Entinen Keskustan koulu eli Lystinmäen toimintakeskus sisäilmaongelmiensa lisäksi tarpeettoman iso rakennus varhaiskasvatuksen käyttöön. Tilatyöryhmä laski, että purkamalla sen ja rakentamalla sopivan kokoisen uuden päiväkodin kaupunki säästäisi 150 000 euroa käyttökuluja vuodessa.
Janna-Sofia Kuusinen
Näytteenottoauto kiersi esittäytymässä maakunnassa huhtikuussa 2023. Liikkuvaan laboratorioon oli mahdollista tutustua tuolloin Karvian terveysaseman parkkipaikalla.
Arto Papunen
Enni Isoaho oli yksi PaPon kahteen tehopisteeseen päätösturnauksessa yltäneistä.
Emil Kuivanen
Joonatan Koskinen iski kaksi maalia Orivedellä. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Katariina Pylsy (kesk) tavoittelee paikkaa Pirkanmaan aluevaltuustosta. Arkistokuva päätoimittaja Taisto Nummen syksyn hautajaisista.
Jukka Huikko
Miksi FINNHEMS-lääkärihelikopteri parkkeerasi Kihniön paloasemalle helmikuun lopussa?
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Arkistokuva.
Arto Papunen
Lukijan kuva
Ylä-Satakunnan vaalikone paljastaa, että tuulivoimakysymys jakaaa mielipiteitä voimakkaasti niin ehdokkaiden kuin äänestäjien osalta.
Marko Huhta
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Kuvituskuva.
Laura Jokisalo
Näytteenottoauto kiersi esittäytymässä maakunnassa huhtikuussa 2024. Liikkuvaan laboratorioon oli mahdollista tutustua Karvian terveysaseman parkkipaikalla.
Arto Papunen
Auramolla hiihdettiin Satakunnan piirinmestaruus hirvenhiihdot 23. helmikuuta.
Aureen Metsästysseura
Niina Kivioja
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Pääkirjoitukset ovat paikallislehti Ylä-Satakunnan kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Parkanon lukion abiturienttien rooliasuissa oli monenlaisia hahmoja vuonna 2024.
Janna-Sofia Kuusinen
Leena Ojala.
Jukka Huikko
Niina Kivioja
Auli Mäntynen kaupitteli arpalipukkeita, kun marttoja kokoontui valtakunnallisen tempauksen äärelle Teams-yhteydellä. Martat siivosivat käyttöönsä Puolen kuution kopin, jossa he saavat kokoontua huhtikuun loppuun asti.
Maarit Lehto-Alatalo
Suutari Hanna Hietaniemi arvelee, että luvassa on erityisesti jalkineiden korjaamista. Hänellä on pajaliikkeessään erikoiskoneita, joita tarpeen mukaan hankkii lisää.
Maarit Lehto-Alatalo
Veljekset Alpo (Pentti Pentinmäki) ja Antero (Ilkka Viitala) ovat pää painuksissa, kun Silja (Tea Laaksonen) läksyttää heitä toimettomuudesta.
Arto Papunen
PaPon Markus Rantaviita teki lauantain reissulla neljä maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä. Arkistokuva.
Jukka Huikko
Maarit Lehto-Alatalo
T10-sarjan seitsemän parasta palkintojenjaossa.
Yksi monista tilanteista S-Kiekon maalilla, johon Nokian Pyry ampui viime lauantain pelissä kahdeksan kertaa. S-Kiekko sai tyytyä yhteen maaliin.
Niina Kivioja
Vanhempi konstaapeli Mervi Äärilä Kankaanpään poliisiasemalta oli esittelemässä Karvian yhtenäiskoulussa poliisin kalustoa. Arkistokuva on vuodelta 2020.
Aino Tuohiluoma
Kari Varis aloittaa Satakunnan Yrittäjät ry:n johdossa huhtikuun alussa.
Vesa Saivo
Niina Kivioja
Autoja kiinteistöllä Toivola viime heinäkuussa.
Heikki Pettinen
Jenni Laakso (vas.) iski Tampereen reissulla peräti neljä maalia. Vasemmalla Elmi Haapamäki. Arkistokuva.
Emil Kuivanen
Kirjailija kävi kirjoittamisprosessin aikana Isojoella tutkimassa tapahtumapaikkoja työtovereidensa Pekka Jokisalon (vas,) ja Ilkka Heinosen (oik.) kanssa. Metallinpaljastimen avulla löytyi kivääri samasta mutakuopasta, johon Kyllikki Saaren polkupyörä oli piilotettu. Kivääriä pitelee oppaana toiminut Vesa Ristiharju.
Jukka Kyösti
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan vs. kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.