Parkanon Instrumentariumiin murtauduttiin jo toistamiseen kuluvana vuonna.
Mari Kallio
Kihniön nuorisovaltuusto järjesti kuntavaalipaneelin 26. maaliskuuta. Sitä edeltävällä viikolla nuorisovaltuusto keskusteli kokouksessaan yhdistysten avustussummista.
Laura Jokisalo
Kuvituskuva.
Ylä-Satakunnan arkisto / Marko Huhta
Petri Uusi-Luomalahti luopui viikko sitten Parkanon Pontevan puheenjohtajuudesta, ja tehtävään tarttui Salla Uusi-Luomalahti. Isä lupaa kuitenkin jäädä taustalle tyttärensä konsultiksi neuvomaan eteen tulevissa kysymyksissä.
Niina Kivioja
Keskushyökkääjä Samuel Uusi-Luomalahti iski HPK:ta vastaan lauantaina kolme maalia. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Kihniön nuorisovaltuuston kaikille avoimen kuntavaalipaneelin vetäjinä toimivat nuvan puheenjohtaja Metta Hirviniemi ja varapuheenjohtaja Ada Kilic.
Laura Jokisalo
Kirjoittaja on taloustieteen maisteriopiskelija, jonka mielenkiinto herää yhteiskunnallisista keskusteluista. Vapaa-ajallaan harrastaa jääkiekkoa sekä pelikentällä että seuratyön parissa.
Rikoskomisario Petteri Kuorikoski aloitti Ikaalisten poliisiasemalla tutkinnanjohtajana. Ikaalisissa on aivan vastikään otettu käyttöön myös uusi työtapa, joka tulee näkymään erityisesti rikostutkinnassa.
Katri Linnikko UutisOiva
Ylikonstaapeli Marko Mäkelä esittelee poliisiauton varustukseen kuuluvaa tarkkuusalkometriä.
Mari Kallio
Satakunnan hyvinvointialue maksaa Karvian kunnalle tänä vuonna 250 000 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Merkittävin vähennys tapahtui Iltaruskon palvelukodin vuokrassa.
Mari Kallio
Kahdeksasluokkalaiset Justus Lepistö, Atte Hautamäki ja Miko Kompsi tekivät vakuuttavaa yhteistyötä Nou hätä -pelastustaitokampanjan aluekilpailuissa Lempäälässä.
Maarit Lehto-Alatalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan päätoimittaja.
Niina Kivioja
Metta Hirviniemi nousi Kihniön nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi viime syksynä.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kihniön kunnanhallitus päätti lokakuun alussa 2024 yt-neuvottelujen aloittamisesta. Ne päättyivät nyt helmikuun loppupuolella.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Nimestään huolimatta Puolen Kuution Kopissa on tilaa kohtuullisen kokoisen kaksion verran.
Heikki Pettinen
Karvialainen Joanna Ylilammi asioi terveydenhoitaja Anna-Maija Yli-Kivistön vastaanotolla sote-pisteessä. Satakunnan hyvinvointialue on karsinut Karviasta palveluita kovalla kädellä.
Mari Kallio
Tapahtumien avustaminen on Parkanossa polttava puheenaihe. Kuva vuoden 2022 Parkano-Päiviltä, joiden tukemisen lopettamisesta Parkano päätti osana talouden sopeuttamistoimia.
Aleksi Nissilä
Kirjoittaja on Parkanoon takaisin muuttanut dosentti ja kasvatustieteen tohtori, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Muskarissa alle 2-vuotiaat lapset vanhempineen leikkivät ja liikkuvat yhdessä. Ringissä Maarit Pohjavaara ja Rasmus Viinamäki, Pertti ja Vilma Linna sekä Tuiki ja Juho Järvensivu.
Maarit Lehto-Alatalo
Parkanon Teollisuuskiinteistöt Oy:n kiinteistöllä Vatusentien ja Tehtaantien kulmassa käsitellään nyt energiapuuta. Toiminnan muutoksen vuoksi tehty ympäristöluvan muutos on parhaillaan Vaasan hallinto-oikeuden arvioitavana yrityksen tekemän valituksen vuoksi.
Heikki Pettinen
Janna-Sofia Kuusinen
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan avustaja.
Liekkiyö veti elokuussa 2023 väkeä ennätyksellisen paljon. Lämpimässä kesäyössä Parkanon torin estradilla Kuumaa. Tulevana kesänä illan päättää naislaulaja, jolla on eniten ehdokkuuksia tulevassa Emma-gaalassa.
Arto Papunen
Palvelukoti Syreenin kiinteistön kauppa peruuntui. Päiväkotiryhmä Onnimanni toimi tiloissa väliaikaisesti. Käsienpesuun vuoroaan odottivat vuonna 2020 Valentino Uusi-Penttilä, Elmi Viitamäki ja Onni Laitinen päivähoidon ohjaajan Reetta Lepistön valvonnassa.
Maarit Lehto-Alatalo
Pirhan ikäihmisten palveluasumisen palveluseteli käy jatkossa Pirkanmaalla. Kuvassa Karvian Kotokaari. Kuvituskuva.
Jukka Huikko
OP Satapirkka ja OP Ylä-Pirkanmaa kaavailevat yhdistymistä. Uusi pankki aloittaa mahdollisesti jo keväällä 2026. Kuvassa OP Satapirkan entinen Karvian konttori, joka lakkautettiin viime vuonna.
Mari Kallio
Poliisi etsi maanantaina Käenkosken maastosta ja vesistöstä etsintäkuulutettua Ari Sokkaa, joka katosi viime vuoden marraskuussa. Sokkaa etsittiin samalta alueelta myös katoamisen aikaan, kun hänen käyttämänsä pakettiauto löytyi.
Niina Kivioja
Leader Pohjois-Satakunnan toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto toteaa, etteivät ulkotyöt maaseudulla katso keliä. Vanhapaasto pilkkoi kotipihassaan takkapuita Kankaanpään Honkajoella.
Leader Pohjois-Satakunta / Artturi Kuja-Kanto
Vuoden 2023 erämessuilla kirjattiin noin 20 000 messuvierasta.
Niina Kivioja
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.