uutta asiamiestä Parkanoon.
Kirkkovaltuusto kokoontui kirkossa. Eturivissä Sari Lähteenmäki, Pasi Viitasalo ja Reijo Lempinen. Heidän takanaan Jyrki Uotila ja Tapio Ristamäki.
Parkanosta tuli vuonna 2020 poliisin tietoon vähemmän rikoksia kuin vuonna 2019. Karviassa ja Kihniössä tilanne oli päinvastoin.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan tuottaja-toimittaja.
Junalla pääsee Parkanoon ja Parkanosta, mutta millä pääsee asemalle? Matkustajakyselyn mukaan liityntäliikenteen puute on yksi este Parkanon rautatieaseman käytölle. Kaupunki ja ely-keskus ovat neuvotelleet kutsutaksiliikenteen aloittamisesta.
Jukka Huikko
Nähtäväksi jää, vaikuttaako koronapandemia muuttoliikkeeseen tänä vuonna ja sitä seuraavina.
Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki
Tämä kuva on otettu 7.1.2020, jolloin muovipakkausten keräys alkoi Kihniön jäteasemalla. Arsi Haapamäen kädessä oleva työkalulaatikko ei ole kierrätettävä muovipakkaus, joten se kuuluu poltettavaan jätteeseen. Sen sijaan jäteaseman hoitajan Matti Perkiön kädessä oleva elintarvikepakkaus on kierrätettävä muovipakkaus.
Ylä-Satakunnan arkisto/Laura Jokisalo
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.