Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Kihniön Martat ry jakoi yhdistyksen 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Marttaliiton myöntämiä ansiomerkkejä pitkään martoissa toimineille ja luottamustehtäviä hoitaneille jäsenilleen. Merkkien saajat oikealta: hopeisen ansiomerkin saanut Tuula Rintamäki sekä pronssisen ansiomerkin saaneet Ulla Kokko, Maria Vähä-Peltomäki ja Irma Pikkala. Heidän lisäkseen pronssisen ansiomerkin sai myös Jaana Rintamäki.
Paula Latvajärvi
Karvian Hirsirakentajat Teamin ja Karvian UA/MK:n Petri Laitinen kaasuttaa letkan kärjessä.
Jani Karjalainen
Keskustan Klaus Myllymäki (vas.) ja kokoomuksen Pasi Viitasalo tavoittelevat paikkaa hyvinvointialueen valtuustosta.
Kihniöläissyntyinen Laura Mäkelä toimii hankepäällikkönä MTK-Satakunnan Ilmastotekoja ruohonjuuritasolla -hankkeessa. Hanke jakaa maa- ja metsätalousyrittäjille tutkimustietoa ilmastonmuutoksesta sekä nostaa esiin jo tehtyjä maaseudun ympäristötekoja.
Parkanon kaupunki pyytää täyttämään terveysturvallisuussuunnitelman, kun on järjestämässä tapahtumaa tai tuomassa kausityöntekijöitä.
Tunturisopulin turkki on väreiltään kaunis.
Aino Uski
Parkanon Pontevan salibandyn naisten edustusjoukkue jatkaa pelejä Suomen Cupin 2. kierroksella. Kuva on lauantaina Parkanossa pelatun turnauspäivän PaPon ensimmäisestä ottelusta SBT Wirmo Akatemiaa (keltainen peliasu) vastaan. Avausottelun PaPo hävisi 3-5, mutta voitti päivän kaksi muuta koitosta.
Jussi Rantala
Johanna Jorman No Act -patsas ilmaisi ”ei mitään” – hyvin vähän tapahtumista, vaikka odotuksia katsojalla olisi ehkä isompaan toimintaan.
Jussi Rantala
Kevään ja kesän aikana arboretumissa on tehty kasvien tunnistusta.
Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä yrittäjä, kouluttaja ja konsultti.
Maarit Lehto
Sara-Marika Peura: Siili iltaruualla.
Puumilan Taitotalon tilat vapautuvat lokakuun alussa.
Laura Jokisalo
Kieruan vanha pappi (Veera Veiskola) kummittelee rauhattomana, ja Kalsan trolli (Henrika Nieminen) auttaa häntä haudan lepoon.
Niina Kivioja
Jos haluaa asukkaaksi joulukuussa valmistuvaan senioritaloon, nyt voi jättää hakemuksen.
Ylä-Satakunta julkaisee Tulospörssissä Parkanon, Karvian ja Kihniön alueen joukkueiden ja urheilijoiden tuloksia. Otamme vastaan myös kuvia. Lähetä tiedot toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi-sivuston lomakkeella.
Kihniöläissyntyinen, Movetronista tuttu Päivi Lepistö (etualalla) jatkaa viiden parhaan joukkoon Nelosen Tähdet, tähdet -laulukilpailussa. Sunnuntain jaksossa teemana oli ooppera.
Vilma Töyräs, Nelonen Media
Saavutettavuusvaatimukset koskettavat yllättävän laajaa joukkoa paikallisia toimijoita ja niiden verkkopalveluita.
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti.
Puppulausegeneraattori auttaa, kun haluaa kuulostaa fiksulta sanomatta kuitenkaan mitään järkevää.
PK:n paitaan palannut Oskari Mäkiviinikka (oik.) oli joukkueensa tehokkain 6 maalilla ja yhteensä 11 tehopisteellä. Taustalla joukkueen kapteeni Joni Heinisuo.
Jukka Huikko
Mersun kello tikittää kauniisti kolvatussa puukehikossa. Seinällä olevan taiteen Eino Karhu on luonut erilaisilla tekniikoilla.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.