Kihniö-Seuran puheenjohtaja Sirpa Kortesluoma luovuttamassa kokoa 45 olevat Nokian Kontiot Hillopieksu Tapani Törmälle. Törmä veisteli miesten saappaiden kokonumeroidan alkavan juuri 45:stä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan kuntalaisilla pitää olla mahdollisuus ajanvaraukseen myös terveyskeskuksissa asioidessaan.
Laura Jokisalo
Kihniön ja Parkanon seurakuntien "mahdollisesta rakennemuutoksesta" aloitetaan esiselvitys.
Y-S arkisto / Teemu Kuusijoensuu, Minna Lautamäki
Heikki Mettomäki testasi kuntoportaita avajaisissa.
Niina Kivioja
Pappilanpolun senioritalo takaa sen, että poistot pysyvät korkealla tasolla Parkanon tilinpäätöksessä myös tulevina vuosina.
Ylä-Satakunnan arkisto
Ylä-Satakunta julkaisee urheilutuloksia ja -uutisia Tulospörssi-palstalla. Lähetä tulokset toimittajat@ylasatakunta.fi.
Aureskosken Jalostetehdas Oy on sopinut Lapuan Saha Oy:n osakkeiden ostamisesta.
Janne Airaksinen
Vahingonkorvausasia koski kuvassa etualalla olevan nykyisen Kihniön yhtenäiskoulun vanhan puolen kattoa. Kuvassa oikealla näkyvä, vaaleamman keltaisen värinen laajennusosa valmistui vuonna 2013.
Markku Nuuttila jatkaa menestyksekästä käsipyöräilyuraansa. Kuvassa mukana tuorein SM-kultamitali ja urheilijan lemmikki, cockerspanieli Nuppu.
Niina Kivioja
Minna Lautamäki
Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma sai tänä keväänä naapuriltaan Jorma Saloselta lahjaksi onkivan muotokuvansa. Salonen teki taulun Hosiasluoman 50-vuotislahjaksi, mutta luovuttaminen viivästyi viisi vuotta.
Niina Kivioja
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnan kolumnisti ja entinen päätoimittaja.
Iida Törmä haluaa olla töissä koulujen alkamiseen asti. Jääkiekkoa harrastava Törmä aloittaa elokuussa opinnot Parkanon lukion urheilupainotteisella linjalla.
Vilma Mäenpää työskentelee koko kesän Hyvinvointipalvelu Kärkkäinen Oy:n palveluksessa. Kari Kärkkäisen mukaan nuoria haki kesätöihin aikaisempia vuosia enemmän. Vt. kaupunginsihteeri Maria Niiranen koordinoi kaupungin kesätyösetelin hakua ja käsittelyä.
Parkanon Vahojärvelle tulevat lammaspaimenet lomailevat vuokralla punaisessa mummonmökissä. Noora ja Edvard Mäkinen paijaamassa lampaita, joilla viime viikolla ei ollut pääkaupunkilaisia paimenia.
Tämän kuvan sinilevä on kuvattu Sulkuejärvellä heinäkuussa 2014.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Pääkirjoitukset ovat lehden kannanottoja ajankohtaisiin asioihin.
Parkanon kaupungin vuokrataloyhtiö löysi ostajan Aureen rivitalolle.
Heikki Pettinen
Uusia lukiolaisia on tulossa Kaarnaan ainakin 43.
Laura Jokisalo
Viikon lista on toimituksen kokoama, viikoittain vaihteleva listaus eri aihepiirien ympäriltä.
Karvian valtuustosalia jäähdyteltiin kokouksen aikana ylimääräisillä pöytätuulettimilla.
Salomaan parkkipaikan laajennuksen yhteydessä alueelle tehtiin paikoitus matkailuautoille. Yöpyminen on rajoitettu yhteen yöhön, mikä on osoitettu kylteillä.
ITE-taiteilija Tauno Vuorenniemen tekemä lasikuituinen hirvi on Parkanossa heinäkuun ajan.
Esa Nikola sai haastepyöräilyyn alle uuden menopelin, kun liikuntaneuvoja Tiina Koski luovutti hänelle viime vuoden kampanjan palkintopyörän.
Sirpa Ala-Rämi
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.