Perussuomalaisten Jaakko Rytilä hakee eroa kaikista luottamustehtävistään Kihniössä. Hän näkee, että Kihniön kunnan itsenäisyyttä ajetaan nyt väkisin. Hänen mielestään se ei ole kuntalaisten etu.
Arto Papunen
Heikki Hoffren ja Lipassi juhlivat Jyväskylässä Junnustartin voittoa.
Terhi Piispa-Helisten
Logistiikkalaitoksen Parkanon varasto nostettiin vuonna 2017 kehitettävien varastoalueiden joukkoon. Tämän vuoden huhtikuussa alkoi maapeitteisten varastosuojien rakentaminen ja ensi vuonna uusitaan alueen aitaus. Varastosuojat ovat kuvassa näkyvän kaltaisia, vaikka kuva ei ole Parkanon varastolta.
Puolustusvoimat
Mäntyperän tuulivoimapuistoalue sijaitsee lähellä Parkanon rajaa. Alueen oikealle puolelle jäävä vesistö on Vähä Kokonlampi.
Pohjakartta: Open Street Map
Yrittäjä Paula Laurila (vas.) tarjoaa vuokralle Karvian keskustassa sijaitsevaa pop up -liiketilaa. Alusvaatekauppias Kirsi Parvi Seinäjoelta on vuokrannut tilan täksi viikoksi.
Arto Papunen
Timo Polari on vaeltanut haastavissa olosuhteissa Grönlannissa ja Etelämantereella. Kokemukset ovat opettaneet hänelle paljon. Kuva Timo Polarin kotialbumi.
Tältä näyttää Omakanta-palvelusta tulostettu koronapassi.
Valtuuston puheenjohtaja Juha-Matti Markkola (kesk., kuvassa vasemmalla) ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Koivistoinen (ps.) kertoivat 8. marraskuuta valtuustossa Kihniön Vesi ja Lämpö Oy:n tilanteesta. Markkola varoitti, että yhtiön kaatuminen saattaisi kaataa jopa kunnankin.
Jari Hakanen rikkoi oman pituusennätyksensä, kun nappasi finaalissa tämän 127 senttiä pitkän ja 12,6 kiloa painavan vonkaleen.
Sirpa Ala-Rämi
Karvian kunnanhallitus puoltaa Mustalammin turvetuotantoalueen ympäristölupaa, koska katsoo turpeella olevan suuri merkitys Karvian elinkeinoelämälle. Arkistokuva on eri turvesuolta.
Ylä-Satakunnan arkisto / Arto Papunen
Hallituksen puheenjohtajuudet menivät vaalien jälkeen vaihtoon niin Parkanossa, Karviassa kuin Kihniössä. Parkanon Klaus Myllymäki (vas.), Karvian Päivi Suominen ja Kihniön Hannu Koivistoinen korostavat yhteistyötä ja tarkkaa taloudenpitoa.
Jussi Rantala, Arto Papunen, Laura Jokisalo
Harri Hiitti on julistanut joulurauhan Parkanon torilla paikallisella murteella vuodesta 2001. Tulevana aattona tehtävän hoitaa Kauko Karhuluoma (oik). Hiitin kannustava puhe hymyilytti myös Elisa Vahosalmea ja Simi Virtasta.
Johtava asiantuntija Hannamaria Potila esittelee Luonnonvarakeskuksen varaston välineistöä, johon kuuluu muun muassa lehtialaindeksimittari.
Matti Saastamoinen näyttää, että Ojajärveen istutetut pyyntikokoiset kirjolohet ovat suurin piirtein tämän mittaisia.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Pahkalanniemen leirintäalueelle kunnostetaan ensi kesäksi uimaranta, joka sijaitsee vastaanottorakennuksen takana oikealla. Viime kesänä uimarit ohjattiin yleiselle uimarannalle Lakkikalliolle, johon opastaa vasemmalla oleva kyltti.
Rehab aloitti vuoden samalla sijalla kuin se viime kautensa päätti eli kolmostilalla. Kuvassa ruunan rattailla on Hannu Torvinen. Vermossa viime viikolla kuskina oli Iikka Nurmonen.
Rauli Ala-Karvia
Miten on -palstalla toimitus kysyy ja selvittää lukijoiden vinkkaamia asioita. Lähetä oma kysymyksesi os. toimittajat@ylasatakunta.fi.
Niina Rautiainen aloitti työt matkailuyhtiön toimitusjohtajana viime perjantaina.
Kirjastovirkailija Liisa Leponiemen käsissä on kassi, joka sisältää Kihniö 100 -lukuhaasteen palkinnon. Kihniön kirjastossa on parhaillaan menossa työt tulevaa omatoimikirjastopalvelua varten.
Vili Virtanen valmistamassa karamellisoituja sipuleita.
Vuoden 1921 kunnallisvaaleissa parkanolainen äänestäjä sai tällaisen vaalilipun. Valinta tehtiin vetämällä viiva jonkin kolmesta ehdokaslistasta kohdalle. Se Ilmari Kiannon romaanin nimestä kansakunnan muistiin jäänyt punainen viiva.
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.