Parkanon kaupunginvaltuustossa yrittäjätaustaisten jäsenten osuus on maakunnan toiseksi korkein. Kuvassa Parkanon Yrittäjien puheenjohtaja Jari Sammatti (ps.), joka keräsi kuntavaaleissa 117 ääntä. Sammatin keräämä äänimäärä oli vaalien toiseksi suurin.
Jukka Huikko
Vaaliliitoilla voi aina jossitella, mutta näissä vaaleissa niitä ei Parkanossa ollut.
Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto
Noora Mäkinen löysi hyvän määrän raakileita kukkivasta mansikkasadosta.
Tilintarkastaja suosittelee, että kaupunki inventoi "hävikille alttiin" omaisuutensa vuosittain.
Ylä-Satakunnan arkisto / Lea Luodetlahti
Korona laski lääkärin ja hoitajien vastaanottoaikojen kysyntää Kihniössä viime vuonna.
Ylä-Satakunnan arkisto / Laura Jokisalo
Kirjoittaja on Ylä-Satakunnassa toimittajavaihdossa oleva määräaikainen toimittaja, joka nauttii uusiin pitäjiin ja uusiin ihmisiin tutustumisesta.
Aluehallintovirasto on löytänyt puutteita Rauhalan rajoittamistoimista ja lääkehoidosta. Asian selvittäminen lähti liikkeelle yksityishenkilön tekemästä kantelusta.
Heikki Pettinen
Jari Koskinen sai arvonnassa Kihniön perussuomalaisten kahdeksannen valtuustopaikan.
Viikon lista on toimituksen keräämä ajankohtainen lista.
VR palauttaa liikenteeseen 28. kesäkuuta alkaen lähes kaikki Parkanon asemalla ennen koronaa pysähtyneet junavuorot.
Jukka Huikko
Vihoviimeiset uutiset on Ylä-Satakunnan huumoripalsta. Tekstitetty huumorintajuisille.
Pilvi Kärkelä
Parkanolainen Jukka Kyösti julkaisi juuri kolmannen sotahistoriakirjansa. Uusin teos kertoo jääkärikenraali Antero Svenssonista.
Niina Kivioja
Pitkäkoskella oli jäännökset poltetuista johdoista.
Lukijan kuva
Helteisessä säässä pidetyssä kunnanvaltuuston kokouksessa oli paikalla 16 varsinaista valtuutettua ja 4 varavaltuutettua. Varsinaisista valtuutetuista uupui 5, ja puhetta johti valtuuston II varapuheenjohtaja Katri Toivonen (sd).
Laura Jokisalo
Karviasta kuntabarometri -kyselyyn vastasi 20 yrittäjää. Karvia sijoittui valtakunnallisesti 5:nneksi ja Satakunnan alueella ensimmäiseksi.
Hannu Raitio ja Leena Perälä nauttivat yhteistyönsä ja kirjan julkistamisen kunniaksi kahvit metsämuseon nuotiopaikalla.
Arttu Kangas pukkaa ja Samuli Kyrönviita odottaa työntövuoroaan.
Kimmo Kyösti
Alkeisuintiryhmässä sai ohjeiden mukaan olla vain 12 uimakoululaista. Opettaja Salla Vahvelainen kertoo, että taidot kehittyivät päivittäin huimasti.
Tiina Koski
Kustaa-hirvi saa oman nimikkopolun metsämuseon maastoon. Kaupungin maskotin kainaloon suomaisemassa pääsi vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi. Sivut 4 ja 5
Tämä kyltti siirtyy viimeistään vuodenvaihteessa johonkin muualle, kun Luke muuttaa Parkanoon jäävän toimintansa Kaironiemen tutkimusasemalta pienempiin tiloihin.
Kaverukset Santeri Ahola (vas.), Luka Törmä, Veikka Soikkeli ja Valtteri Liesjärvi kuvasivat Omat Hoodit -haasteeseen sketsivideon, joka kilpaili valtakunnallisen haasteen voitosta. Nelikon mukaan videon teko on hauskaa, sillä siinä saa viettää aikaa kavereiden kanssa.
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.